Kun myötätunto uuvuttaa - Myötätuntouupumus vaanii ihmissuhdetyötä tekeviä; sen hoitaminen on koko yhteisön asia

– Ajatus lasiseinästä itsen ja autettavan välillä voi suojata myötätuntouupumiselta ihmissuhdetyössä. Näen ja kuulen toisen ihmisen, mutta en ole samassa veneessä hänen kanssaan, Katja Köykkä sanoo. (Shutterstock)
– Ajatus lasiseinästä itsen ja autettavan välillä voi suojata myötätuntouupumiselta ihmissuhdetyössä. Näen ja kuulen toisen ihmisen, mutta en ole samassa veneessä hänen kanssaan, Katja Köykkä sanoo. (Shutterstock)
Minni Heinilä 

 

Unettomuutta, ruokahalun muutoksia, toivottomuuden tunnetta. Kyynistymistä ja itseluottamuksen vähenemistä. Tällaisia oireita kokeva voi kärsiä myötätuntouupumuksesta, joka on yleistä erityisesti ihmissuhdeammateissa työskentelevillä. 

– Myötätuntouupumus oireilee paljolti samoin kuin pitkittynyt stressi. Se on työperäinen tila, joka syntyy vähitellen, Fida Care -tiimin työhyvinvointiasiantuntija Katja Köykkä kertoo. 

– Empaattinen luonne ja esimerkiksi erityisherkkyys voivat lisätä myötätuntouupumuksen riskiä.

 

 

      Hengellinen kupla ei suojaa uupumiselta.

 

Myötätuntouupumuksen kehittymisessä voidaan nähdä kolme tasoa. Myötätuntotyydytys on hyvän olon tunne, joka syntyy, kun pystyy auttamaan toista ja käyttämään empatiantaitoaan hänen hyväkseen. 

– Kyky kokea myötätuntoa on luonnollista aidoissa kohtaamisissa. Se on merkki terveestä ihmisyydestä, Köykkä sanoo. 

Jos syntyy huoli toisesta ja tunnekuormaa alkaa tulla enemmän, voi kehittyä myötätuntostressi. Se on lyhytaikainen tila, joka parhaimmillaan aktivoi toimimaan. 

Jos myötätuntostressiä ei pääse purkamaan, stressi voi syventyä pitkäkestoiseksi myötätuntouupumukseksi. 

– Myötätuntouupumuksessa toisen ongelmat menevät ihon alle ja oma kokemusmaailma muuttuu kielteiseksi. Tila on hyvin kokonaisvaltainen: se vaikuttaa tunne-elämään, ajatusmaailmaan, havainnointiin, toimintakykyyn, sosiaalisuuteen ja jopa kehoon, Köykkä luettelee. 

– Äärimmillään toisen traumaattisten kokemusten kohtaaminen voi aiheuttaa sijaistraumatisoitumisen. 

 

Jari (nimi muutettu) on toiminut vuosia Afrikassa humanitaarisissa tehtävissä. Hän on nähnyt työnsä kautta maailman julmuutta ja epäoikeudenmukaisuutta: sitä, miten monet elävät epäinhimillisissä oloissa köyhyyden ja sotien takia. 

– Pystyin aiemmin pitämään työasiat työasioina, vaikka pahuuden näkeminen tuntui raskaalta. Sitten työnkuvani muuttui niin, että aloin kirjoittaa juttuja kohtaamistani ihmisistä. Kun piti välittää tarina ja siihen liittyvät tunteet, eläydyin voimakkaasti ihmisten tilanteisiin ja ikään kuin elin niitä läpi. Se alkoi uuvuttaa. 

Jari haastatteli esimerkiksi seksuaalista väkivaltaa kokeneita naisia. Kokemus oli traumaattinen. 

– Naiset olivat apaattisia ja katsoivat lävitseni. Koin suunnatonta vihaa ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta siitä, mitä heille oli tapahtunut. Samalla tunsin miehenä syyllisyyttä siitä, mitä toiset miehet olivat tehneet. 

Pian Jari alkoi huomata samankaltaisia oireita, joita oli kokenut työuupumuksen yhteydessä vuosia aiemmin. Uni ei tullut, ihmisten kohtalot pyörivät mielessä öisinkin. Hän oli väsynyt ja ahdistunut, ja keskittyminen oli vaikeaa. 

– Koin voimattomuutta siitä, etten pystynyt vaikuttamaan epäoikeudenmukaisuuteen. Ympärilläni oli ihmisiä, joita oli raiskattu, kidutettu ja riistetty. Minun oli helppo paeta tätä karmeutta turvalliseen kotiini perheeni luokse, mutta he olivat täysin toisten armoilla. Se tuntui sietämättömältä.

 

 

      Ei ole heikkoutta, että uupuu osoittaessaan myötätuntoa.

 

Tilanne herätti Jarissa myös hengellisiä pohdintoja. 

– Habakukin kirjassa profeetta valittaa, kuinka kauan vääryys saa jatkua. Minäkin mietin, missä Jumala on ja miksi hän ei puutu asioihin. 

Katja Köykkä muistuttaa, että hengellisen työn tekijät kuuluvat ihmissuhdetyöntekijöinä niihin, jotka altistuvat helposti myötätuntouupumukselle. Se voi laukaista hengellisen kriisin. 

– Kriittisiä ajatuksia Jumalaa kohtaan ei tarvitse ihmetellä. Jumalan näkeminen uudesta suunnasta voi olla myös hyvä asia, Köykkä toteaa.  

Hengellisessä työssä vahva kutsumustietoisuus voi altistaa myötätuntouupumukselle. Työtä ei ehkä osata tai malteta rajata riittävästi, ja kutsumustyöhön saattaa kohdistua ylimääräisiä odotuksia. 

– Uskovina olemme samojen lainalaisuuksien alla kuin kaikki muutkin. Meidän tulisi pyrkiä ymmärtämään paremmin ihmisyyttämme ja osata vastaanottaa apua, kuten työnohjausta tai terapiaa. Hengellinen kupla ei suojaa uupumiselta. 

 

Kun Jari huomasi oireilevansa, hän kertoi siitä työnantajalleen. Tämä järjesti hänelle terapeuttityönohjaajan, jota Jari tapasi puolen vuoden ajan. 

– Terapeutti auttoi minua löytämään itse ratkaisuja. Nykyään en enää tee kovin henkilökohtaiselle tasolle meneviä artikkeleita, vaan kirjoitan ilmiöistä yleisemmällä tasolla. Pyrin säännöllisesti kirjoittamaan myös toivoa tuovista asioista. 

– Olen oppinut hyväksymään sen, etten pysty vaikuttamaan kaikkeen. Keskityn niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa. En enää yritä kantaa enempää kuin mihin voimani riittävät, Jari sanoo. 

 

Katja Köykän mukaan myötätuntouupumus liittyy aina koko yhteisöön. Näin ollen sen hoitaminenkin on yhteisön asia. 

– Myötätuntouupumusta kokee harvoin vain yksi ihminen yhteisössä. Tunteet tarttuvat. 

Myötätuntouupumuksen hoitamisessa avainasemassa ovat ennaltaehkäisy ja vuorovaikutus. Esihenkilöillä on iso rooli kuormituksen havaitsemisessa ja säätelemisessä. 

– Miten yhteisössä suhtaudutaan inhimillisyyteen? Onko lupa sanoa, että tämä uuvuttaa minua, ja rajata omaa työtään? Miten tunnestressi tunnistetaan ja siitä puhutaan? Onko tehtävänkuvat määritelty selkeästi, ja onko yhteisössä järjestetty kaikille – myös vapaaehtoistyöntekijöille – mahdollisuus purkaa kuormittavat tilanteet esimerkiksi työnohjauksessa? Köykkä listaa olennaisia kysymyksiä, joita yhteisöissä tulisi pohtia. 

Kun tunnistaa myötätuntouupumuksen, on mietittävä, mihin puuttua ensimmäiseksi. Onko akuutein tarve saada unirytmi kuntoon vai muokata työtehtäviä vähemmän kuormittaviksi? 

– Huomioon tulisi ottaa koko ihmisyys: henkinen, fyysinen ja hengellinen puoli, sillä ne yhdessä vaikuttavat hyvinvointiin. 

 

Tärkeitä asioita myötätuntouupumuksen selättämisessä ovat myös toivo ja myötätunto. 

– Jokainen tarvitsee myötätuntoa, erityisesti uupunut. Sitä voi osoittaa myös itselleen käyttämällä lempeää sisäistä puhetta. 

Usein myötätuntouupumuksesta toipuneet kokevat itsetuntemuksensa ja henkisen palautumiskykynsä kasvaneen. Moni on Jarin tavoin oppinut hahmottamaan paremmin omat rajansa ja suojelemaan niitä, mikä suojaa samalla myös omaa lähipiiriä. 

– Jeesus on meille esimerkki tässäkin. Hän huolehti tarpeistaan ja rajasi tehtäviään vetäytymällä välillä yksinäisyyteen lepäämään, Köykkä mainitsee. 

– Ei ole heikkoutta, että uupuu osoittaessaan myötätuntoa. Einstein on sanonut: ”Myötätuntoiset ihmiset ovat elämäntaiteen neroja, tärkeämpiä ihmiskunnan arvokkuudelle, turvallisuudelle ja ilolle kuin tieteentekijät.” Myötätunto on Jumalan antama arvokas lahja meille.

 



Lukijalta
40/201

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan