Miksi panostaa lapsityöhön?

Toiminnallisissa tapahtumissa lapsi saa elämyksiä, jotka vahvistamat myönteistä kuvaa uskosta. Kuvassa oleva Juhannuskonferenssin mustameri on suosittu puuhapaikka. Kuva: Tuomas Raunio
Toiminnallisissa tapahtumissa lapsi saa elämyksiä, jotka vahvistamat myönteistä kuvaa uskosta. Kuvassa oleva Juhannuskonferenssin mustameri on suosittu puuhapaikka. Kuva: Tuomas Raunio
Reilut parikymmentä vuotta sitten jyväskyläläinen perheenäiti alkoi kaivata omille lapsilleen mielekästä seurakunnan toimintaa.

– Tiesin, että jossain vaiheessa tulee aika, jolloin heitä alkavat erityisesti perjantai-iltaisin kiinnostaa aivan muut kuin hengelliset asiat. Mietin ja rukoilin ratkaisua.

– Erään kerran saunan lauteilla istuessani se sitten tuli: entäs jos perjantai-iltana olisi lapsille oma jumalanpalvelus, jossa olisi alussa ylistystä ja opetusta lasten tasoisesti. Sitten voisi olla toimintapisteitä, nyyttärit ja ”iltanuotioosio”, jossa olisi kaikkea hauskaa.

Tällä Pirkko-Leena, Piksu, Hämäläisen reseptillä aloitettiin syyskuussa 1996 Jyväskylän vapaaseurakunnassa 7–12-vuotiaille suunnatut Kids’ Action Night -illat. Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, työmuoto on levinnyt 120:lle Suomen paikkakunnalle, ja iltoja järjestävät muun muassa vapaakirkolliset, helluntailaiset, luterilaiset, baptistit ja adventistit – yhdessä ja erikseen.

– Samalla konseptilla järjestetään myös Donkkis-iltoja ja monen muun nimisiä lastentapahtumia. Kids’ Action Nightien konseptiin liittyy vahvasti ajatus toiminnan jatkuvuudesta eli siitä, että iltoja järjestetään kouluvuoden aikana useampi. Osa seurakunnista koki alkuvaiheessa, ettei voi sitoutua kuin yhteen iltaan vuodessa ja valitsi siksi tehdä tapahtuman samankaltaisesti mutta eri nimellä, Kids’ Action Night -työtä koordinoivan Suomen Vapaakirkon Nuoret ry:n nuorisosihteeri Nana Kivimäki kertoo.

Kuorma-autollinen välineitä

Vammalan helluntaiseurakuntaan kuuluva Pirjo Raunio on ollut miehensä Timon kanssa mukana Kids’ Action Night -työssä lähes sen alkuajoista asti. Pariskunta kiertää myös muilla paikkakunnilla auttamassa työmuodon alkuun laittamisessa.

Rauniot ovat järjestäneet toiminnallisia lastentapahtumia ja leirejä jo ennen formaattiin tutustumista, joten heille on kertynyt monenlaista materiaalia illan tavaramerkiksi tulleeseen osioon: toimintapisteisiin. Uusia välineitä ja pelejä syntyy jatkuvasti ”Timon
ehtymättömästä ideavarastosta”.

– Usein ideat lähtevät siitä, että näemme jossakin jonkun tekevän jotain kivaa ja mietimme, kuinka siitä saisi version, jota voisi käyttää Kids’ Actionissa tai leireillä. Useimmat välineet eivät ole hankintahinnaltaan kalliita mutta vaativat työtä ja vaivaa.

– Lisäksi olemme saaneet kaikenlaisia pelejä yhdeltä ystävältä, joka tekee niitä työnsä vastapainoksi, Pirjo Raunio selostaa.

Raunion perheen valmistautuminen Kids’ Action Night -tapahtumaan alkaa kuorma-auton pakkaamisella. Seurakunnan toiveista riippuen joitakin välineitä otetaan autosta pois ja toisia laitetaan tilalle.

– Jos tapahtuma on ilta-aikaan, pystytys aloitetaan paikan päällä varhain aamulla. Mitä enemmän toimintapisteitä on, sitä enemmän pystyttämiseen menee luonnollisesti aikaa.

Kun Rauniot ovat käyneet pari kolme kertaa auttamassa lastenillan järjestämisessä, seurakunnat saattavat jo uskaltautua järjestämään sen yksin.

– Forssan helluntaiseurakunnassa tapahtui juuri näin. Forssalaiset  hankkivat omat välineet ja oman kuorma-auton, ja nyt he jo kiertävät kuorma-auton kanssa muissakin seurakunnissa, nainen iloitsee.

Enemmän kuin juhlapuheita

Pirjo Raunion ei tarvitse kauaa miettiä vastausta kysymykseen, miksi lapsityöhön kannattaa satsata näin paljon voimavaroja, aikaa ja rahaa.

– Lapsissa on tulevaisuus. Väitän, että jos katsoo monen seurakunnan tämänhetkistä ikärakennetta, tietty sukupolvi puuttuu kokonaan. Se kertoo siitä, ettei lasten eteen ole nähty vaivaa, vaikka ehkä juhlapuheissa on niin sanottukin.

Raunio muistuttaa, etteivät nykylapset tule enää seurakuntaan, jos se tarkoittaa istumista kiltisti kirkon penkissä. ”Joka tuutista” tulee mielenkiintoisia asioita, jotka kilpailevat heidän ajastaan.

– Seurakunta ei tietenkään voi lähteä kilpailemaan kaiken tarjonnan kanssa, mutta jos se ei tarjoa mitään tai tarjoaa vain hyvin harvoin, ei ole ihme, jos lapset eivät tule sinne.

– Esimerkiksi Kids’ Action Nightit voivat olla säännöllinen muistutus lapsille, että seurakunta on olemassa ja sillä on kivaa tarjottavaa.

Toiminnan ohella illat ovat mahdollisuus tarjota lapsille myös turvallisia aikuiskontakteja.

– Olen tehnyt myös sellaisia ”toimintapisteitä”, joissa voi rukoilla tai keskustella aikuisten kanssa. Niissä on syntynyt tärkeitä kohtaamisen hetkiä.

Myönteisten kokemusten voima

Piksu Hämäläinen uskoo, että jokainen kohtaaminen ja lasten kuulema Jumalan sana uppoaa vastaanottavaan maaperään. Puheet ja laulujen sanat ovat siemeniä, joista Pyhä Henki voi alkaa kasvattaa hedelmää.

– Jumala voi ottaa myöhemmin käyttöönsä niitä lauseita, joita heihin on joskus istutettu. Vuosien jälkeen sellaisetkin nuoret, jotka näyttivät aikoinaan vain häsläävän Kids’ Action Nighteissa, ovat kertoneet iltojen olleen heille merkittäviä.

Hän painottaakin pitkäjänteisen ja kaikki ikäryhmät huomioon ottavan lapsityön merkitystä, koska maailmankuva ei muodostu yhdessä päivässä tai viikonlopussa.

– Jos Jumala saa olla jo lapsena elämän keskipiste ja maailmankuva saa rakentua Jumalan hyvyyteen, se vaikuttaa koko tulevaan elämään. Joku on sanonut, että kun pelastuu lapsena, koko elämä pelastuu.

Pirjo Raunio huomauttaa, että tullakseen uskoon lapsi tarvitsee myönteisiä kokemuksia uskonasioista. Hauskan tekemisen ydin onkin hänen mielestään kokemus siitä, ettei Jeesus ole elämän synkistäjä vaan hänen kanssaan on kivaa; usko on myönteinen asia.

– Jos seurakunnan toiminnassa on mukavaa, lapset haluavat tulla sinne uudestaan ja uudestaan. Samalla he tottuvat olemaan myös hengellisessä ilmapiirissä.

Vaivannäöllä on rajansa

Tästä syystä Pirjo ja Timo Raunio laittoivat lastentapahtumia ja leirejä varten keräämänsä välinearsenaalin käyttöön myös helluntailiikkeen Juhannuskonferenssissa ja perustivat sinne vuonna 2003 puuhateltan.

– Kun esikoisemme Tuomas oli pieni, kuulimme usein konferenssissa pojan suusta: ”Täällä on tylsää. Täällä ei ole mitään tekemistä.” Ajattelimme, että tylsää on varmasti muillakin lapsilla, ja se vaikuttaa vanhempienkin viihtyvyyteen.

Nykyisin konferenssin puuha-alue koostuu kolmesta teltasta ja ulkoalueesta. Yhdessä teltassa on liikunnallisia toimintapisteitä, kuten kuorma-auton- ja traktorinrenkaista tehty ”mustameri” tai labyrintti ja ball bouncer -pallopeli. Toisessa teltassa on askartelua ja pienten lasten kotileikki-, auto- ja pehmoleluleikkipaikat.

– Kolmannessa teltassa on ollut röykkiöittäin puupalikoita, joilla on saanut rakennella. Viime konferenssissa yhdistimme kaksi telttaa, koska meillä ei ollut riittävästi talkooväkeä, Pirjo Raunio kertoo.

Raunioiden viimekesäinen kokemus onkin esimerkki siitä, että joskus lapsityön upeat ideat jäävät toteutumatta talkoolaisten puutteen vuoksi. Suurta työtaakkaa kantavien vapaaehtoisten vaivannäölläkin on rajansa.

– Viime kesänä jaksamisemme oli niin äärirajoilla, että päätimme jättää puuhateltan ensi vuonna rakentamatta, jos emme saa apua. Nyt tilanne näyttää onneksi jo vähän paremmalta, koska joistakin seurakunnista on luvattu kerätä apuvoimia rakentamisvaiheeseen.


Lisätietoa Kids’ Action Night -työstä osoitteessa www.kidsactionnight.fi. Työmuodon  aloittamista pohtivien kannattaa ottaa yhteyttä Suomen Vapaakirkon Nuoret (SVN) ry:n nuorisosihteeri Nana Kivimäkeen ().


Elina Rautio






Leirit jäävät mieleen loppuiäksi


Alakouluikäisiin satsataan myös Come Home Kids -työssä. Patmos Lähetyssäätiön ja Koulu- ja nuorisotyö Riku Rinteen alaisuudessa toimiva lapsityö pitää sisällään kaksi kertaa vuodessa järjestettävät viikonloppuleirit ja niiden yhteydessä taltioitavat televisioohjelmat.

Leirit ovat alkaneet alun perin Kids’ Action Nightin kanssa samana vuonna, 1996, mutta nykyisessä muodossaan niitä on järjestetty vuodesta 2008.

– Come Home Kids -leirit rakentuvat viisi kokonaisuutta sisältävälle näytelmälle, jota esitetään koko leirin ajan. Myös ennen leiriä kuvataan videomateriaalia, jota käytetään osana näytelmää, ohjelmallinen johtaja Mervi Saari kertoo.

Koko vuoden projekti

Kyseessä ei siis ole mikä tahansa nopeasti kyhättävä viikonlopputapahtuma.

– Meidän tapauksessamme leirit ovat aika työläitä: valmistelemme kutakin leiriä käytännössä puoli vuotta. Kun edellinen päättyy, pidämme pienen hengähdystauon ja sitten alamme miettiä seuraavan näytelmän, ja siten koko leirin, teemaa.

Suunnittelusta vastaa kolmesta perheestä koostuva ydintiimi, joka kokoontuu palavereihin säännöllisin väliajoin koko vuoden ajan. Sama lapsista ja aikuisista koostuva porukka toteuttaa useimmiten myös näytelmät – ulkopuolisten vahvistusten kera.

Saari vastaa näytelmän käsikirjoituksesta. Ideat tulevat hänen mukaansa ”varmaankin Jumalalta” – joskus kuin salama kirkkaalta taivaalta, joskus pitkän ja tuskallisen prosessin seurauksena.

– Jos mukaan lasketaan myös ajatustyö, kyllä leireihin menee yhteensä varmasti satoja työtunteja. Lähempänä leiriä tahti kiihtyy, kun suunnitellaan, palaveerataan, käydään  kirppiksillä ja kuvataan ennakkomateriaalia.

Uskon pohjan rakentamista

Myös leiripaikalla, Hämeenkyrössä sijaitsevalla Karmel-kodilla, riittää valmisteluja, koska kaikki ohjelmaosuudet kuvataan TV7:llä pyörivää Come Home Kids -ohjelmaa varten.

– Sehän näissä valmisteluissa on iso haaste, että vaikka teemme leiriä ensisijaisesti paikan  päälle tuleville lapsille, kaikki täytyy suunnitella kuvaukset huomioiden.

Suuresta työmäärästä huolimatta Mervi Saari kuvaa työssä mukanaoloa huikeaksi kokemukseksi koko perheelle.

– Lapsemme ovat kertoneet uskon vahvistuvan leirillä niin paljon, ettei seuraavaa aina malttaisi odottaa. Omien ja muiden lasten uskon kasvu onkin suurin syy siihen, miksi tätä teemme.

Saari tietää, että leirit jäävät monien lasten mieliin niin vahvoina ja hyvinä kokemuksina, että he muistavat ne lopun ikänsä.

– Joka leirille tulee lapsia myös ei-uskovista perheistä. On äärettömän tärkeää saada kertoa heille Jeesuksesta. Kun uskon pohjan saa rakennettua jo lapsena, se kantaa isojen juttujen yli.

Teema
51

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan