Kun vankeinhoidon ylijohtaja K. J. Lång kutsui Kyösti Erkinkorven vuonna 1982 neuvottelemaan kanssaan vankien parissa tehtävästä hengellisestä työstä, ei kumpikaan voinut arvata, kuinka jännittävä ja rikas työsarka Erkinkorpea odotti.
Kotikaupungissaan Kuopiossa Kyösti havaitsi kerran ihmeekseen, että rukoushuoneessa kokousyleisön joukossa istui useita poliiseja virkapuvuissaan. ”Mahtaako lainvartijoiden keskellä olla herätystä?” Kyösti mietti. Asian todellinen laita selvisi hänelle poliisien vietyä hänet vankilaan.
Kyöstin ollessa lyhyehkön ajan kärsimässä tuomiota menneiltä ajoilta vankilanopettaja Yrjö Ropo rohkeni tavata Helsingissä hyvän tuttavansa, presidentti Mauno Koiviston ja toimittaa hänelle armahdusanomuksen Kyösti Erkinkorven puolesta. Presidentti hyväksyi anomuksen ja perusteli menettelyään Yrjö Rovolle: ”En kai minä voi olla armahtamatta tätä miestä, koskapa Jumalakin on hänet armahtanut.”
Kyöstin hengellisen toimen eräs mielenkiintoisimmista jaksoista oli saada kiertää Lapin alueen kouluissa kertomassa päihteiden ja rikollisuuden varoista sekä Jeesuksen seuraamisen mahdollisuudesta. Lapin lääninhallitus piti kyseisiä kouluvierailuja niin tärkeinä, että kustansi Kyöstille lukuisia matkoja Helsingistä pohjoiseen.
Markku Vuorisen kirjoittaman Rundi-kirjan myötä Kyöstille avautuivat monet ovet evankeliumin sanoman levittämiseksi. Mika Katajala kirjoitti myöhemmin Kyöstistä kirjan Erkinkorpi läpi muurin.
Erilaiset elämänvaiheet ovat opettaneet Kyöstille, ettei julkisuus ole hengellisten asioiden yhteydessäkään ainoastaan hyvä asia.
– Hengellisessä toiminnassani julkisuuden tuoma menestys ja kysyntä ohjasivat ajatuksiani väärään suuntaan. Aloin arvostaa niitä saarnaajia, joista katsoin olevan minulle hyötyä. Joskin havaitsin joidenkin soveltavan samaista mallia suhteessaan minuun, Kyösti pohtii itsekriittisesti.
Vauhdin ollessa lujinta Kyöstille kertyi jopa 260 matkapäivää vuodessa Suomessa ja 40:ssä muussakin maassa. Erkinkorpi pahoittelee uskonelämän aikaisia kompurointejaan, joiden tietää tuottaneen tuskaa Kaisa-puolisolleen. Hänelle Kyösti haluaa osoittaa lämpimän kiitoksensa ja rakkauden tunnustuksensa.
– Yhteinen koti on muodostunut turvapaikakseni, jossa minulle on suotu ymmärrystä ja lämpöä ja jonka varassa pysyin jotenkin koossa kipeissä vaiheissa.
Kyösti sanoo oppineensa arvostamaan ja ymmärtämään Jumalan lasten eli seurakunnan merkityksen. Kiitollisuus kaikesta, mitä hän on saanut osakseen, on opettanut armahtavaisuutta ja armollisuutta lähimmäistä sekä myös itseä kohtaan. Jeesus antoi pahasti erehtyneelle ja langenneelle Pietarille kaiken anteeksi. Kyösti tiivistää matkan varrella repustaan löytyneen viisauden: Henkilö, joka ei ymmärrä eikä osaa osoittaa kiitollisuutta saamistaan Jumalan lahjoista ja ennen kaikkea elämästä itsestään, on sisäisesti sivistymätön.
Kyösti kutsuu ystäviään 70-vuotissyntymäpäiväkonserttiin (VIA-yhtye esiintyy) Kuopion Vapaakirkkoon, Kemilänrinne 3, lauantaina 22.10. klo 13.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...