Laulaja-evankelista Eija Merilä on ilon ja surun kruunaama

"Hyvät naiset ja herrat! On tullut jäähyväisten aika. Olen laulanut ammatikseni toistakymmentä vuotta. Monet teistä ovat ehkä kuulleetkin elämässäni tapahtuneesta mullistuksesta. Antaessani itseni Jeesukselle annoin hänelle myös ääneni. Tästä lähtien laulan vain hänen kunniakseen, jos jotain laulan; häneltähän olen laulun lahjan alun perin saanutkin.”

Nämä sanat laulaja Eija Merilä lausui Kellokosken lavalla juhannusaattoyönä vuonna 1977. Kuulijakunnan ilmeet olivat vakavannäköisiä. Seurasi pitkä hiljaisuus, joka lopulta laukesi runsaisiin aplodeihin. Monet kuivasivat kostuneita silmäkulmiaan ja olivat hämmästyneitä kuulemastaan. ”Mä sulle luvannut en ruusutarhaa…” oli kaikunut nyt viimeisen kerran suomalaisessa suviyössä Eijan laulamana.

Eija Merilä koki valtaavaa rauhaa ja iloa ajaessaan valoisassa juhannusyössä takaisin kotiin. Sisimmässä oli varmuus siitä, että Jumalalla on suunnitelma hänelle ja hänen perheelleen.

Tästä se alkoi

Eija Merilä-Kymäläinen syntyi 30.6.1946 Muhosen perheen kolmantena lapsena Kivijärven kirkonkylässä.

– Äitini oli rakennuttanut kolmekymmentäluvulla komean kaksikerroksisen Rantahotellin Kivijärven rannalle. Siitä tuli ensimmäinen kotini.

Hotellissa kävi paljon taiteilijoita. Heidän seurassaan Eija esiintyi jo pienestä alkaen monenmoisissa kahvikonserteissa.

– Kansakoulun aloitin Kivijärvellä, mutta jo 11-vuotiaana jouduin lähtemään Karstulan yhteiskouluun, Merilä muistelee.

Vieraiden luokse muuttaminen oli uusi mielenkiintoinen elämänvaihe nuoren neitosen elämässä. Viikonloppuisin Eija tuli kotiin äidin luokse, mutta hänellä oli myös toinen koti Saarenkylässä, jossa isä viljeli tilaansa Erkki-veljen kanssa.

Teini-ikään tultaessa Eija Merilä oli jo tottunut itsenäiseen elämään. Uusia ystäviä oli tullut koulussa ja Karstulan kristillisen kansanopiston rippikoululeirillä.

Rippikouluaikoina myös Eija mietti elämän tarkoitusta.

– Mietin ylipäänsä sitä, miksi ihmiset syntyvät maailmaan. Vastausta en silloin tiennyt, mutta nyt minulle on selvää, että Jumalalla oli minulle tehtävä ja kutsumus, jota hän ei ole katunut.

Tähti syttyy

Eija Merilän elämä ohjautui nopeasti kohden suomalaisen iskelmätaivaan huippua. Tuli menestystä iskelmäkilpailussa, tarjouksia levy-yhtiöstä ja muutto 16-vuotiaana Helsinkiin.

– Opiskelin yhdessä Laila Kinnusen, Ilkka Lipsasen eli Dannyn ja muiden nousevien tähtien kanssa. Taitelijanimekseni valittiin Eija Merilä.

Takana oli jo toistakymmentä äänitettyä levyä, kun varsinainen läpimurto tapahtui vuonna 1972 kappaleella Ruusutarha. Eija Merilä oli noussut hetkessä Suomen iskelmätaivaan kirkkaimpaan tähdistöön.

– Ruusutarha soi radiossa ja tanssilavoilla sitä pyydettiin yhä uudestaan. Lehdistö pyöri haastatteluja pyytämässä.

Eija oli avioitunut lentokoneinsinööri Eino Kymäläisen kanssa vuonna 1967. Perheeseen syntyivät lapset Pasi ja Pia sekä myöhemmin Nina ja Anna-Mari. Utelias lehdistö oli kiinnostunut myös koko perheen asioista. Vaikkei niitä erityisemmin riepoteltukaan lehtien palstoilla, julkisuuden paine tunkeutui kyllä ajoittain myös kodin sisälle.

Kymäläisen perheessä asiat olivat jokseenkin ojennuksessa. Lapset olivat terveitä, taloudellinen tilanne siedettävä ja asiat muutenkin reilassa.

– Minua kuitenkin vaivasi kuoleman pelko. Myös elämä pelotti – ja turhautti. Kaipasin vaihtelua, muutosta ja uusien arvojen löytämistä. Myöhemmin ymmärsin, että elin tuolloin etsikkoaikaani.

Eikka-puoliso ehdotti, että hän hakisi YK:n alaisen järjestön tointa Iranista ja ottaisi vuoden virkavapaata. Eija innostui asiasta, ja niin Kymäläiset muuttivat Teheraniin.

Täyskäännös Teheranissa

Teheranin-matka muutti täysin Eija Merilän elämän.

– Ensimmäisen työpäivänsä jälkeen Eikka kertoi tavanneensa Poikolaisen perheen ja mainitsi heidän olevan uskovaisia, mutta lisäsi nopeasti heidän olevan kuitenkin ihan mukavia ihmisiä, Eija Merilä nauraa.

Poikolaisten elämä ja yhteiset keskustelut uskonasioista sekä hengellisten kirjojen ja Raamatun lukeminen ohjasivat Eijaa hänen elämänsä suurimpaan ratkaisun hetkeen.

– Eräänä heinäkuisena päivänä istuin yksin kotona ja luin Raamattua. Yhtäkkiä minulle selvisi, että se, mitä on tapahtunut Raamatun henkilöille ja muille uskoon tulleille ihmisille, voi tapahtua myös minulle!

Eija sulki Raamatun ja sanoi mielessään yksinkertaisesti: ”Jumala, jos minä kerran tällaisena heikkona ja epäonnistuneena ihmisenä sinulle kelpaan, niin tässä minä olen. Tule, Jeesus, elämääni ja muuta minut.” Siinä se oli, Eija Merilän uskoontulo.

Suomeen paluu ja mediamylläkkä

Kymäläiset palasivat Suomeen ja myös Eikka teki oman uskonratkaisunsa. Eija Merilän paluu kotimaahan herätti uudelleen lehdistön ja levy-yhtiöiden mielenkiinnon. Uutta iskelmälevyä ei Eija kuitenkaan enää suostunut tekemään, ja ensimmäisen lehtihaastattelun uskoontulostaan hän antoi helmikuussa 1976.

Pian Eija tutustui uusiin uskoviin ystäviin ja kävi hovioikeusneuvos Paavo Hiltusen raamattutunneilla.

– Halusin kasvaa nopeasti uskossa ja siksi luin paljon Raamattua ja hengellisiä kirjoja.

Väistämättä eteen tuli myös kastekysymys. Joidenkin teologisten keskustelujen seurauksena Eija teki päätöksensä ja niin hänet ja Eino kastettiin Helsingin Saalemissa Pengerkadulla, johon seurakuntaan he myös liittyivät. Seuraavan viikon Seura-lehden kannessa komeilivat kastealtaassa seisovat Eija ja Eikka.

Eija Merilän uskoontulo herätti merkittävää mielenkiintoa eri lehtien toimituksissa ja uskosta osattomien ihmisten keskuudessa. Suomessa julkisuuden henkilöitä oli alkanut tulla uskoon, mitä Merilän lehtijutut vain vahvistivat.

Kymäläiset olivat tutustuneet Vuorisen perheeseen, jonka seurauksena syntyi Eijan, Markun ja Sirpan evankelioimisryhmä. Missä vain ryhmä kulki, koulujen juhlasalit ja kokoustilat olivat ääriään myöten täynnä. Kymmenet ihmiset halusivat tehdä uskonratkaisun. Lähes jokaisen paikkakunnan sanomalehti teki tilaisuudesta jutun ja Eijasta haastattelun.

– Evankeliumi levisi voimallisesti sinne, minne se oli tarkoitettu: uskosta osattomien keskuuteen.

Eijan Merilän hengelliset levyt rikkoivat myös kulta- ja timanttilevyjen rajat. Levy, jossa
Eija lauloi Konsta Jylhän lauluja, sai lumivyörymäisen vastaanoton. Äänitteen kultalevykonsertti oli pidetty joulukuussa 1979, ja jo kevätkesällä 1980 meni rikki 50 000:n myyntiraja.

Eijan Via Dolorosa

Vaikka kutsumus laulaja-evankelistana oli ollut siunauksellisen menestyksekäs, Eija Merilän elämään mahtuu myös paljon koettelemuksia ja vastoinkäymisiä.

– Parin vuoden aikana koin useampia menetyksiä kuin moni koko elämänsä aikana. Jouduin 13 kuukauden sisällä hyvästelemään veljeni, äitini ja isäni.

Samoihin aikoihin aviomiehen lentoyhtiöhanke Karibialla joutui sellaiseen vastatuuleen, että perheen niskaan kaatuivat miljoonien markkojen velat. Kodin ja omaisuuden menetys oli rankka kokemus. Tämän jälkeen Kymäläisten on täytynyt opetella elämään akuutin talouskriisin keskellä.

Suurin suru kohtasi kuitenkin, kun 7-vuotias lapsenlapsi Julia kuoli yllättäen.

– Se oli niin ankara isku, että tyttäreni totesi huolestuneena, että tämä asia vie äidin hautaan.

Suurin lohduttaja on jälleennäkemisen toivo.

– Tiedän, että näen vielä Julian taivaassa.

Eija Merilä samaistuu Jobiin ja toteaa, että kukaan ei kaipaa kärsimyksiä, mutta kun tuska tulee omaan elämään, se tuntuu ainutkertaiselta.

– Ja sitä se onkin. Se on myös avain muiden kärsivien parempaan ymmärtämiseen. Itse en ole koskaan kokenut syytöstä Jumalan suuntaan, vaan luottamus häneen on säilynyt kaikissa hetkissä.

Floridaan

Eikan ammatti johti Kymäläiset ensin Dominikaaniseen tasavaltaan ja sitten Floridaan. Eija toimi liki 15 vuotta Kotikirkossa vapaaehtoisena työntekijänä. Seurakunnassa riitti laulamista, puhumista, evankeliointia ja rinnalla kulkemista. Työ oli antoisaa, mutta ajoittain myös raskasta ja koettelevaa.

Kun aika täyttyi, Jumala johdatti Kymäläiset takaisin Suomeen. Nyt he viettävät seestynyttä elämää Eijan syntymäseuduilla Kivijärvellä. Lapset ja yhdeksän lastenlasta tuovat iloa ja vipinää elämään. Heidän kanssaan mummi juhlii näinä päivinä myös 70-vuotissyntymäpäiviään. Parin viikon kuluttua Kymäläiset lentävät Kanadan-kiertueelle.

– Toivoisin näkeväni vielä kerran hengellisen herätyksen Suomessa, Eija Merilä unelmoi.


Markku Vuorinen