Kristityn ei pidä alistua kulutuskulttuuriin

Jo Herbert vieraili Suomessa huhtikuussa. Hänen mukaansa luonnonsuojelu ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistäminen ovat Raamatusta kumpuavia toimintamalleja, koska sovituksen seurausten pitäisi koskea koko luomakuntaa. Kuva: Säde Loponen
Jo Herbert vieraili Suomessa huhtikuussa. Hänen mukaansa luonnonsuojelu ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistäminen ovat Raamatusta kumpuavia toimintamalleja, koska sovituksen seurausten pitäisi koskea koko luomakuntaa. Kuva: Säde Loponen
Kun isobritannialainen Jo Herbert oli 22-vuotias, hän lähti töihin libanonilaiseen orpokotiin. Nuorisotyöntekijänä hän suhtautui uuteen pestiinsä ristiriitaisin tuntein.

– Olin tottunut puhumaan tuhansille teineille, mutta lasten edessä olin kauhusta jäykkänä. Heidän ohjaamisensa on kuin yrittäisi paimentaa kissoja, hän nauraa.

Vaihtoehtoina olivat lasten kanssa oleminen tai hallinnolliset tehtävät. Herbert valitsi jälkimmäisen ja päätyi muun muassa kirjaamaan lasten tietoja muistiin. Hän kävi päiväkausia läpi tarinoita köyhyydestä, laiminlyönneistä ja hyväksikäytöstä.

Erityisen voimakkaasti häntä koskettivat kahden pojan tarinat. Nämä olivat nähneet, kun isä surmasi äidin.

– Olin tietysti tiennyt, mitä maailmalla tapahtuu, mutta ensimmäistä kertaa olin henkilökohtaisesti kosketuksissa epäoikeudenmukaisuuden kanssa.

Herbert meni huoneeseensa, rukoili ja itki. Hän oli vihainen Jumalalle, joka sallii tällaista tapahtua.

– Yhtäkkiä tunsin Jumalan sanovan: Jos ajattelet, että sydämesi särkyy, minun sydämeni särkyy vielä enemmän. Nämä ovat minun lapsiani.

Vastaus sai Herbertin ymmärtämään, kuinka tietämätön hän oli ollut – ei maailman tilasta vaan Jumalan olemuksesta.

Kotimaahan palattuaan hän tunsi vastuunsa uudella tavalla: mitä maailman rikkaimpiin kuuluvan valtion kansalainen voi tehdä? Pohdinta ei jäänyt hetken innostuksen varaan. Herbertistä tuli työntekijä kristilliseen Tearfund-kehitysyhteistyöjärjestöön, ja hän ryhtyi etsimään uusia tapoja elää elämäänsä siten, ettei ainakaan lisäisi muun maailman kärsimystä.

Koko luomakunnan sovinto

Herbert vieraili huhtikuussa Turussa paikallisen vapaaseurakunnan ja orjuuden poistamista edistävän VALO-yhdistyksen vieraana. Hän puhui eettisen kuluttamisen seminaarissa siitä, mitä itse kukin voi tehdä maailman epäoikeudenmukaisuuden vähentämiseksi.

Herbertin mielestä maailmanparannus ei ole hippien haihattelua, vaan sille löytyy vankat teologiset perusteet.

– Kristityt kuulevat paljon puhetta sovinnosta Jumalan kanssa. Se onkin tärkeää, mutta siihen kuuluu myös sovinto toisten ihmisten ja luomakunnan kanssa. On mietittävä suhdetta globaaleihin lähimmäisiin: niihin, jotka ompelevat vaatteemme ja poimivat kahvipapumme.

Yksi Raamatun lupauksista on se, että Jumala luo kaiken uudeksi. Kulutusyhteiskunta sen sijaan opettaa, että tarvitsemme koko ajan upouutta. Herbert siteeraa taloustieteilijä Victor Lebow’ta, joka 1950-luvulla kirjoitti, kuinka talouden pyörät saadaan pyörimään. Lebow’n mukaan ostamisesta on tehtävä rituaalinkaltaista toimintaa ja kuluttaminen on nähtävä henkisen ja hengellisen tyydytyksen välineenä.

Eikö materian lisääntyminen sitten olekaan hyvinvoinnin merkki? Tiettyyn rajaan asti kyllä, mutta nykyään on tultu tilanteeseen, jossa perustarpeet on kauan sitten tyydytetty. Esimerkiksi muotimaailmassa oli vielä 1980-luvulla neljä sesonkia, kun nykyään niitä on 52. Joka viikko kauppoihin tulee uutta tavaraa, ja shoppailusta on tullut harrastus.
Ongelman ydin tulee näkyväksi, kun tarkastellaan, mitä tavaroille tapahtuu ennen kuin ne tulevat kauppoihin, ja mitä niille tapahtuu sen jälkeen, kun kuluttaja on saanut niistä tarpeekseen.

