Nainen, jonka sydän sykki kiinalaisille
Kangasniemeläiselle poikamiehelle Aatu Pynnöselle ilmoitetaan profetian kautta, että tulevaisuudessa yksi hänen lapsistaan lähetetään viemään sovituksen sanomaa kaukaisille kansoille. Myöhemmin Pynnönen avioituu, ja profetiassa luvattu lapsi, tytär Mirja Pynnönen, syntyy perheeseen vuonna 1924.
Näin sai alkunsa kansainvälisestikin poikkeuksellinen lähetystie.
Äitinsä opastuksella Mirja koki uudestisyntymän kansakouluiässä ja alkoi kertoa Jeesuksesta koulutovereilleen. Hän oli hyvin määrätietoinen ja perusti koulutovereiden kanssa välitunneilla toimivan rukousryhmän. Kohta siihen kuului 12 tyttöä, vaikka ryhmäläisiä asian vuoksi kiusattiinkin.
Jo nuorena Mirja janosi Pyhän Hengen täyteyttä ja rukoili asian puolesta kiihkeästi. Erään kerran lattiaa lakaistessaan hän sai henkikasteen ja ylisti Herraa uusin kielin. Hänet valtasi ilo ja rohkeus todistaa kaikille.
Ollessaan 17-vuotiaana myymässä joululehtiä Mirjan sisimmässä alkoi kummuta laulun sanoja: ”Jos minne katson, kaikkialla nään vainiot vaalenneina elopellon…” Myöhemmin sanoituksesta tuli tunnettu lähetyslaulu.
Kun lähetyssaarnaaja Toimi Yrjölä piti Kangasniemellä kokoussarjan, Mirjan lähetyskutsu vahvistui entisestään.
Pula-ajan lähetyskurssilla
Pynnösen perheen äiti oli kuollut huhtikuussa 1944, ja seuraavan vuoden tammikuussa Mirja lähti Helsinkiin Yrjölän järjestämälle lähetyskurssille. Sodan jälkeinen pula-aika merkitsi kurssilaisille uskon varassa elämistä, ja usein paastorukouksiin saatiinkin ihmeellinen vastaus.
Kesälomalla Mirja sai isältä käyttöönsä lahnaverkot. Ystävänsä Aili Kääriäisen kanssa hän sai suuria lahnoja, joita he suolasivat isoihin pyttyihin. He keräsivät myös sieniä ja puolukoita lähetyskurssia varten.
Eräänä päivänä kurssilla pidettiin taas rukous- ja paastopäivä. Profetioiden joukossa tuli sanoma, joka koski Mirjaa: ”Herra lähettää kurssilaisista nuorimman ensimmäisten joukossa.”
Sanoma toteutui erikoisesti. Helsingin Saalem-seurakunta oli lähettämässä lähetystyöntekijöitä Kiinaan. Laivapaikat oli varattu Yrjölän perheelle sekä kolmelle yksinäiselle lähetille: Aira Kolkalle, Helvi Taposelle ja Fia Kuituselle. Fian äiti kuitenkin sairastui, eikä Fia voinutkaan silloin vielä lähteä. Niinpä seurakunnanjohtaja Eino Manninen valitsi 21-vuotian Mirjan hänen sijaansa.
Uusi nimi amerikkalaisilta
Lähtöpäivä 13. maaliskuuta 1945 oli aurinkoinen. Suuri joukko Saalem-seurakuntalaisia oli Helsingin juna-asemalla lähettejä saattamassa. Myöhemmin samana päivänä, illan jo hämärtyessä he nousivat laivaan Turun satamassa.
Ryhmän matka suuntasi Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin. Helvi Taponen ja Mirja Pynnönen jäivät San Franciscoon yhdeksäksi kuukaudeksi piikomaan kerätäkseen matkarahoja, sillä Suomen Pankki ei vielä silloin myöntänyt matkarahoja ulkomaille. Amerikkalaiset eivät osanneet lausua Mirja-nimeä vaan sanoivat aina ”Mirjam”. Se jäikin hänen pysyväksi kutsumanimekseen.
Päästyään seuraavana vuonna Pekingiin Mirjam, Aira Kolkka ja Helvi Taponen menivät kielikouluun. Heidän rahansa loppuivat kuitenkin kesken opiskelun. Nöyrtyneenä Mirjam lähti rehtorin puheille ja kertoi, ettei heille kolmelle tullut mistään kannatusta ja että he olivat toimineet vain uskon varassa.
Rehtori oli huomannut naisten opiskeluinnon ja oli salaa kuunnellut seinän takaa heidän palavia rukouksiaan. Hän lupasi, että he saavat opiskella kiinaa ilmaiseksi niin paljon kuin tahtovat, kunhan eivät kerro toisille.
Innokkaasti nuori suomalaiskolmikko opiskelikin ja oppi hämmästyttävän nopeasti. Eri maista tulleet opiskelijat vaikeroivat vaikeita kiinan äänteitä ja ihmettelivät suomalaisten nopeaa edistymistä.
Luoteja vuoteessa
Ping Yin vuoristokaupungista tuli Mirjamin, Helvi Taposen ja Kerttu Sopasen yhteinen työkohde. Asukkaiden kiireettömyys, epärehellisyys ja asioiden monimutkaisuus oli kärsimättömille ja suoraluonteisille suomalaisille koettelemus; keskustellessa asioita ei saanut sanoa suoraan.
Joitakin kiinalaisia kääntyi kristinuskoon, ja heidät kastettiin läheisessä joessa, mutta sitten rosvot lähestyivät kaupunkia. Mirjam sairastui lavantautiin, ja hänet vietiin sairaalaan. Tauti koituikin koko sisarkolmikolle pelastukseksi, sillä heidän poissa ollessaan rosvot olivat hyökänneet ja tulittaneet kiivaasti kaupunkia. Jopa Mirjamin vuoteelta löytyi luoteja.
Sitten Maon julmat sotilaat valtasivat maan, ja suomalaiset lähetit joutuivat pakenemaan. Oli vuosi 1948, ja Mirjam oli silloin 24-vuotias. Hän myi äitinsä vanhan ulsterin ja lehmännahasta tehdyt saappaat. Näin hän sai kokoon rahat Thaimaan viisumiin. Lentoliput saatuaan lähetit lensivät Thaimaan Bangkokiin. Riksan kyydistä nauttien he saapuivat lähetystyöntekijöiden Jukka ja Irja Rokan asunnolle.
Thaimaassa Mirjam vieraili puhumassa myös kiinalaisissa seurakunnissa. Kerran hän oli saarnaamassa maalattiaisessa rukoushuoneessa eikä huomannut erittäin myrkyllistä ”sadan askeleen käärmettä” lattialla. Eräs mies löi käärmeen kepillä kuoliaaksi.
Mirjamin aiemmista työtovereista Anna Ekroos jäi pitkäksi aikaa Manner-Kiinaan. Hänet tuomittiin useita kertoja kuolemaan, mutta aina Jumala pelasti hänet.
Lisää sairastelua – ja takaisin kentälle
Mirjam oli viettänyt Manner-Kiinassa kolme vuotta, ja myös Thaimaassa hän ehti olla kolme vuotta, ennen kuin hän sairastui tuntemattomaan trooppiseen tautiin. Se pakotti hänet Suomeen lomalle.
Helsingin Saalemissa Eino Manninen puhkesi itkuun Mirjamin nähdessään; niin surkeaan kuntoon tämä oli laihtunut.
Lempäälän parantolassa Mirjam sai hyvää hoitoa. Sitten professori Aapeli Saarisalo kutsui hänet perheensä luo toipumaan ilmenneestä selkävaivasta. Sairaslomavuoden päätyttyä Eino Manninen ei uskaltanut lähettää hentoa Mirjamia uudelleen kentälle. Keski-Suomen helluntaiseurakunnat ottivat hänet kuitenkin lähetikseen – helluntaivaikuttajien Ensio Mustosen ja Uuno Palosen suosituksesta –, ja Mirjam siunattiin Taiwanin-työhön vuonna 1954.
Mirjam pääsi asumaan Helvi Taposen ja manner-Kiinasta Taiwanille siirtyneen Anna Ekroosin luokse Toufenin kaupungin lähistölle. Lähetystyöntekijäaviopari Tapani ja Lea Kärnä olivat työskennelleet läheisessä Chunanin kaupungissa noin vuoden ja perustaneet sinne seurakunnan. Sisaret tekivät lähetystyötä sekä Toufenissa että Chunanissa. He pitivät kokouksia myös kolmensadan hengen teltassa, ja paljon ihmisiä lähti seuraamaan Jeesusta.
Eräässä vaiheessa kuulijoiden joukkoon ilmestyi tatuoituja vuoristoheimolaisia, entisiä ihmissyöjiä. Mirjam lähti tulkin kanssa Tarokovuorille julistamaan heille evankeliumia. Kerran nuotion ääressä puhuessaan kansanjoukolle Mirjam joutui kuolemanvaaraan: vihamieliset joukot piirittivät heidät ja yrittivät kivittää Mirjamin hengiltä. Komissaarin lähettämät sotilaat ehtivät kuitenkin hätiin ja vangitsivat kivittäjät, ja Mirjam selvisi säikähdyksellä.
Näistä ja muista Mirjamin seikkailuista kerrotaan hänen elämäkertateoksessaan Maon saappaan alta Taiwaniin (Kangasniemen helluntaiseurakuntayhdistys, 2007).
Myöhemmin uskoon tulleet kiinalaiset läheisestä Tung Shistä pyysivät Mirjamia heidän luokseen julistamaan evankeliumia. Pioneerityö oli Mirjamille ominta tehtävää, ja hän lähti sinne mielellään. Hän aloitti työn homeisessa kokoushuoneessa, ja todennäköisesti tuon työympäristön vuoksi hänelle kehittyi astma.
Aikaa myöten Mirjam sairastui myös jaloistaan ja joutui loppuiäkseen turvautumaan kyynärsauvoihin. Omista vaivoistaan huolimatta Mirjam sai vastauksena esirukouksiinsa nähdä suuriakin ihmeparantumisia.
Tehtävä jatkuu Pohjolassa
Päästyään sairaseläkkeelle vuonna 1978 Mirjam sai uudet tehtävät Jumalan tarkalla aikataululla. Paluu Taiwanilta Suomeen tapahtui Ruotsin kautta, missä oli käyttöä hänen kiinan taidoilleen vietnamilaispakolaisten joukossa.
Ruotsissa vierähti vuosi. Sitten oli edessä viiden vuoden sairastelujakso, joka oli samalla valmistelua tuleviin: vuodet 1985– 1990 veivät Mirjamin kolmeen eri otteeseen Kiinaan, Taiwanille ja Australiaan.
1990-luvun alussa Mirjamin palvelutyössä tuon kaukaisen kansan – kiinalaisten – parissa kääntyi jälleen uusi lehti. Helsingissä, Jyväskylässä ja Tampereella asui paljon kiinalaisia opiskelijoita, ja heidän parissaan tehtiin evankeliumin työtä. Eräänä kesänä Jorma ja Anneli Lahikainen, Eila Pelkonen ja Mirjamin työtoveri Helvi Taponen kokosivat kiinalaisia leirille Pisminniemeen Kangasniemelle. Leiri sai jatkoa seuraavana kesänä, ja parhaimmillaan leirillä oli 120 kiinalaista. Oli vaikuttava näky, kun Mirjam kävelykeppeihin nojaten julisti evankeliumia kiinaksi iltanuotiolla keskellä savolaismetsää.
Noiden leirien myötä Helsinkiin syntyi kiinalainen seurakunta.
Näky Raamatuista
Tällä vuosituhannella Mirjam Pynnönen ei sairastelujen vuoksi juuri päässyt liikkumaan kodistaan. Jumalalta saatu näky kiinalaisista ei kuitenkaan haalistunut. Niin mannerkiinalaiset kuin taiwanilaiset olivat joka päivä rukouslistalla.
Mirjamin vuoteen vierellä seinällä oli Kiinan kartta. Kerran 1990-luvun alussa kartan äärellä rukoillessaan hänelle sanottiin näyssä, että Suomesta viedään Raamattuja Kiinaan Venäjän reittiä myöten.
Kun Mirjam myöhemmin kertoi tästä näystään Avainmedian (silloisen Avainsanoman) toiminnanjohtajalle Jouko Rajalalle, järjestö päätti aloittaa kiinankielisten Raamattujen painamisen ja viemisen Venäjän kautta Kiinan seurakunnille. Toiminta oli luontevaa jatkoa Avainsanoman Venäjällä tekemälle raamattutyölle, ja käytännön kuljetusjärjestelyistä huolehtivat juuri venäläisuskovat.
Erityinen sydämenasia Mirjamille oli Kiinan Yannanin maakunnassa tehtävä raamatunkäännöstyö paikallisille vähemmistökielille.
Rakas äitihahmo
Mirjamin yhteydenpito Taiwanille niihin seurakuntiin, joita hän oli perustamassa 50–60 vuotta sitten, jatkui tämän vuoden syksyyn saakka. Seurakuntien pastoreita ja seurakuntalaisia vieraili Kangasniemellä muutaman vuoden välein. Jo se toimii osoituksena siitä, että Mirjamin työtä pidetään siellä yhä suuressa arvossa.
Ja niin sitä on arvostettu myös muista maista kotoisin olevien Kiinan- ja Taiwanin-lähettien keskuudessa. Hänen elämäntyönsä on merkittävä millä tahansa mittarilla mitattuna.
Marraskuun 23. päivä Mirjam Pynnönen muutti Taivaan kotiin. Nyt ruhtinatar on perillä juhlapöydässä. Yli 70 vuotta kestänyt palvelustehtävä on päättynyt ja voittopalkinto saavutettu. Mirjamin valoisa, uskonhenkinen elämä kertoi Suuren Mestarin uskollisuudesta.
Kiitollisina siunaamme Mirjamin muistoa yhdessä sisarusten, läheisten ja kaikkien teidän kanssa, jotka tunsitte hänet.
Mirjam Pynnösen siunaus pidetään Kangasniemen helluntaiseurakunnassa 20. tammikuuta 2018 klo 12.00, ja muistotilaisuus sen jälkeen Kangasniemen kirkon seurakuntasalissa. Ruokailusta johtuen toivotaan ennakkoilmoittautumista sähköpostilla jorma.lahikainen@ gmail.com tai puhelimitse 0400 506 665, 040 739 8540. Mirjamin toivomuksesta pyydetään kukkatervehdysten sijaan tukemaan Kiinassa tehtävää vähemmistökansojen raamatunkäännöstyötä:
FI53 5731 8220 0159 27, viite: 1850
Antti Virolainen, Jorma Lahikainen
Teema
51���52/2019
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
...
Petri Viinikkala
1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
...
– Kun teemme tämän...
Toiseksi lähe...
