Musiikki miehen tiellä pitää

Antti Velinin esikoislevy Yhteys kertoo katkenneen yhteyden löytämisestä. Toivoa pitää olla, ja sitä meille Jumalassa tarjotaan.
Antti Velinin esikoislevy Yhteys kertoo katkenneen yhteyden löytämisestä. Toivoa pitää olla, ja sitä meille Jumalassa tarjotaan.
Minulle on tärkeää, että musiikki on rehellistä ihmisen elämän vaiheiden edessä. Se on surujen, ilojen, arvojen ja tavoitteiden peili. Epätoivoa ja ahdistusta ei saa padota ja peittää, ja toisaalta armon ja toivon lähdettä ei saa unohtaa, muusikko Antti Velin luonnehtii sanomaa musiikkinsa taustalla.

Karkkilasta kotoisin olevalle laulajalle ja lauluntekijälle musiikki on aina ollut se juttu. Hän sanoo, että säveltäminen, soittaminen ja musiikin tuottaminen studiossa on kaikkein ominaisinta puuhaa, kutsumustyötä. Leipätyö viekin toiseen maailmaan. Antti Velin työskentelee rikosylikonstaapelina Keskusrikospoliisissa.

– Minulle musiikin sanoma on sekä tekstissä että sävelissä, rytmissä, soinnuissa ja melodioissa. Instrumentaalikappale voi välittää tunteita ja ajatuksia, ja toisaalta sanat eivät aina tavoita tarkoitustaan. Kuitenkin juuri laulujen sanat ovat se ydin, jonka välittämistä musiikki palvelee. Sanat eivät voi sanoa sävelelle, että mitäs tuolla tavalla teet, ja toisaalta rytmi ei voi sanoa sanoille, että emme teitä tarvitse.

Levynteon jälkeen vedettiin henkeä

Antti Velinin musiikin tyylilaji vaihtelee jazzahtavan instrumentaalimusiikin, pop/rockin ja countryn välillä. Hän kokee, että lauluntekijänä hänen tehtävänään on välittää evankeliumin toivoa. Hänestä jokaisen laulun ei tarvitse kulkea tuttuja kaavoja, esimerkiksi murheista ja taakoista kohti vapautusta, vaan levyllä yksi kappale voi kertoa ahdingosta ja surusta, seuraava voi kommentoida edellistä kappaletta ja kolmas väläyttää toivoa väsyneelle.

– Tällainen kaari on esimerkiksi Yhteys-levyni kappaleiden Yhteys on katkennut, Miehen tie  ja Kaiken mikä painaa välillä.

Levyn julkaisun jälkeen Velin päätti pitää usean kuukauden sapattivapaan musiikista.

– Keikkakiertueen sijaan veinkin kitarani huoltoon ja hain sen vasta kolmen kuukauden jälkeen takaisin. Nyt alkaa hiljalleen tuntua siltä, että olen saanut hieman etäisyyttä ja uutta näkökulmaa musiikkiin.

Neljän pojan isä toivoo, että jatkossa osaisi edetä projekteissa enemmän levosta käsin, sillä ruuhkavuosina kaikki on enemmän ja vähemmän suorittamista. Levy on Velinin ensimmäinen täyspitkä tuotanto, tosin lauluja on kertynyt varastoon jo useamman levyllisen verran.

Jokainen laulu on pieni projekti

Lauluntekijä poimii aiheita teksteihin sieltä täältä, mutta olennaista on löytää aitous. Kun ihmiset ympärillä uskaltavat olla aitoja ja rehellisiä, alkaa muusikon maailmassa jotain tapahtua.

– Biisinteko etenee usein niin, että minulla on kitara kaulassa, mutta en varsinaisesti soita tai harjoittele. Mietiskelen vain omaa ja läheisteni elämää, ja sieltä ne aiheet usein vain siirtyvät ajatuksista sormiin ja kieliin. Sanat ja sävelet tuntuvat usein jo valmiiksi sovitetuilta, kun niitä itsekin soitan vasta ensimmäistä kertaa.

Toisinaan Velin tapailee jotain rytmiä ja rakentaa siihen sitten soinnut ja sävelet. Teksti tulee myöhemmin. Joskus harvoin käy niin, että kokonainen kappale syntyy hetkessä ikään kuin improvisoiden. Aihioita lauluihin syntyy paljon, mutta niiden työstämiseen saattaa mennä pitkäkin aika.

Ilman musiikkia Antti Velinin on vaikea kuvitella elävänsä. Hän aloitti sellonsoiton 4-vuotiaana ja jatkoi klassisen musiikin opintoja yläkouluikäiseksi. Lukioon mentäessä hän oli siirtynyt yhtyesoittimiin, ja kitara jäi miehen käteen. Velin on sittemmin suorittanut myös  filosofian maisterin tutkinnon musiikkitieteessä.

Perhe elää muusikon vaiheissa vahvasti.

– Kerran kun kuuntelin vielä julkaisematonta levyä automatkalla, kolme vanhinta poikaamme lauloivat koko Miehen tie -kappaleen kuorossa levyn mukana.
He olivat kuulleet sen levyä tehdessä varmasti sata kertaa.

Muusikon toiveena olisi, että tulevaisuudessa ympärille muodostuisi bändi, jonka kanssa keikkailla. Pääsy useammin duo-keikoille vaimo Petran kanssa on myös haaveissa.


Tanja Katajisto

Lukijalta
51

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan