”Kotiseurakuntani on aina ollut pieni”

Tapio Luoma-aho on Suomalainen usko 2017 -juhlavuosikoordinaattori Suomen Evankelisella Allianssilla. Hän asuu tätä nykyä Helsingissä.

Kun kaipaan piristystä,
menen kahvilaan, juon kupin hyvää kahvia ja luen jotain innostavaa kirjaa.

Parhaita puoliani ovat kaiketi jonkin sortin luovuus ja kyky yhdistellä asioita.

Minua ärsyttää muun muassa oma ihmispelkoni. Itseäänhän ihminen kai yleensä eniten häpeää.

Hengellinen kotini on tällä hetkellä asuinalueellani Helsingissä toimiva Silmuverkosto. Olen ehtinyt 25 vuodessa nähdä monenlaisia seurakuntia Suomessa ja ulkomailla. Vaikutteita olen matkan varrelta poiminut eri yhteisöistä: kotimaisista sekä kansainvälisistä seurakunnista, opiskelija- ja lähetysjärjestöistä, kotiseurakuntaliikkeestä sekä myös luterilaisesta kirkosta ja sen herätysliikkeistä. Hoksasin hiljattain, että joka vaiheessa kotiseurakuntani on ollut pieni, ehkä suurimmillaan noin 40 jäsenen yhteisö.

Välillä on tullut tilanteita, että olen joutunut nälkääni etsimään ravintoa kotiseurakunnan piirien lisäksi muualtakin. Täydellistä seurakuntaa ei olekaan.

Lapsena ajattelin, että isona minusta tulee pastori. Onneksi tulin lukioaikana järkiini.

Olen työskennellyt muun muassa kehitysyhteistyötehtävissä, taksinkuljettajana, myyjänä, tiedottajana kansanopistossa ja lähetysjärjestöissä.

Työssäni minua motivoi tällä hetkellä Suomi-teema. Parhaat hetket ovat kuitenkin aina kohtaamisia jonkun kanssa.

Kristittyjen olisi helpompi löytää yhteys keskenään, jos... no jos joku tämän keksii, ehdotan hänelle seuraavaa Nobelin rauhanpalkintoa! Vakavasti puhuen tämä on hyvä kysymys, jota meidän jokaisen pitää ehkä kysyä ensisijaisesti itseltämme.

Odotan reformaation juhlavuodelta ennemmin muutamaa pientä kaunista tekoa lähimmäiselle kuin isoa kasaa pannukakkuja ja ilmapalloja.

Harrastan ehkä sitten, kun jään eläkkeelle. Alan vaikka maalata graffiteja.

Pelkään ihmisen vastuuta teoistaan ja sanoistaan Jumalan edessä. Olen viime aikoina joutunut puhumaan muutamissa tilanteissa, ja ymmärrän nyt paremmin, millainen vastuun taakka opettajalla on, opettaa sitten Raamattua tai mitä tahansa aihetta.

Olen kiitollinen ja tyytyväinen elämääni tässä ja nyt.

Haluaisin oppia olemaan läsnä ja rakastamaan enemmän.

Olen kokenut johdatusta elämässäni paljon. Kokemukseni on ollut, että kun olen lähtenyt liikkeelle edes haparoidenkin johonkin suuntaan ja alkanut palvella, Jumala on vähitellen vienyt paikkoihin, joista en ikinä olisi uskaltanut haaveillakaan. Olen hyvin kiitollinen johdatuksesta, myös monista ovista, jotka menivät kiinni.

Usko merkitsee minulle käytännönläheistä luottamusta sekä uskallusta yrittää. Jaakobin kirjeen opetus uskosta, joka nousee sydämestä käytännön tekoina, on minulle läheinen.

Uutiset
42/2016

UutisetKeskeneräinen työ kaihertaa lähettien mieltä. Pohjois-Ugandassa avautui viimeisinä vuosina uusi ja hedelmällinen kenttä.
UutisetVuoropuhelu katolilaisten ja ortodoksien kanssa palvelisi Jumalan valtakunnan asiaa, moni suomalainen helluntaipastori uskoo.
UutisetSeurakuntien Yhteyspäivät järjestettiin syys-lokakuun vaihteessa Lapinlahdella jo kahdennentoista kerran. Päivien teemana oli tällä kertaa ”Lasten kaltaiseksi tuleminen”. Aihetta käsiteltiin laajasti...
UutisetHyvä Sanoma ry:n Vammaispalvelu etsii kuulovammaisten työstä kiinnostuneita henkilöitä suunnittelemaan alueellista ja valtakunnallista toimintaa. Kuulovammatyön ryhmä aikoo vaikuttaa esimerkiksi seura...
UutisetKuopion helluntaiseurakunta isännöi Suomen Ekumeenisen Neuvoston tämänvuotista syysseminaaria.
UutisetTapahtuma yhdisti seurakuntalaisia. Osallistujien positiivinen palaute rohkaisi talkoolaisia.
UutisetSuomen Ekumeenisen Neuvoston varhaiskasvatusseminaarissa puhuneen lehtori Sylvia Tastin mukaan ”on illuusio, että lasta voitaisiin kasvattaa jonkinlaisessa tyhjiössä”.

– Lapsi on aina liittynee...
UutisetFidan lähetit seuraavat näköalapaikalta, kun Etiopian hallinto huojuu ja joukoittain muslimeja pelastuu.
UutisetTM Anna Sofia Salosen tuore väitöstutkimus avaa ruoka-apuun liittyviä jännitteitä. Salonen tutki uskonnollisten yhteisöjen tarjoamaa ruoka-apua vastaanottajien näkökulmasta. Hän seurasi tutkimustaan v...
UutisetKirkko on uudistanut Liity kirkkoon -verkkopalvelunsa. Käyttäjä voi nyt tunnistautua pankkitunnuksien avulla, jolloin valtaosa tarvittavista liittyjän tiedosta saadaan suoraan väestötietojärjestelmäst...
UutisetSyyrialaisen Aleppon kaupungin kokema väkivalta ja pommitukset eivät poista sikäläisten ihmisten tarvetta kuulla Jeesuksesta. Paikalliset uskovat ovatkin jatkaneet levottomuuksien keskellä evankelioin...
UutisetRanskan hallituksen ministeri Laurence Rossignol esitteli pari viikkoa sitten suunnitelman, jolla maa alkaa rajoittaa abortinvastaisia internetsivuja. Päämääränä on lakkauttaa ”sivustot, joiden tavoit...
UutisetJoukko Yhdysvaltain uskonnollisia johtajia on pyytänyt presidentti Obamaa ja maan korkeinta johtoa hylkäämään kansalaisoikeusvaltuuskunnan tuoreen raportin näkemyksen, jonka mukaan uskonnolliset järje...
UutisetMiksi alle 40-vuotiaat eivät rakenna samanlaisia seurakuntia kuin heidän vanhempansa? kysyy Karl Vaters Christianity Todayn blogissaan.

Pääsyy on hänestä selkeä: toisin kuin suuret ikäluokat, X...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan