Lapsena ajattelin, että isona minusta tulee kaupan
kassa.
Olen pastori, koska olen
aika hyvä siinä. Lisäksi
se on kutsumukseni.
Perheeni mielestä olen hauska ja välillä liikkeissäni
liian nopea.
Suurin seikkailuni on
tässä parhaillaan menossa.
Pahimmat pelkoni eivät
todennäköisesti koskaan
toteudu.
Moni ei tiedä, että minut
on 14-vuotiaana vuonna
1992 kastettu luterilaisessa kirkossa. Tätä
edelsi tarve päästä kavereiden kanssa
rippileirille ja konfirmoitavaksi. Olin siihen
asti kuulunut perheeni tavoin väestörekisteriin.
Haluaisin oppia lentämään
helikopteria, tekemään
kirurgisia toimenpiteitä, kommunikoimaan useilla
eri kieliä, kuten japaniksi ja
viittomakielellä, ja selviytymään sähköttä viikon
ajan.
En käynyt armeijaa,
vaikka se olisi ollut luonteva
ratkaisu, koska vanhempani ovat työskennelleet
Puolustusvoimissa ja olen ollut
aina kiinnostunut maanpuolustuksesta. Kun
olin elämäntilanteessa, johon asepalvelus olisi
jotenkuten istunut, olin jo liian vanha
eli yli 29-vuotias.
Maanpuolustus
ei ole vain oikeus, vaan jokaisen
kansalaisen perustuslaillinen velvollisuus. Itse
vastaan tähän muun muassa osallistumalla
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseille.
MPK on Puolustusvoimien strateginen
kumppani, joka tukee Puolustusvoimien,
muiden viranomaisten ja
kansalaisten valmiutta toimia normaalija poikkeusoloissa.
Isänmaallisuus tarkoittaa minulle terveen ylpeyden
kokemista itsenäisyydestä ja
samalla edesmenneiden sukupolvien elämän, uskon
ja työn kunnioittamista. Isänmaallisuus on
historian, kielen ja kulttuurin tuntemista,
kunnioittamista sekä vaalimista. Se
on halukuutta toimia itsenäisen Suomen tulevaisuuden
eteen. Jumala on siunannut maatamme
itsenäisyydellä, jota me emme
kuitenkaan hinnatta saaneet.
MuutPsalmien kirja on kuin pyhiinvaellusmatka, jonka polku vie synkkien laaksojen läpi aurinkorannoille meren ääreen. Valitettavan usein kristillinen julistus pelkistyy vain kuvaamaan aurinkorantoja.
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on
nykyisin arka ja hienotunteisuutta
vaativa keskustelunaihe.
Kansanperintönä vaikuttanut
vakaumuksen siirtäminen
uudelle sukupolvelle ei
enää onnistu, tai a...
Miten onKristityksi
kääntyneet entiset muslimit joutuvat
kohtaamaan laaja-alaista ja osin hyvin
vakavaa vainoa myös Suomessa, ilmenee viime
viikolla julkaistusta Kääntyneet – ex-muslimien painostu...
UutisetKansanedustajat Sari Essayah (kd),
Teuvo Hakkarainen (ps),
Toimi Kankaanniemi (ps), Lea Mäkipää (sin),
Mika Niikko (ps),
Päivi Räsänen (kd), Harry Wallin (sd)
ja Peter Östman (kd) jättivä...
UutisetTemppeliaukion
kirkossa lyödään tänä
vuonna kävijäennätys. Tämä
siitä huolimatta, että kirkkoon on
nykyisin kolmen euron pääsymaksu.
Asiasta uutisoi Kotimaa24.fi.
UutisetYksilön
analyyttinen ajattelukyky ei
poissulje sitä, että hänellä samaan
aikaan on vahvoja yliluonnollisia uskomuksia,
ilmeni Coventryn
ja Oxfordin yliopistojen tutkijoiden
suorittamassa...
UutisetAfrikassa
pidetyistä suurista evankelioimiskampanjoista
tunnettu saksalaisevankelista
Reinhard Bonnke on
pitänyt viimeiseksi ilmoitetun
kokoussarjansa.
UutisetEspanjan
Asambleas de Dios -helluntaiyhteisö
(FADE) vetoaa sovinnon,
anteeksiantamuksen ja
vuoropuhelun puolesta Espanjan keskushallinnon
ja Katalonian aluehallinnon
välisessä kiistassa...
KolumniTänä
vuonna juhlimme Suomen 100-vuotista historiaa. Ihmisen ikänä
sata vuotta on suhteellisen pitkä aika, mutta koko ihmissuvun historiassa
se tuntuu vain ohikiitävältä hetkeltä.
MielipidePuutteellisen informaation vuoksi helluntaiseurakuntien yleinen käsitys
on, että yhdistyspohjaisilla seurakunnilla
on vain
kaksi vaihtoehtoa koskien laillista
uhrinkeräystä: seurakunta voi...
MielipideErkki Hietasen huoli
seurakuntien hajoamisesta
ja tarpeettomasta uusien
kilpailevien perustamisesta on
sinänsä aiheellinen. Kuitenkin
tässä tilanteessa, jossa asiaan
joudutaan viranomais...
MielipideUseista lähteistä on kuulunut, että
viranomaiset ovat
ottaneet yhteyttä moniin
yhdistyspohjaisiin helluntaiseurakuntiin
ja kiinnittäneet huomiota
näiden seurakuntien kolehdinkantoon
pitä...
MielipideKun
seurakuntamme yhteyteen perustettiin
Helluntaikirkkoon kuuluva
paikallisseurakunta ja annettiin
mahdollisuus valita liittyminen uskonnolliseen
yhdyskuntaan nimeltä
Suomen Helluntaiki...
MuutHuilisti
ja tenorisaksofonisti Juhani ”Junnu” Aaltonen on
tehnyt käsittämättömän
hienon uran suomalaisessa
jazz-musiikissa. 1950-luvulta
Inkeroisista Heikki Rosendahlin orkesterista...
MuutRaamattua käytettiin Suomen sodissa rohkaisemaan taisteluun ”pahuuden henkivaltoja” vastaan sekä perustelemaan punaisten teloittamista. Raamattu herätti myös itsetutkiskelua: kurittaako Herra suomalai...