Miten eri kirkkokuntien uskovat kokevat rukouksen?

Elina Lind, 36-vuotias Metodistikirkon maallikkojohtaja Tampereelta, vertaa rukousta hengittämiseen, joka ei katso aikaa eikä paikkaa.

– Rukous on välillä sanattomia huokauksia Jumalan puoleen, lyhyitä sanoja hetkissä. Raamattukin sanoo, että rukoilkaa lakkaamatta. Olen ajatellut, että siihen pystyy vain, jos elää sillä ajatuksella, että Jumala kulkee rinnallani koko ajan ja on läsnä elämäni hetkissä aina.

Kiireinen perheenäiti pystyy keskittymään rukoukseen parhaiten rauhallisessa tilanteessa yksin ollessaan, kuten kävellessään tai pyöräillessään töihin. Rukouksessa mieleen nousevat usein myös parhaat ajatukset, ideat ja oivallukset.

– Uskon, että rukous jäsentää ajatuksiani. Juttelenhan maailmankaikkeuden Luojalle, jolta saan viisautta pyytää ja joka tietää kaiken.

Kaikki sisältääkin sitten kaiken, pikkuasiatkin. Tästä tuli hyvä muistutus taannoin housuostoksilla.

– Inhoan ostaa housuja. Olin jo muutamissa kaupoissa kierrellyt ja sovitellut housuja, enkä ollut löytänyt mitään järkevää. Aloin tuskastua ja siinä sitten rukoilin, että ”Jeesus, anna mun nyt löytää ne housut, kun en jaksa kierrellä näitä kauppoja”.

Eipä aikaakaan kun sopivat housut, vieläpä useammat, löytyivät, ja kaiken kukkuraksi alennuksella.

– Nauroin tämän kokemukseni jälkeen, että jos shoppailu sujuu näin hyvin Jeesuksen kanssa, niin tästä lähtien shoppailemme aina yhdessä.

Lind ei ole koskaan kuullut Jumalan puhetta äänenä, mutta kylläkin voinut kokea rukouksessa kehotusta mennä rukoilemaan jonkun puolesta tai sanoa jollekin tietyt sanat.

– Jumala puhuu usein Raamatun sanan kautta. Rukouksessa mieleeni nousee monesti raamatunpaikkoja tai -kertomuksia, tai jokin hengellinen laulu, joka sopii senhetkiseen elämäntilanteeseeni.

Ylistyslaulajana toimiminen on opettanut Lindille uuden tavan rukoilla, kiittää ja palvoa Jumalaa. Ylipäätään rukouksen ilmapiirissä pysymisestä on tullut hänelle yhä tärkeämpää.

– Jos arjen kiireet vievät kauaksi Jumalasta, koen ikävää ja kaipausta takaisin hänen läsnäoloonsa. Lind oli ylistyslaulajana muun muassa yhteiskristillisessä Tampere Ylistää -tapahtumassa joulukuussa. Siellä koettu yhteys oli hänelle ”todella huikea” kokemus.

– Kannatan ehdottomasti yhteistä rukousta yli seurakuntarajojen. Raamattu kehottaa meitä kristittyjä olemaan yhtä. Jeesuskin sanoo, että ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus”.

”Kiitän aina syntien anteeksiannosta”

Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen alla toimivan nuortenlehti Nuotan uusi päätoimittaja, Toni Kokkonen, 27, pulikoi sosiaalisessa mediassa kuin kala vedessä. Vaikka järvenpääläisen teologian maisterin ja papin Instagram-tunnus on ”leipäpappi”, Kokkonen kulkee myös rukouksen taajuuksilla sujuvasti.

– Spontaania rukoilua tapahtuu varmaan koko ajan. Helposti arkisistakin asioista tulee huokaistua Herralle. Säännöllisesti rukoilen joka kerta kun avaan Raamatun, työntekijäkokouksissa ja joka ilta vaimoni kanssa.

Kokkosen rukouksissa nivoutuvat suuri ja pieni sekä pyhä ja arki. Sydän rauhoittuu ja kääntyy rukoukseen usein vanhoissa kirkoissa, joissa on rukoiltu paljon, julistettu Sanaa ja vapautettu syntisiä. Toisaalta rukous toimii arkisimman arjen keskellä.

– Jumala on vastannut pieniin rukousaiheisiin, kuten auton ongelmiin, bussiaikatauluihin ja  Suomen miesten jääkiekkojoukkueen menestykseen, mutta myös suurempiin, kuten ihmisten pelastukseen ja hengellistä uudistumista koskeviin rukouksiin.

Välillä omatunto kolkuttelee pappia liian vähäisestä rukouksesta.

– Olen koittanut asennoitua niin, että huono omatunto ei ole syytös, vaan Herrani lempeä muistutus siitä, että hän haluaa viettää aikaa kanssani. Toisaalta Toni Kokkonen kokee rukouselämänsä elävöityneen viime vuosina.

– Aikaisemmin suhteeni Herraan oli tiedostamatta enemmän alainen–esimies-suhde, ja Jumalan rakkaus oli hiukan kliininen ja etäinen käsite. Uudistumiselle ja sille, että tunteet kuuluvat hengelliseen elämään, alkupotkun antoi vaimoni, joka on minua monin verroin viisaampi, mies kiittelee.

Rukoillessaan Kokkonen kokee tärkeäksi aina ylistää Jeesuksen ristiä ja syntien sovitusta sekä pyytää omia syntejään anteeksi.

Myös muutama esirukousaihe kulkee sydämen päällä jatkuvasti.

– Rukoilemme työtovereiden kanssa säännöllisesti lasten ja nuorten pelastuksen puolesta ja oman kirkkoni uudistumisen puolesta. Vaimoni kanssa pyydämme joka ilta johdatusta avioliittoon ja vanhemmuuteen.

Eri kristillisten suuntausten uskovien yhteistä rukousta Kokkonen pitää tärkeänä.

– Vaikka tapamme uskoa olisi erilainen, niin mikään ei estä meitä etsimästä Herran kasvoja yhdessä. Olen usein rukoillut eri tunnustuskuntien pastorien kanssa ja ehdottomasti toivoisin sitä lisää, Toni Kokkonen painottaa.

– Paras rukoustilaisuus, jossa käyn tällä hetkellä säännöllisesti, on Järvenpään Saalemin muskari, jota vetävät muskaritädit Tanja ja Niina. Raitista, tervettä hengellistä opetusta lapsille, josta itsekin saan valtavasti.

”Seurakunnan yhteinen rukous voimauttaa”

Teuvo Isokangas, 64, on vaikuttanut vuosikymmeniä Kaustisen helluntaiseurakunnassa. Eläkepäivät suovat seurakunnan hallituksen puheenjohtajalle ja vanhimmistoveljelle aikaa liikkua luonnossa koiran kanssa. Metsälenkeillä usein myös mieli kääntyy Herraa kohti.

– Siellä monesti ajatus rauhoittuu ja juokseekin paremmin. Pystyy keskittymään ja tulee rukoiltua.

Teuvo Isokangas korostaa, että ei ole minkäänlainen mallirukoilija – saati polvirukoilija. Kuitenkin hän tiedostaa riippuvuutensa rukouksesta. Se on hänelle ”sydämen puhetta Herralle, jonka oma saa olla”.

– Monesti en ole tiennyt, miten mennä eteenpäin jossakin asiassa, mutta kun menee Herran eteen rukouksessa, asia vain järjestyy.

Isokangas saa usein arjen puuhien keskellä mieleensä ihmisiä ja asioita, joita hän vie parhaansa mukaan rukouksessa Herralle. Myös muilta ihmisiltä saamiinsa rukouspyyntöihin hän pyrkii suhtautumaan vakavasti, koska niiden takana voi olla aidosti tukalia tilanteita.

Isokankaan mukaan rukouselämän vaalimisessa on osittain kyse myös päätöksestä. Esimerkiksi oman seurakunnan viikkorukouskokous kuuluu hänen ja Raija-vaimon ohjelmaan, tuntui miltä tuntui, sillä pariskunta on nähnyt monia kertoja, miten suuri vaikutus seurakunnan yhteisellä rukouksella on sekä rukoiltaviin asioihin että omaan hengelliseen olotilaan.

– Vaikka suorastaan raahautuu rukouskokoukseen, sieltä lähtiessä huomaa, että on voimaantunut.

Kaustisella on pidetty vuosia eri seurakuntien yhteisiä rukoustilaisuuksia. Isokangas on ollut niissä välillä mukana ja kokee niiden tuovan vielä lisää laajuutta rukoukseen.

Noin 35 uskossaolovuoden aikana Teuvo Isokankaan rukouselämä on saanut yhä enemmän luottamussuhteen piirteitä.

– Rukous ei ole enää niin mahtipontista. Olen ymmärtänyt, että meidän osuutemme on todella pieni. Ainut tärkeä asia on luottaa, että Herra on se, joka voi ja tekee.

Isokankaiden perhekunnassa on nähty, miten rukous on tuonut varjelusta ja viisautta sekä ratkaissut monia käytännön tarpeita, kuten työpaikka- tai asuntoasioita.

Toisinaan joutuu rukoilemaan pitkään ja paljon, jotta vastaus tulee. Monesti tällaiset taistelurukoukset liittyvät läheisiin.

– Kuinkahan moni on rukoillut omaisten pelastuksen puolesta vuosia ja vuosikymmeniäkin? Isokangas miettii.

Eräs asia, jonka puolesta hän toivoisi rukoilevansa itsekin enemmän, ovat seurakunnan tilaisuudet sekä vanhimmat, pastorit ja sananpalvelijat.

– Hehän ovat niitä, jotka jakavat meille elämän leipää. Tärkeintä on, että Herran Henki on läsnä. Se voi tehdä tilaisuuksista eläviä.

”Hiljaisuus ja musiikki auttavat rukoilemaan”

Tamperelainen opiskelija Iida Tanni, 23, suhtautuu oppimishaluisesti myös rukoukseen. Baptistikirkkoon kuuluvan nuoren naisen mielestä kirkkokunnat ylittävä rukous on virkistävää ja tervettä. Kuin vakuudeksi hän kertoo tuoreen esimerkin.

– Joululomalla kolme luterilaista naista rukoili puolestani syvällisesti, ja he käyttivät samalla armolahjojaan. Huomasin, kuinka kaipasin juuri tuollaista hoitavaa rukousta, ja sen  vuoksi aloin itsekin kaivata armolahjojen ilmenemistä omassa elämässäni.

Tanni myöntää, että on kokenut rukouksen viime aikoina vaikeaksi. Muun muassa omin sanoin rukoileminen on hänellä tällä hetkellä ”työn alla”. Hän kokee kuitenkin vahvasti, että pystyy rukoilemaan parhaiten musiikin ja laulujen kautta.

– En ole pahemmin käynyt rukoustilaisuuksissa, vaikka kokemuksestani tiedän niiden olevan todella hyviä. Aktiivinen tekeminen seurakunnassa ja muu vapaa-aika vievät aikaa niin, että ei rukousiltoihin tule lähdettyä.

Yhtenä piristysruiskeena opiskelijanuori kokee rukoushetket uskovien kämppisten kanssa.

– Koetamme joka sunnuntai-ilta rukoilla yhdessä, mikä on ollut todella ihanaa.

Tannin mielestä rukous rauhoittaa ja selkiyttää asioita. Yhteys Jumalaan viriää parhaiten oman huoneen hiljaisuudessa tai lenkillä metsässä. Toisinaan tulee myös hienovarainen olo, että Jumala puhuu.

– En useinkaan kuule ”puhetta” rukouksen aikana. Hiljaisuuden ja musiikin kautta olen ymmärtänyt asioita ja Jumala on päässyt koskettamaan.

Iida Tanni sanoo, että omantunnonvaivat vähäisestä rukouksesta johtavat hulluun kierteeseen.

– Kun huomaa, että ei ole rukoillut, niin sen aloittaminen on vaikeampaa ja vaikeampaa. Silloin häpeää tulla Jumalan eteen, kun ei taaskaan onnistunut.

Tanni kuitenkin tietää, että Jumala ei horju epäilyidemme tai rukousvaikeuksiemme vuoksi.  Hän toivookin, että voisi jossakin vaiheessa liittää rukouksiinsa myös muiden ihmisten asioita.

– Tiedän sen olevan tärkeää, ja ihmisten rukoukset ovat kantaneet minuakin.

Tällä hetkellä oman rukouslistan kärjessä on kaksi asiaa: saada tuntea Jumalan läsnäolo vaikeinakin aikoina ja elää hänen suunnitelmassaan.

”Oleellista on valkeudessa vaeltaminen”

Kyllikki Mettovaaran, 78, tie vie sunnuntaiaamuisin Oulun vapaaseurakuntaan. Aiemmin viikkoa rytmittivät myös rukouskokoukset. Nyt voimat eivät enää riitä lähtemään niihin.

Rukoillen elämänsä elänyttä senioria iän tuoma väsymys harmittaa, mutta hän suhtautuu siihen realistisesti. Vaikka nouseminen aamuvartioihin ei enää onnistu puoli seitsemältä eikä määrätietoiseen rukoustaisteluun ole voimia, yhteys Isään on jatkuvasti auki.

– Tässä pitää opetella hyväksymään, ettei jaksa kuten ennen, ja levätä Herran käsissä, Mettovaara sanoo.

Arjessaan hän kysyy Jumalalta neuvoa siinä, mitä tekisi ja minne menisi, ja pyrkii kuulemaan hänen tahtoaan. Ja Jumala puhuu. Vähän aikaa sitten Mettovaara koki toistuvasti, että hänen tulisi pyytää kylään tuntematonta naapuria. Noin viikon päästä hän toimi sisäisen kehotuksen mukaan, ja henkilö vastasi kutsuun mielellään.

Sellaisia rukoustaisteluja, joihin kuuluu päivien paasto ja rukous ja jotka liittyvät ihmisten haastaviin tilanteisiin, Mettovaara ei enää jaksa. Hän kuitenkin muistaa hyvin nuo taistelutilanteet, myös niistä koituneet voitot.

– Lopulta tulee lepo ja rauha siitä, että asia on kuultu ja siihen vastataan eikä sitä tarvitse enää rukoilla.

Vuosikymmenien aikana Kyllikki Mettovaaran rukous on muuttunut yhä vähemmän suoritukseksi. Sen  sijaan se on jatkuvaa yhteyttä Isään.

– Oleellista rukouselämässäni on vaeltaa valkeudessa, Pyhän Hengen läpivalaisussa niin, ettei mikään pääse itseni ja Herrani väliin.

Mettovaaran mukaan syvää suhdetta Jumalaan ei voi syntyä ilman omien kipujen käsittelyä. Hän oli iloinen nähdessään aiheesta äsken kirjoituksen Vapaakirkon julkaisemassa Suomen Viikkolehdessä.

– Tiedän kokemuksesta, että voi olla aktiivinen ja tehdä seurakunnassa monenlaista, mutta suhde Herraan jää enemmän tai vähemmän. Mettovaaran kuva Jumalasta on nykyään täysin toisenlainen kuin nuorena. Ankarasta kyttääjästä on tullut rakastava Isä, jonka luo tie löytyi askel kerrallaan Jeesuksen kanssa. Vuodet ovat opettaneet myös, että niin Jumalan läsnäolo kuin kiitollisuuskaan eivät perustu tunteisiin vaan Sanaan.

– Pyrin kiittämään Herraani heti aamuisin ensimmäisenä laskiessani jalkani vuoteesta, tuntui miltä tuntui. Ja pitkin päivää. Saan jutella hänen kanssaan, kertoa hänelle iloni, kipuni, tuskani, huoleni ja kaikki, mitä elämässäni on, Mettovaara kuvailee.

– ”Mitä pitempään häntä palvelen, sitä suloisemmaksi hän tulee”, on joku sanonut. Tämän olen saanut kokea todeksi.


Ruut Ahonen