Muistolle – Altti Viljanen in memoriam

Altin Pirkko-sisar oli tullut uskoon ja seurusteli nuoren evankelistan, Heikki Lahden kanssa. Heidän elämänsä puhutteli Alttia, joka kiinnostuneena meni 20.3.1948 naapurikylä Saarikosken kansakoululle ilmoitettuun hengelliseen kokoukseen. Siellä toisena puhujana oli sisaren sulhanen. 

Kokouksen jälkeen Heikki asteli 17-vuotiaan tulevan lankomiehensä luo ja kysyi: ”Etkö sinäkin haluaisi antaa elämääsi Herralle?” Altti antoi luvan rukoilla puolestaan, ja tästä alkoi tulevan lähetyspioneerin uskontaival. 

Altin kotiseurakunnalla, Siikaisten helluntaiseurakunnalla ei ollut mitään mahdollisuuksia antaa hänelle taloudellista tukea lähetystyöhön, ja niinpä he eivät rohjenneet seurakuntana edes siunata Alttia siihen. Yksittäinen seurakunnan vanhin, Frans Lahti siunasi pellonpientareella nuorukaisen lähetystyöhön. 

Kesällä 1955 Altti Viljanen lähti 42-metrisen Ebeneser-lähetyslaivan konemestarina, yhdessä 28 muun nuoren kanssa lähetystyöhön silloiselle Ceylonille. Hely-puoliso jäi kotimaahan synnyttämään heidän esikoistaan tarkoituksella tulla heti perässä. Helyn matka kuitenkin viivästyi 14 kuukautta. 

Kolmisen viikkoa ennen laivan lähtöä Altilla ei ollut vielä tropiikissa tarvittavia varusteita eikä edes kannattajaseurakuntaa, vain varmuus Jumalan kutsusta. Hely laski varusteisiin tarvittavan 20 000 silloista Suomen markkaa. Eräänä iltana he rukoilivat hädässään Jumalaa järjestämään asia. Samana iltana Kuhmalahdella Vehkajärven kylässä kymmenkunta uskovaa oli kokoontunut erääseen kotiin rukoilemaan. Saarnaaja ehdotti, että jospa he keräisivät uhrilahjan Altti Viljaselle. Se kerättiin ja tulos oli 22 000 markkaa. Jumala näki tarpeen ja huomioi vieläpä kymmenykset, jotka piti antaa laivan kuluihin. 

Kuhmalahden helluntaiseurakunta alkoi lähettää Altille pientä taloudellista tukea, joka juuri ja juuri riitti elämiseen laivalla. Joskus piti jopa rajoittaa kirjoittamista kotiin Helylle, kun ei ollut rahaa postimerkkeihin. 

Kymmenkunta vuotta sitten Altti muisteli näitä aikoja: ”Lähtiessäni lähetystyöhön minulla oli päällimmäisenä näky saarnata evankeliumi niille, jotka eivät olleet sitä koskaan kuulleet. Tähän minua ajoi Jeesuksen käsky opetuslapsilleen: ’Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.’ Kuitenkin pian ymmärsin, että lähetystyöhön liittyy oleellisesti huolenpito uskon vastaanottaneista. Siihen tarvitaan opetusta ja rinnalla elämistä. Jo Ebeneserillä päätin, että jos joskus olen itsenäisessä lähetystyössä, aloitan heti seurakuntalinjalla. Näin, että jos ihminen johdetaan uskoon, mutta ei ole seurakuntaa, hänen on lähes mahdoton säilyä uskossa. Tarvitaan seurakunta, joka auttaa häntä eteenpäin ja hoitaa hänen syntielämässä tulleet haavansa.” 

Vuonna 1957 Viljaset siirtyivät Uruguayhin. Silloin Turun helluntaiseurakunta oli heidän lähettäjäseurakuntansa, ja Kuhmalahden seurakunta vastasi puolella palkkauksesta. 

Viljaset asettuivat ensin Montevideoon työyhteyteen Turun lähetin Anni Silander-Nievaksen ja Victor Nievaksen kanssa. Alkuun meni aikaa espanjan kielen opiskeluun, mutta viiden kuukauden kuluttua Altti piti ensimmäisen saarnansa espanjaksi. 

Juhani Wariksen lähdettyä Suomi-lomalle Altti tuurasi häntä San Josessa ja seuraavassa vaiheessa aloitti oman itsenäisen työn Montevideossa. Vähitellen työ laajeni sisämaahan. Uruguayn maaseutukaupungeissa elettiin tuolloin herätyksen aikoja. Tultiin kuulemaan ulkomaalaisten julistusta ja sanoma saavutti sydämet. Syntyi pieniä uskovien ryhmiä, joista vähitellen kehittyi itsenäisiä seurakuntia. Niissä oli kansalliset työntekijät ja vanhimmistot. 

Viljaset elivät Uruguayssa Tupamaros-sissien ja sisällissodan vaikeat vuodet. Jakso päättyi yli yhdentoista vuoden sotilasdiktatuuriin. Kaiken tämän keskellä Jumala varjeli palvelijansa ja evankeliumi eteni. Näissä vaiheissa he olivat Suomi-lomalla. Täällä ei paljonkaan tiedetty Uruguayn poliittisesta tilanteesta. Lähtöjuhlassa Turussa tuli merkillinen profetia, jota ei kokousyleisö ymmärtänyt, tuskin profeettakaan. Sanoma vakuutti kuitenkin lähtijät: meistä pidetään huoli ja eräänä päivänä sota loppuu. 

Altin työjakso Uruguayssa kesti kaikkineen yli 40 vuotta. Kerran hän muisteli katselleensa puhujanpaikalta jo monisatapäiseksi kasvanutta seurakuntaa: ”Näin kuinka he onnellisina kiittivät Herraa pelastuksesta. Samalla muistin ne väsymyksen, masennuksen ja yksinäisten taistelujen hetket, joita kutsumukseni etsimisen kamppailuissa koin, aina sieltä Siikaisten metsistä saakka. En voinut kuin itkeä hillittömästi. Jo niissä yksinäisten taistelujen hetkissä Herra näki nämä suuret ja ihanat voiton hetket. Voittoihin ja juhlahetkiin ei ole oikoteitä, ei ainakaan Jumalan palveluksessa.” 

Altille ja Helylle syntyi seitsemän lasta. Toinen kaksostytöistä menehtyi 7-vuotiaana auto-onnettomuudessa. Hely-puolisonsa Altti hautasi vuonna 1991 Montevideoon. Lapset ovat kaikki aktiivisesti seurakuntatyössä mukana, neljä on ollut tai on kokoaikaisessa lähetystyössä Uruguayssa ja Espanjassa, vävy on Turun helluntaiseurakunnan johtava nuorisopastori. 

Syksyllä 1996 Altti sai rinnalleen Kirsti-puolison, joka yhdessä lasten, heidän perheidensä ja laajan ystäväjoukon kanssa niin Suomessa kuin Uruguayssa jäi kaipaamaan Alttia. Siunaus- ja muistotilaisuus on pidetty läheisten kesken. 

Toivo Pohjolainen 

Altin pitkäaikainen ystävä