Miten eri kirkkokuntien uskovat kokevat rukouksen?

Olen kiitollinen terveydestä, perheestä, aviomiehestä, lapsista, työpaikasta, kaikista rakkaista ystävistäni ja tuttavistani. Olen kiitollinen siitä, että saan elää ja olla rakastettu. Olen kiitollinen Jumalan huolenpidosta ja rakkaudesta elämässäni.
Olen kiitollinen terveydestä, perheestä, aviomiehestä, lapsista, työpaikasta, kaikista rakkaista ystävistäni ja tuttavistani. Olen kiitollinen siitä, että saan elää ja olla rakastettu. Olen kiitollinen Jumalan huolenpidosta ja rakkaudesta elämässäni.
Elina Lind, 36-vuotias Metodistikirkon maallikkojohtaja Tampereelta, vertaa rukousta hengittämiseen, joka ei katso aikaa eikä paikkaa.

– Rukous on välillä sanattomia huokauksia Jumalan puoleen, lyhyitä sanoja hetkissä. Raamattukin sanoo, että rukoilkaa lakkaamatta. Olen ajatellut, että siihen pystyy vain, jos elää sillä ajatuksella, että Jumala kulkee rinnallani koko ajan ja on läsnä elämäni hetkissä aina.

Kiireinen perheenäiti pystyy keskittymään rukoukseen parhaiten rauhallisessa tilanteessa yksin ollessaan, kuten kävellessään tai pyöräillessään töihin. Rukouksessa mieleen nousevat usein myös parhaat ajatukset, ideat ja oivallukset.

– Uskon, että rukous jäsentää ajatuksiani. Juttelenhan maailmankaikkeuden Luojalle, jolta saan viisautta pyytää ja joka tietää kaiken.

Kaikki sisältääkin sitten kaiken, pikkuasiatkin. Tästä tuli hyvä muistutus taannoin housuostoksilla.

– Inhoan ostaa housuja. Olin jo muutamissa kaupoissa kierrellyt ja sovitellut housuja, enkä ollut löytänyt mitään järkevää. Aloin tuskastua ja siinä sitten rukoilin, että ”Jeesus, anna mun nyt löytää ne housut, kun en jaksa kierrellä näitä kauppoja”.

Eipä aikaakaan kun sopivat housut, vieläpä useammat, löytyivät, ja kaiken kukkuraksi alennuksella.

– Nauroin tämän kokemukseni jälkeen, että jos shoppailu sujuu näin hyvin Jeesuksen kanssa, niin tästä lähtien shoppailemme aina yhdessä.

Lind ei ole koskaan kuullut Jumalan puhetta äänenä, mutta kylläkin voinut kokea rukouksessa kehotusta mennä rukoilemaan jonkun puolesta tai sanoa jollekin tietyt sanat.

– Jumala puhuu usein Raamatun sanan kautta. Rukouksessa mieleeni nousee monesti raamatunpaikkoja tai -kertomuksia, tai jokin hengellinen laulu, joka sopii senhetkiseen elämäntilanteeseeni.

Ylistyslaulajana toimiminen on opettanut Lindille uuden tavan rukoilla, kiittää ja palvoa Jumalaa. Ylipäätään rukouksen ilmapiirissä pysymisestä on tullut hänelle yhä tärkeämpää.

– Jos arjen kiireet vievät kauaksi Jumalasta, koen ikävää ja kaipausta takaisin hänen läsnäoloonsa. Lind oli ylistyslaulajana muun muassa yhteiskristillisessä Tampere Ylistää -tapahtumassa joulukuussa. Siellä koettu yhteys oli hänelle ”todella huikea” kokemus.

– Kannatan ehdottomasti yhteistä rukousta yli seurakuntarajojen. Raamattu kehottaa meitä kristittyjä olemaan yhtä. Jeesuskin sanoo, että ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus”.

”Kiitän aina syntien anteeksiannosta”
Juuri nyt olen kiitollinen perheestä, terveydestä ja työstä.
Juuri nyt olen kiitollinen perheestä, terveydestä ja työstä.

Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen alla toimivan nuortenlehti Nuotan uusi päätoimittaja, Toni Kokkonen, 27, pulikoi sosiaalisessa mediassa kuin kala vedessä. Vaikka järvenpääläisen teologian maisterin ja papin Instagram-tunnus on ”leipäpappi”, Kokkonen kulkee myös rukouksen taajuuksilla sujuvasti.

– Spontaania rukoilua tapahtuu varmaan koko ajan. Helposti arkisistakin asioista tulee huokaistua Herralle. Säännöllisesti rukoilen joka kerta kun avaan Raamatun, työntekijäkokouksissa ja joka ilta vaimoni kanssa.

Kokkosen rukouksissa nivoutuvat suuri ja pieni sekä pyhä ja arki. Sydän rauhoittuu ja kääntyy rukoukseen usein vanhoissa kirkoissa, joissa on rukoiltu paljon, julistettu Sanaa ja vapautettu syntisiä. Toisaalta rukous toimii arkisimman arjen keskellä.

– Jumala on vastannut pieniin rukousaiheisiin, kuten auton ongelmiin, bussiaikatauluihin ja  Suomen miesten jääkiekkojoukkueen menestykseen, mutta myös suurempiin, kuten ihmisten pelastukseen ja hengellistä uudistumista koskeviin rukouksiin.

Välillä omatunto kolkuttelee pappia liian vähäisestä rukouksesta.

– Olen koittanut asennoitua niin, että huono omatunto ei ole syytös, vaan Herrani lempeä muistutus siitä, että hän haluaa viettää aikaa kanssani. Toisaalta Toni Kokkonen kokee rukouselämänsä elävöityneen viime vuosina.

– Aikaisemmin suhteeni Herraan oli tiedostamatta enemmän alainen–esimies-suhde, ja Jumalan rakkaus oli hiukan kliininen ja etäinen käsite. Uudistumiselle ja sille, että tunteet kuuluvat hengelliseen elämään, alkupotkun antoi vaimoni, joka on minua monin verroin viisaampi, mies kiittelee.

Rukoillessaan Kokkonen kokee tärkeäksi aina ylistää Jeesuksen ristiä ja syntien sovitusta sekä pyytää omia syntejään anteeksi.

Myös muutama esirukousaihe kulkee sydämen päällä jatkuvasti.

– Rukoilemme työtovereiden kanssa säännöllisesti lasten ja nuorten pelastuksen puolesta ja oman kirkkoni uudistumisen puolesta. Vaimoni kanssa pyydämme joka ilta johdatusta avioliittoon ja vanhemmuuteen.

Eri kristillisten suuntausten uskovien yhteistä rukousta Kokkonen pitää tärkeänä.

– Vaikka tapamme uskoa olisi erilainen, niin mikään ei estä meitä etsimästä Herran kasvoja yhdessä. Olen usein rukoillut eri tunnustuskuntien pastorien kanssa ja ehdottomasti toivoisin sitä lisää, Toni Kokkonen painottaa.

– Paras rukoustilaisuus, jossa käyn tällä hetkellä säännöllisesti, on Järvenpään Saalemin muskari, jota vetävät muskaritädit Tanja ja Niina. Raitista, tervettä hengellistä opetusta lapsille, josta itsekin saan valtavasti.

Terveys, perhe, lapset ja se, että Herra on auttanut ja kantanut tähän päivään asti ja varjellut uskossa, mikä ei ole itsestäänselvyys. Näistä tavallisen elämän jokapäiväisistä asioista se muodostuu.
Terveys, perhe, lapset ja se, että Herra on auttanut ja kantanut tähän päivään asti ja varjellut uskossa, mikä ei ole itsestäänselvyys. Näistä tavallisen elämän jokapäiväisistä asioista se muodostuu.

”Seurakunnan yhteinen rukous voimauttaa”

Teuvo Isokangas, 64, on vaikuttanut vuosikymmeniä Kaustisen helluntaiseurakunnassa. Eläkepäivät suovat seurakunnan hallituksen puheenjohtajalle ja vanhimmistoveljelle aikaa liikkua luonnossa koiran kanssa. Metsälenkeillä usein myös mieli kääntyy Herraa kohti.

– Siellä monesti ajatus rauhoittuu ja juokseekin paremmin. Pystyy keskittymään ja tulee rukoiltua.

Teuvo Isokangas korostaa, että ei ole minkäänlainen mallirukoilija – saati polvirukoilija. Kuitenkin hän tiedostaa riippuvuutensa rukouksesta. Se on hänelle ”sydämen puhetta Herralle, jonka oma saa olla”.

– Monesti en ole tiennyt, miten mennä eteenpäin jossakin asiassa, mutta kun menee Herran eteen rukouksessa, asia vain järjestyy.

Isokangas saa usein arjen puuhien keskellä mieleensä ihmisiä ja asioita, joita hän vie parhaansa mukaan rukouksessa Herralle. Myös muilta ihmisiltä saamiinsa rukouspyyntöihin hän pyrkii suhtautumaan vakavasti, koska niiden takana voi olla aidosti tukalia tilanteita.

Isokankaan mukaan rukouselämän vaalimisessa on osittain kyse myös päätöksestä. Esimerkiksi oman seurakunnan viikkorukouskokous kuuluu hänen ja Raija-vaimon ohjelmaan, tuntui miltä tuntui, sillä pariskunta on nähnyt monia kertoja, miten suuri vaikutus seurakunnan yhteisellä rukouksella on sekä rukoiltaviin asioihin että omaan hengelliseen olotilaan.

– Vaikka suorastaan raahautuu rukouskokoukseen, sieltä lähtiessä huomaa, että on voimaantunut.

Kaustisella on pidetty vuosia eri seurakuntien yhteisiä rukoustilaisuuksia. Isokangas on ollut niissä välillä mukana ja kokee niiden tuovan vielä lisää laajuutta rukoukseen.

Noin 35 uskossaolovuoden aikana Teuvo Isokankaan rukouselämä on saanut yhä enemmän luottamussuhteen piirteitä.

– Rukous ei ole enää niin mahtipontista. Olen ymmärtänyt, että meidän osuutemme on todella pieni. Ainut tärkeä asia on luottaa, että Herra on se, joka voi ja tekee.

Isokankaiden perhekunnassa on nähty, miten rukous on tuonut varjelusta ja viisautta sekä ratkaissut monia käytännön tarpeita, kuten työpaikka- tai asuntoasioita.

Toisinaan joutuu rukoilemaan pitkään ja paljon, jotta vastaus tulee. Monesti tällaiset taistelurukoukset liittyvät läheisiin.

– Kuinkahan moni on rukoillut omaisten pelastuksen puolesta vuosia ja vuosikymmeniäkin? Isokangas miettii.

Eräs asia, jonka puolesta hän toivoisi rukoilevansa itsekin enemmän, ovat seurakunnan tilaisuudet sekä vanhimmat, pastorit ja sananpalvelijat.

– Hehän ovat niitä, jotka jakavat meille elämän leipää. Tärkeintä on, että Herran Henki on läsnä. Se voi tehdä tilaisuuksista eläviä.

Olen kiitollinen siitä, että Jumala tuntee, kuka olen oikeasti sisimmässäni, ja hänellä on suunnitelma minun elämälleni.
Olen kiitollinen siitä, että Jumala tuntee, kuka olen oikeasti sisimmässäni, ja hänellä on suunnitelma minun elämälleni.
”Hiljaisuus ja musiikki auttavat rukoilemaan”

Tamperelainen opiskelija Iida Tanni, 23, suhtautuu oppimishaluisesti myös rukoukseen. Baptistikirkkoon kuuluvan nuoren naisen mielestä kirkkokunnat ylittävä rukous on virkistävää ja tervettä. Kuin vakuudeksi hän kertoo tuoreen esimerkin.

– Joululomalla kolme luterilaista naista rukoili puolestani syvällisesti, ja he käyttivät samalla armolahjojaan. Huomasin, kuinka kaipasin juuri tuollaista hoitavaa rukousta, ja sen  vuoksi aloin itsekin kaivata armolahjojen ilmenemistä omassa elämässäni.

Tanni myöntää, että on kokenut rukouksen viime aikoina vaikeaksi. Muun muassa omin sanoin rukoileminen on hänellä tällä hetkellä ”työn alla”. Hän kokee kuitenkin vahvasti, että pystyy rukoilemaan parhaiten musiikin ja laulujen kautta.

– En ole pahemmin käynyt rukoustilaisuuksissa, vaikka kokemuksestani tiedän niiden olevan todella hyviä. Aktiivinen tekeminen seurakunnassa ja muu vapaa-aika vievät aikaa niin, että ei rukousiltoihin tule lähdettyä.

Yhtenä piristysruiskeena opiskelijanuori kokee rukoushetket uskovien kämppisten kanssa.

– Koetamme joka sunnuntai-ilta rukoilla yhdessä, mikä on ollut todella ihanaa.

Tannin mielestä rukous rauhoittaa ja selkiyttää asioita. Yhteys Jumalaan viriää parhaiten oman huoneen hiljaisuudessa tai lenkillä metsässä. Toisinaan tulee myös hienovarainen olo, että Jumala puhuu.

– En useinkaan kuule ”puhetta” rukouksen aikana. Hiljaisuuden ja musiikin kautta olen ymmärtänyt asioita ja Jumala on päässyt koskettamaan.

Iida Tanni sanoo, että omantunnonvaivat vähäisestä rukouksesta johtavat hulluun kierteeseen.

– Kun huomaa, että ei ole rukoillut, niin sen aloittaminen on vaikeampaa ja vaikeampaa. Silloin häpeää tulla Jumalan eteen, kun ei taaskaan onnistunut.

Tanni kuitenkin tietää, että Jumala ei horju epäilyidemme tai rukousvaikeuksiemme vuoksi.  Hän toivookin, että voisi jossakin vaiheessa liittää rukouksiinsa myös muiden ihmisten asioita.

– Tiedän sen olevan tärkeää, ja ihmisten rukoukset ovat kantaneet minuakin.

Tällä hetkellä oman rukouslistan kärjessä on kaksi asiaa: saada tuntea Jumalan läsnäolo vaikeinakin aikoina ja elää hänen suunnitelmassaan.

Ennen kaikkea sitä, että saan olla hänen omansa. Hänen verensä riittää ja puhdistaa, kun valkeudessa vaelletaan.
Ennen kaikkea sitä, että saan olla hänen omansa. Hänen verensä riittää ja puhdistaa, kun valkeudessa vaelletaan.
”Oleellista on valkeudessa vaeltaminen”

Kyllikki Mettovaaran, 78, tie vie sunnuntaiaamuisin Oulun vapaaseurakuntaan. Aiemmin viikkoa rytmittivät myös rukouskokoukset. Nyt voimat eivät enää riitä lähtemään niihin.

Rukoillen elämänsä elänyttä senioria iän tuoma väsymys harmittaa, mutta hän suhtautuu siihen realistisesti. Vaikka nouseminen aamuvartioihin ei enää onnistu puoli seitsemältä eikä määrätietoiseen rukoustaisteluun ole voimia, yhteys Isään on jatkuvasti auki.

– Tässä pitää opetella hyväksymään, ettei jaksa kuten ennen, ja levätä Herran käsissä, Mettovaara sanoo.

Arjessaan hän kysyy Jumalalta neuvoa siinä, mitä tekisi ja minne menisi, ja pyrkii kuulemaan hänen tahtoaan. Ja Jumala puhuu. Vähän aikaa sitten Mettovaara koki toistuvasti, että hänen tulisi pyytää kylään tuntematonta naapuria. Noin viikon päästä hän toimi sisäisen kehotuksen mukaan, ja henkilö vastasi kutsuun mielellään.

Sellaisia rukoustaisteluja, joihin kuuluu päivien paasto ja rukous ja jotka liittyvät ihmisten haastaviin tilanteisiin, Mettovaara ei enää jaksa. Hän kuitenkin muistaa hyvin nuo taistelutilanteet, myös niistä koituneet voitot.

– Lopulta tulee lepo ja rauha siitä, että asia on kuultu ja siihen vastataan eikä sitä tarvitse enää rukoilla.

Vuosikymmenien aikana Kyllikki Mettovaaran rukous on muuttunut yhä vähemmän suoritukseksi. Sen  sijaan se on jatkuvaa yhteyttä Isään.

– Oleellista rukouselämässäni on vaeltaa valkeudessa, Pyhän Hengen läpivalaisussa niin, ettei mikään pääse itseni ja Herrani väliin.

Mettovaaran mukaan syvää suhdetta Jumalaan ei voi syntyä ilman omien kipujen käsittelyä. Hän oli iloinen nähdessään aiheesta äsken kirjoituksen Vapaakirkon julkaisemassa Suomen Viikkolehdessä.

– Tiedän kokemuksesta, että voi olla aktiivinen ja tehdä seurakunnassa monenlaista, mutta suhde Herraan jää enemmän tai vähemmän. Mettovaaran kuva Jumalasta on nykyään täysin toisenlainen kuin nuorena. Ankarasta kyttääjästä on tullut rakastava Isä, jonka luo tie löytyi askel kerrallaan Jeesuksen kanssa. Vuodet ovat opettaneet myös, että niin Jumalan läsnäolo kuin kiitollisuuskaan eivät perustu tunteisiin vaan Sanaan.

– Pyrin kiittämään Herraani heti aamuisin ensimmäisenä laskiessani jalkani vuoteesta, tuntui miltä tuntui. Ja pitkin päivää. Saan jutella hänen kanssaan, kertoa hänelle iloni, kipuni, tuskani, huoleni ja kaikki, mitä elämässäni on, Mettovaara kuvailee.

– ”Mitä pitempään häntä palvelen, sitä suloisemmaksi hän tulee”, on joku sanonut. Tämän olen saanut kokea todeksi.


Ruut Ahonen

Teema
51

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan