Kauneus on kaiku Jumalan olemuksesta

Pohjanmaalla vuodesta 1981 lähtien asunut Nina Nahkala viihtyy työhuoneessaan. Kristittynä taiteiljana hän haluaa kertoa maalauksillaan myös Jumalan armosta ja rakkaudesta sekä kuvata vaikutelmia taivaasta.

Gruusian aurinkoon tottunut Nina G. Nahkala muutti Suomeen vuonna 1981. Tänne hänet toi avioliitto.

Avarassa ateljeessa Vimpelissä syntyy taitavissa käsissä kookkaita maalauksia. Nina sekoittaa rohkeasti vapaan värisommitelman ja klassisen maalaustaiteen elementtejä. Näin muotoutuvat kuvat suurien taivassalien hohtavista kattokruunuista ja pylväiköistä tai Raamatun henkilöistä.

Nahkala tarjoaa taiteensa kautta maistiaisia siitä, mikä häntä milloinkin puhuttelee. Viime vuosien töistä osa on abstrakteja sommitelmia, jotka koostuvat valosta, liikkeestä ja tunteista. Niiden tunnelma on monesti kuin muisto hyvästä unesta.

– Minulla on ollut yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Suomen lisäksi muun muassa Ranskassa, Japanissa, Yhdysvalloissa, Espanjassa, Australiassa, Luxemburgissa, Venäjällä, Kaliforniassa, Portugalissa, Belgiassa ja Pariisin Carroussel do Louvre -näyttelytiloissa, taiteilija listaa vain joitakin monista näyttelyistään.

Hän sai pikkutyttönä kuuluisalta venäläiseltä taiteilijasedältään lahjaksi öljyvärit, jotka viitoittivat sittemmin nuoren naisen ammatinvalinnan suuntaa.

Nahkala opiskeli viisi vuotta kuvataidetta Suhumissa, silloisessa Gruusiassa, ja valmistui opettajaksi 1981. Myöhemmin Suomessa hän opiskeli taiteiden maisteriksi ja on opettanut jo vuosia taidetta Vimpelin lukiossa ja yhtenäiskoulussa.

”Taide on kansainvälinen kieli”

Nina G. Nahkala on alun perin syntyisin Keski-Aasiasta mutta on asunut myös Länsi-Ukrainassa, Azerbaidzhanissa ja Gruusiassa. Taiteilija kertoo saaneensa etuoikeuden kasvaa kodissa, jossa uskottiin Jumalaan ja jossa hän oli läsnä turvallisella tavalla.

Myös kuvataide ja musiikki olivat mukana perheen arjessa. Nuorena Nina sai opiskella Gruusiassa hyvässä musiikkikoulussa.

– En ole unohtanut pianoa, vaikka en konserttipianistiksi alkanutkaan. Säestän pyydettäessä yksinlaulajia ja yhteislauluja Vimpelin helluntaiseurakunnassa ja muuallakin. Taide on kansainvälinen kieli, Nahkala sanoo.

Hän tapasi miehensä Esa Nahkalan, kun tämä vieraili Gruusiassa työ- ja lomamatkalla. Työporukka kävi tapaamassa inkerinsuomalaista Juho Punkkaa, joka oli Ninan äidin kasvatti-isä.

– Äitini on kasvanut Juhon ja vaimonsa Marian perheessä Siperiassa. Maria puolestaan on äitini täti, joka asuu nykyään Kaliforniassa, samoin kuin vanhempani.

– Kuulin Juhon joskus puhuvan ja laulavan suomeksi sisarensa kanssa. Taisin itsekin oppia siinä suomen sanoja.

Vilkkaaseen sosiaaliseen elämään tottuneelle naiselle uuden kotimaan kieli ja Etelä-Pohjanmaan jäyhä kulttuuri olivat aikoinaan vaikeita omaksua. Sopeutumista helpottivat kuitenkin rakkaus, nuoren ihmisen ennakkoluulottomuus, kahden lapsen syntymä, oman kuvataiteellisen kielen kehittyminen sekä kielen oppiminen.

Mielessä ikuinen kotimaa

Nahkaloiden aistikkaasti sisustettu talo sijaitsee aivan Lappajärven rannalla. Keittiön ikkunasta avautuu maalauksellinen maisema hiekkarannalle ja ulapalle. Nina arvostaa kaikkea kaunista. Hän on opetellut näkemään kauneutta pienissäkin arjen asioissa: lumikinoksessa, lakeuden värisävyissä, vanhuksen uurteisissa kasvoissa ja alkukesän vihreydessä.

– Kiitollinen mieli auttaa näkemään kauneutta, jonka takaa löytyy kaiken luoja Jumala. Jokaisessa ihmisessä on jotakin kaunista. Todellinen kauneus heijastuu sydämestä ja näkyy kasvoilla.

Henkilökohtainen usko ja kristilliset elämänarvot ovat auttaneet Nina Nahkalaa eteenpäin vaikeuksissakin. Hänellä ei ole samanlaista kotimaa-käsitettä kuin suomalaisilla yleensä. Välillä hän kokee, että tietynlainen juurettomuus ei ole helppo asia, mutta toisaalta kotimaa on hänellä sydämessään. Hän elää päivän kerrallaan ja tähtää ikuiseen kotimaahansa, taivaaseen.

– Raamatun henkilöitä maalatessani mietin, mitä olisi tapahtunut, jos Eeva ei olisi ottanut omenaa. Entä miten Israelin kansan kohtalo olisi ollut toisenlainen, mikäli Jaakob ei olisi saanut Rebekkaa vaimokseen? Nahkala pohtii ja peilaa henkilöhistorioita oman elämänsä valintoihin.

Sydämen sykettä pensselissä

Nina Nahkala on saanut klassisen taidekoulutuksen, jossa korostetaan teknisiä taitoja: piirustusta, maalausta ja sommittelua. Hänen maalauksensa eivät aiheiltaan sokeeraa tai provosoi. Ne houkuttelevat kauneudellaan katselemaan, pohdiskelemaan ja ehkä oivaltamaan kuvasta jotakin Jumalan maailmoista.

– Pystyn maalaamaan määrättyyn pisteeseen asti tunnetilojen ulkopuolella, mutta kyllä maalauksissani loppujen lopuksi heijastuu sydämeni syke. Sisin tarttuu värimaailmaan sekä siveltimen ja palettiveitsen vetoihin, taiteilija tunnustaa nöyrästi. Nahkala kokee tärkeäksi kertoa maalauksillaan Jumalan armosta ja rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Hän haluaa jokaisen näkevän itsensä arvokkaana Jumalan edessä erilaisine lahjoineen. Niillä ihminen voi palvella häntä omassa elinympäristössään.

– Jumalan muuttumaton sana, joka Raamatun muodossa on välitetty meille, on se kompassi, jonka mukaan meidän tulisi elämämme suuntaa tarkistaa. Se on valo, joka auttaa meitä valaisemaan tietämme, Nahkala summaa elämänarvojaan.

Monet Nina Nahkalan maalauksista kertovat taivaasta. Hän on halunnut kuvata sieltä vain vaikutelmia suuresta juhlasta, jonne uskovat ovat matkalla.

– Emme pysty edes kuvittelemaan, mikä ihanuus meitä siellä odottaa, mutta maalaamalla elämän kauneutta haluan kertoa jotakin Jumalan kauneudesta. Hän on täydellinen kaikessa hyvässä, myös kauneudessaan.

Nahkala näkee kaikuja Jumalan täydellisestä kauneudesta erilaisissa taiteen lajeissa. Hän suree sitä, ettei kristityillä taiteilijoilla ole yleensä mahdollisuutta estellä töitään seurakunnissa, jossa heidän odotetaan ehkä maalaavan vain

Raamatun tapahtumia.

Itse hän on kuitenkin nähnyt, kuinka mikä tahansa aihe voi avata katsojan sydämen pyhän kokemiselle.

Nina Nahkalan maalauksia on ollut esillä Juhannuskonferenssin taidenäyttelyissä. Tänä vuonna hänen maalauksiaan voi ihailla myös Ison Kirjan ruokalassa, Isossa Padassa, aina kesäkuun loppuun asti.

Kirsi-Klaudia Kangas