Resurssipula johtaa konflikteihin

Herbertillä on myös hyviä uutisia: äärimmäinen köyhyys on 40 vuodessa puolittunut. Huono uutinen on kuitenkin se, että samassa ajassa maailman luonnon monimuotoisuuskin on puolittunut, kun lajeja on kuollut sukupuuttoon. Tämän vuoksi köyhyys on taas vaarassa kääntyä nousuun.

Saasteiden vauhdittaman ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat alkaneet jo näkyä kuivuutena ja tulvina. Kun resurssit vähenevät ja elinolot heikkenevät, seurauksena on sotia ja konflikteja. Esimerkiksi yhdeksi Syyrian sodan taustatekijöistä on ymmärretty kuiva kausi, joka ajoi ihmisiä maalta kaupunkeihin ja kiristi ilmapiiriä.

Herbert arvioi, että nykyinen pakolaistilanne on vasta alkua.

– Jossain vaiheessa tulevaisuudessa me mietimme tätä aikaa ja sanomme: muistatteko, kun Eurooppaan tuli vain muutamia satoja tuhansia pakolaisia?

Länsimainen kertakäyttökulttuuri on omiaan lisäämään ympäristötuhoja ja eriarvoisuutta. Kaikkeen halpatuotantoon on tavalla tai toisella sekoittunut lapsi- ja orjatyövoimaa.

– Sitten meille opetetaan, että paras tapa auttaa oma yhteiskunta nousuun on kuluttaminen, Herbert huokaa.

Kuka tästä kaikesta on vastuussa? Ensimmäisenä tulee mieleen syyttää kehitysmaiden alihankkijoita, mutta he ovat puun ja kuoren välissä, kun länsimaiset firmat yllyttävät heitä kilpailemaan keskenään nopeudessa ja kustannuksissa.

Kuluttajan mahdollisuudet voivat tuntua häviävän pieniltä, mutta lopulta moni asia palautuu yksilöiden valintoihin. Poliitikot pelkäävät äänestäjien menettämistä, ja liike-elämässä puolestaan pelätään asiakkaiden katoamista.

– Meillä on valtaa: sillä on väliä, ketä äänestämme ja keneltä ostamme.
Herbert kannustaa kuluttajia kyselemään tuotteiden alkuperää. Kun tarpeeksi moni on siitä kiinnostunut, tuottajilla ei enää ole varaa paeta vastuutaan.

Pieniä valintoja

Herbert antaa kuulijoilleen neljä vinkkiä, joiden avulla itse kukin voi pienentää oman kulutuksensa haittoja. Ensinnäkin hän kehottaa vähentämään lihan syömistä, sillä sen tuotanto kuormittaa ympäristöä. Jos lihaa syötäisiin harvemmin mutta siitä oltaisiin valmiita maksamaan enemmän, tuottajatkin olisivat mielissään.

Toiseksi hän neuvoo tukemaan ympäristöystävällistä energiantuotantoa. Tämä on nykyään paljon helpompaa kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten, sillä vaihtoehtoja on enemmän ja ne ovat muuttuneet halvemmiksi.

Kolmas vinkki liittyy matkustamiseen. Ympäristön kannalta kuormittavin matkustustapa on lentäminen, joten Herbert kehottaa miettimään sille vaihtoehtoja.

– Olisi tekopyhää neuvoa muita olemaan lentämättä, koska itse joudun tekemään sitä niin paljon, mutta aina kun mahdollista, valitsen muun kulkuneuvon.

Viimeisenä neuvona Herbert mainitsee Reilun kaupan tuotteiden suosimisen. Systeemi ei ole täydellinen, mutta se on onnistunut parantamaan maailmankaupan valvontaa ja kehitysmaiden työoloja.

Kuluttajan osa ei ole helppo, sillä hyvät valinnat vaativat tietoista ponnistelua. Herbert kertoo tuntevansa monia lontoolaisia opiskelijoita, jotka eivät pese vaatteitaan vaan ostavat likaantuneiden tilalle uusia. Kyse ei ole siitä, että opiskelijat olisivat rikkaita. Ostaminen vain on houkuttelevaa, jos itsellä ei ole pyykkikonetta ja uusi vaate maksaa vähemmän kuin vanhan pesettäminen.

Herbert kuitenkin muistuttaa, että kristittyinä meidän täytyy vaatia toisenlaista maailmaa.

– Ostaminen on kuin äänestämistä. Jos ostan halvan, epämääräisissä olosuhteissa teetetyn vaatteen, annan ääneni nopean kierron puolesta.

Herbert elää niin kuin opettaa, sillä hän noudattaa zero waste -elämäntapaa, jossa pyritään minimoimaan jätteen määrä. Hän välttelee muovipakkauksia, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että hän menee kaupan kalatiskille lasipurkin kanssa ja tekee itse oman hammastahnansa.

– Kun Jumala haastoi minua tähän, ensin ajattelin, että ei ikinä. Se on liian vaikeaa, ja muut pitävät minua hulluna. Jumalalla on kuitenkin yleensä tapana saada tahtonsa läpi, joten tässä sitä ollaan.


Säde Loponen

Teema
40/201

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan