Mahdoton tehtävä? - Miten kasvattaa nykyajan lapsista ja nuorista tasapainoisia Jumalan miehiä ja naisia?

Kenelläkään ei ole suurempaa mahdollisuutta vaikuttaa lapsen ja Jumalan väliseen suhteeseen kuin vanhemmilla, mutta kenelläkään ei ole suurempaa mahdollisuutta tukea vanhempia lastensa hengellisessä kasvatuksessa kuin seurakunnalla. (Shutterstock)
Kenelläkään ei ole suurempaa mahdollisuutta vaikuttaa lapsen ja Jumalan väliseen suhteeseen kuin vanhemmilla, mutta kenelläkään ei ole suurempaa mahdollisuutta tukea vanhempia lastensa hengellisessä kasvatuksessa kuin seurakunnalla. (Shutterstock)

Anniina Jakonen 

Nykyään lapset ja nuoret kasvavat vaativammassa ympäristössä kuin koskaan aiemmin. Maailma muuttuu kiihtyvällä tahdilla, perheen yhteinen aika on vähäistä ja arvot monella tavalla rikkinäisiä. Koulun, epävarman tulevaisuuden ja median aiheuttama henkinen kuormittavuus lisäävät taakkaa. 

Miten me vanhempina, kasvattajina ja lähimmäisinä voisimme taata nuorelle sukupolvelle tasapainoisen kasvun ja kehityksen, terveen uskon ja turvallisen ympäristön? 

 

Anna turvaa. Yksinkertaisimmillaan kasvatus on huoltajana toimimista. Se tarkoittaa lapsen ja nuoren perustarpeista, kuten ruoasta, vaatetuksesta, levosta, virikkeistä, ulkoilusta ja puhtaudesta, huolehtimista. Huoltajalla on vastuu myös rahankäytöstä ja sen tasapainoisesta opettamisesta lapselle. 

Tarpeiden täyttymisen myötä lapselle syntyy perusturvallisuuden tunne. Vuorovaikutussuhteiden ja huolenpidon myötä lapsi peilaa kokemustaan myös rakastavaan ja huolehtivaan taivaan Isään. 

 

Aseta rajat. Kasvuun ja kehitykseen vaikuttaa olennaisesti myös terveiden rajojen asettaminen. Usein vapaan kasvatuksen saaneet aikuiset surevat sitä, että rajaton lapsuus tuntui yksinäiseltä ja turvattomalta. Lapsi tarvitsee läpi elämänsä sekä rakkautta että rajoja. Murrosiässä rajat ovat erilaisia kuin vauvavaiheessa, mutta niiden merkitys ei vähene. 

Aikuisen tehtävänä on huolehtia lapsen fyysisestä koskemattomuudesta, terveestä vuorokausirytmistä ja sääntöjen noudattamisesta. Tasapainoinen kasvattaja osaa asettaa terveet rajat myös itselleen ja sanoa tarpeen mukaan ei. Tähän hän opettaa myös lastaan.

 

 

     "Tärkein kasvattajan tehtävä on rakastaminen."

 

Ohjaa ihmissuhteisiin. Kukaan ei voi kasvaa tasapainoiseksi yksin. Meidät on luotu yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa, tarvitsemme toisiamme. Kunnon kasvattaja onkin myös ihmissuhdeosaaja, joka auttaa lasta ja nuorta kasvamaan terveeseen vuorovaikutukseen yhdessä toisten kanssa. 

Kasvattaja on keskustelija, kuuntelija, ristiriidoissa auttaja, kannustaja, erilaisten tunteiden hyväksyjä sekä anteeksiantamisen ja -pyytämisen malli ja opettaja. Hän tukee itsenäisyyttä ja on tasapuolinen kohtelija sekä lapsen ihmissuhteiden vaalija niin perheessä kuin sen ulkopuolella. 

Seurakunta on parhaimmillaan lapselle oiva ihmissuhteiden kasvualusta. Ryhmässä toimiminen, erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa oleminen ja joukkoon kuuluminen opettavat lapselle paljon. Pyhäkoulut, kerhot, leirit ja retket voivat olla ensimmäisiä itsenäistymisen askelia. Samalla lapsi saa laajentaa turvallisten aikuisten ja kaverisuhteiden verkostoaan, tutustua nuoriin ja vanhuksiin ja olla osa yhteistä joukkoa. 

 

Valmenna elämään. Jokainen meistä on vaikutuspiirissään oleville lapsille ja nuorille myös eräänlainen elämäntaidon valmentaja. Siihen kuuluu arkielämän taitojen opettelua lusikalla syömisestä autolla ajamiseen. Se sisältää oikean ja väärän oppimista valintatilanteissa, arvojen välittämistä, tapojen opettamista, perinteiden vaalimista, sosiaalisten taitojen oppimista sekä luonnon ja ympäristön kunnioittamista. 

Aikuinen on lapselle mallin antaja, olipa tämä tiedostettua tai ei. Nämä mallit seuraavat lapsen elämässä helposti niin parisuhteeseen kuin työelämäänkin. Niistä on toki mahdollista opetella pois, mutta helpommalla pääsee, jos mallit ovat hyviä ja myönteisiä – ja siinä onkin kasvattajille melkoinen vastuu. 

 

Rakasta täysillä. Kaikkein tärkein kasvattajan tehtävä on kuitenkin rakastaminen. 

Kukaan ei kasva tasapainoiseksi ilman rakkauden kokemusta. Rakastava kasvattaja osaa lohduttaa, puhaltaa haavaan, nostaa syliin ja kannustaa kentän laidalla. Hän katsoo silmiin ja hymyilee, puhuu rohkaisevia sanoja, antaa hellyyttä, myötäelää lapsen iloissa ja suruissa. 

Hän suojelee, hyväksyy ja huomaa nuoren hyvät puolet silloinkin, kun ne peittyvät teiniangstin taakse. Tällainen kasvattaja osaa rakastaa terveesti ja runsain määrin paitsi toista myös itseään. Samalla hän on lapselle ja nuorelle malli Jumalasta, jonka rakkaus ei koskaan lopu. 

Kukaan meistä ei onnistu kasvatuksessa tai rakastamisessa täydellisesti. Ihmisyyteen kuuluu, että teemme virheitä. Se on tärkeää osata myöntää sekä itselle, lapselle että Jumalalle. Kasvattajinakin saamme onneksi elää armon, anteeksiantamuksen ja uusien mahdollisuuksien varassa, esirukousten kannattelemina. Saamme turvata ainoaan täydelliseen Isään, omaan kasvattajaamme. Silloin mahdotonkin muuttuu mahdolliseksi. 



Lukijalta
40/201

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan