Näkökulma: Sotaan ei saa turtua – "Apua ja auttavia käsiä tarvitaan vielä pitkään"

Yhtäkkiä pandemia onkin aika pieni murhe. Syttyykö tästä isompi sota? Suomeen ei juuri nyt kohdistu uhkaa, mutta tilanne on kuitenkin vakava. Ollako pelokas vai toiveikas, Jyrki Palmi kuvailee ajankohtaisia kysymyksiä.
Yhtäkkiä pandemia onkin aika pieni murhe. Syttyykö tästä isompi sota? Suomeen ei juuri nyt kohdistu uhkaa, mutta tilanne on kuitenkin vakava. Ollako pelokas vai toiveikas, Jyrki Palmi kuvailee ajankohtaisia kysymyksiä.

Laajamittainen sotatila Ukrainassa on kestänyt vasta vähän aikaa, mutta on ymmärrettävää, että se turruttaa ja ahdistaa mieltä. Asiaa saattaa olla vaikea käsitellä, koska samaan aikaan sodan seuraaminen ja lähellä olevien ihmisten konkreettinen kärsimys on haastava yhtälö. 

Suomalaisilla on noussut ihailtava ja ennennäkemätön halu auttaa sodasta kärsiviä ihmisiä. Se on oikein ja kuuluu olennaisena osana kristilliseen etiikkaan. ”Mitä juuri minä voisin tehdä?” on monen tärkeä kysymys tällä hetkellä.

 

 

      Nyt on hyvä aika palata seurakuntayhteyteen!

 

Fida International aloitti heti ensimmäisten järjestöjen joukossa katastrofikeräyksen Ukrainaan. Keräys on tuottanut hyvin ja saanut monet ideoimaan luovia tapoja tukea keräystä. On järjestetty hyväntekeväisyyskonsertteja, lounaita, kahvituksia, tavarakeräyksiä, somevetoomuksia ja muuta. Luovuus on löytänyt aivan uudenlaisia tapoja tukea sodasta kärsiviä ihmisiä. 

Samalla kun auttamisen ensimmäinen aalto on keskittynyt saamaan apua kohteisiin, häämöttää edessä myös pakolaistilanne omassa lähiympäristössämme. Apua ja auttavia käsiä tarvitaan vielä pitkään. On mahdotonta ennustaa, kuinka pitkä kriisi meillä on käsissämme, mutta olipa se kuinka pitkä tahansa, niin kärsivien ihmisten hätään ei tulisi turtua. Vaara on konkreettinen, koska jatkuva uutisointi turruttaa. Kriisi kriisin päälle saa sodan jaloissa kärsivän tavallisen ihmisen painumaan unohduksiin, silti ikäviin uutisiin ei saisi uppoutua. 

 

Suomessa sotien jälkeistä aikaa leimasi puhumattomuus ja häpeä. Nyt osataan onneksi puhua avoimesti. Silloin kun asioista ei puhuttu, perheenjäsenet eivät tienneet, mitä sodan käyneet miehet murehtivat, tai miltä Ruotsista kotiin palanneesta lapsesta tuntui. Suomessa 1940–50-lukujen perhe-elämä oli tiukkaa. Köyhyys oli yleistä, ja jopa ruuasta oli pulaa. Kaikki yhteensä jättivät lähtemättömän jäljen sodan käyneisiin ja heidän lastensa sukupolveen. 

 

Nuorille sota Euroopassa oli maaliskuuhun asti vain historiantuntien aihe. Tieto Venäjän täysimittaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan on jotain, mitä he joutuvat nyt käsittelemään, ja monenlaiset pelot nousevat pintaan. Myös skenaario Suomen ajautumisesta mukaan konfliktiin jyskyttää takaraivossa. 

Monet kokevat, että sotaa on pakko seurata eikä siitä pääse irti. Mitään tällaista ei ole milleniaalin elämässä vielä koskaan tapahtunut. Yhtäkkiä pandemia onkin aika pieni murhe. Syttyykö tästä isompi sota? Suomeen ei juuri nyt kohdistu uhkaa, mutta tilanne on kuitenkin vakava. Ollako pelokas vai toiveikas? 

 

On hyvä pysyä perillä, mitä maailmassa tapahtuu, mutta ikävien uutisten seuraamiseen ei voi uppoutua kokoaikaisesti. On hyvä rajoittaa ruutuaikaa, pitää kiinni arjen rutiineista ja sosiaalisesta elämästä. Yhteys muihin ihmisiin auttaa. 

Nyt on hyvä aika palata seurakuntayhteyteen! Nyt on hyvä aika auttaa kärsiviä käytännössä. Edessämme on pakolaisaalto Ukrainasta. Ukrainasta on tulossa myös paljon evankelisia kristittyjä, jotka saattavat tuoda mukanaan kaivattua Pyhän Hengen tulta seurakuntiimme. Kenties tämä kaikki palauttaa meidät jälleen kaikkein tärkeimpien perusasioiden ääreen. 

 

Jyrki Palmi 

 

Kirjoittaja on Fidan apulaistoiminnanjohtaja.



Lukijalta
40/201

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan