Rakas puolisoni Marjatta Hakala ylennettiin taivaan kotiin jouluaattona 24. joulukuuta 2015. Hän menehtyi tuhoisan munuaissyövän runtelemana.
Marjatan puolesta rukoiltiin paljon, mistä esitän esirukoilijoille siunaavat kiitokset. Rukoukset kuultiin niin, että sairauden vaikein, kivulias aika jäi lyhyeksi.
Kouvolassa kotisairaanhoito oli järjestetty erittäin hyvin: sairaanhoitajat ja lääkärit kävivät kotona. Marjatta sai hyvän hoidon kotona ja joutui viettämään sairauden loppuvaiheessa vain vajaan vuorokauden sairaalassa.
Erityisen kiitoksen ansaitsee Rosa Siliämaa, joka otti opinnoistaan vapaata ja hoiti mummoaan kolme viikkoa erityisesti öisin. Hän oli sairaalassa paikalla yhdessä Maija Hautalan kanssa myös silloin, kun mummo sai kotiinkutsun.
Marjatta syntyi Anjalassa 24.5.1940 perheen ainoana lapsena. Neljätoistavuotiaana hän sai ottaa vastaan Jeesuksen omana pelastajanaan, joten hän sai kokea 61 vuotta Jumalan johdatusta elämässään.
Avioiduimme Marjatan kanssa vuonna 1959, ja saimme nauttia onnellisesta avioliitosta 56 vuotta. Meille syntyi kolme lasta ja yhdeksän lastenlasta.
Marjatta oli koti-ihminen ja kukkien ystävä. Kun minä tein työmatkoja eri lähetyskohteisiin, hän ei koskaan sanonnut, että taasko sinä lähdet. Marjatta arvosti minun kutsumustani ja hoiti oman kutsumuksensa esimerkillisellä tavalla.
Marjatta oli myös vieraanvarainen. Kun meille tuli ystäviä, sukulaisia tai Herran palvelijoita, hän valmisti juhla-aterian ja muut tarjoilut. Me saimmekin pitää paljon enkeleitä vieraana kodissamme.
Marjatta ei puhunut koskaan kenestäkään pahaa, ja uskon, ettei hän edes ajatellut pahaa lähimmäisistään.
Raamatussa Markus kertoo Jeesuksesta, että ”hänen maineensa levisi kohta kaikkialle, ympäri koko Galilean”. Me pienet ihmiset emme voi verrata itseämme Jeesuksen maineeseen. Eläessämme me kuitenkin annamme itsestämme kuvan ja vaikutuksen ympäristöömme sekä niihin ihmisiin, joiden kanssa joudumme elämään. Onko tämä maine hyvä vai huono?
Marjatta jätti seurakunnan, kylän, suvun ja ystävien keskellä eläessään hyvän maineen. Hän oli meidän perhekuntamme kokoava voima.
Yhdessä me kynsimme ja kylvimme peltojamme. Traktorityöt onnistuivat Marjatalta yhtä hyvin kuin keneltä tahansa miespuoliselta työntekijältä. Kotitehtävät hän hoiti hyvin suunnitelmallisesti, eikä hänellä ollut koskaan kiire.
Nyt ahkerat kädet ovat tehtävänsä tehneet. Me läheiset menetimme sydämellisen, hyväntahtoisen ja hienon ihmisen.
Itse koen menettäneeni liian paljon: nyt ei ole ketään, jonka kanssa jakaa arkea ja juhlaa ja hyvän yön toivotuksia. Surunkin keskellä Marjatan kaunis ja valoisa muisto antaa voimia jatkaa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...