”Karamellivärit vetoavat enemmän kalastajaan kuin kalaan”

Kilpakalastajalla on kisoissa mukana jopa tuhat uistinta. Jani Rossi kertoo ryhtyneensä vaappu-uistinten tekijäksi nuukuuttaan. Rossin JaRo-vaaput ovat keränneet kalastuspiireissä kehuja.

Kun katson peiliin, näen 40-vuotiaan asuntovelallisen pastorin, kalamiehen, aviomiehen ja kolmen lapsen isän. Näen mieleltään tyytyväisen, levollisen ja oman vajavaisuuden tuntevan ihmisen.

Kun kaipaan piristystä, vietän aikaa perheen ja ystävien kanssa, katselen Netflixiä, käyn päivittäin lenkillä ja kesällä rentoudun Pirkanmaan vähäkalaisissa vesistöissä. Viimeistään vaappupajaltani tulen innostuneena ja tuoreilla jaloilla.

Ahdistun, kun kahvi on liian laihaa. Se saa aikaan sydämentykytystä ja pahoinvointia.

Lempihuumoriani on satakuntalainen huumori, koska se on alleviivaamatonta, kuivaa ja kuittailevaa. Kesäisin mökillä nautin, kun serkukset hyväntahtoisesti kuittailevat verbaalista miekkaansa kalistellen. Hauska ja nokkela tilannekomiikka saa aina hyvälle tuulelle.

En ikinä unohda hetkeä, jolloin laskin pienen valkoisen arkun haudan lepoon. Kevään tuoksu, koivun nuput olivat juuri auenneet, viulun kaunis melodia ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie” kaikui kertoen sydämen kaipuusta. Unohtumattoman hetken ikävä ja suru on vuosien aikana muuttanut muotoaan.

Parasta seurakuntatyössä on ihmiset, jotka ovat tämän työn ilo. Pastorin arkeen kuuluu ihmisten kohtaamista ja heidän kuuntelemistaan sekä sitä, että auttaa seurakuntaväkeä ihmisten aitoon kohtaamiseen elinpiirissään.

Hyvän vaapun ominaisuuksia ovat yksinkertaisesti pyytävyys. Uistimen täydelliset maalaukset renessanssin sävyineen ja poukkoilevan akrobaattisin uintiliikkeineen eivät auta, jos vaapulla ei saa kalaa. Kaupallliset karamellivärit vetoavat kalamiehiin, ei niinkään kuhan oikukkaaseen sielunmaisemaan.

Suurin pyydystämäni kala on kahdeksan kilon hauki. Ratkaisevin kala saatiin 2012 Kyrösjärven SM-uistelussa, kun viisikiloinen kuha tuli täydentämään kuhapussia. Sen ansiosta voitettiin sen päivän osakilpailu ja kokonaispisteissä saavutettiin SM-pronssia. Ensisijaisesti en kalasta sitä yhtä suurta, vaan pyrin saamaan määrällisesti paljon kaloja. Kilpailuorientoituneessa kalastuksessa ne suuret ovat vain mukava bonus.

Ensimmäisen vaappuni tein muistaakseni yläkouluikäisenä. Minut sai innostumaan alasta tyrvääläinen nuukuus, ideointi ja kehittämistyö. Kilpakalastuksessa uistimet ovat suuri kustannuserä ja niitä tarvitaan paljon. Samoja malleja ja samoja värejä tulee olla kymmeniä, koska tarvittaessa niitä pitää löytyä useita kappaleita. Haastetta antavat työvaiheita helpottavat ideat ja uusien mallien kehittäminen. Kilpailutilanteessa meillä on mukana lähes tuhat uistinta, jotka on tarkkaan mietitty eri järville ja kalalajille. Itse tekemällä tämä on mahdollista.

Suhde vanhaan kotiseutuuni Satakuntaan on läheinen, koska sukuni on suurimmalta osin Sastamalasta. Meillä on kesäpaikka Sastamalan Vaununperällä. Mökillä käy paljon vieraita ja nautimme ystävyyssuhteista kesän aikana. Toivon tältä vuodelta erilaisia pieniä asioita. Tyrvääläiseen kansanluonteeseen ei kuulu liika unelmointi. ”He ovat kankeita, hiljaisia ja tytyväisiä”, hahmottelee Matti Kankaanniemi kirjassaan ideaalityrvääläisen persoonallisuusprofiilia. Tytyväinen-sana on Tyrvään murretta ja merkitsee tyytyväistä.

Rukoilen "Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa."

Jeesus sä ainoa, heikkojen auttaja, anteeksiantaja uupumaton! Pyhyys ja puhtaus, rakkaus, virvoitus, totuus ja armahdus sinussa on.


3/2017

UutisetPoikkikristillisyydessä arvostetaan yhteisöllisyyttä, kunhan se on yksilön valinta.
PääkirjoitusReformaation merkkivuonna ja alkavalla kristittyjen ykseyden ekumeenisella rukousviikolla huomion kohteeksi nousevat kirkkojen väliset suhteet. Aihe tulee herättämään tänä vuonna tavallista enemmän ke...
MuutKirkon yhteisvastuukeräyksen tuotto on laskenut kolmena vuonna peräkkäin. Kotimaalehden joulukuussa haastatteleman keräysjohtaja Tapio Pajusen mukaan keskeisenä syynä on käteisen rahan käytön vähentym...
UutisetMuutaman seurakuntayhdistyksen lienee pian lähetettävä oikaisupyyntö rekisteriviranomaiselle.
UutisetPaukkupakkanen lisäsi jännitystä konserttien odotukseen.
UutisetPiispa Irja Askola on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle marraskuussa. Askola aloitti Helsingin piispana kuusi vuotta sitten vuonna 2010. Hän täyttää ensi vuonna 65 vuotta.

Mediassa on jo arvuutel...
UutisetVanhoillislestadiolainen liike hyödyntää ensi kesänä Ison Kirjan 60 hehtaarin aluetta suurjuhliaan varten. Alueelle nousevat 20.–23. heinäkuuta Jämsän Kristillisen Kansanopiston Opistoseurat, jotka ke...
UutisetEnemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti tai neutraalisti helluntaiseurakuntien kokoontumistiloihin Kirkon tutkimuskeskuksen nelivuotiskertomuksen yhteydessä julkaistun tutkimuksen mukaan.
...
UutisetNuori perheenäiti innosti seurakuntalaiset lukemaan Sanaa.
UutisetSuorista rukouslähetyksistä on tullut kristillisten kanavien kärkisisältöä.
UutisetKansanedustaja Päivi Räsänen käsitteli kirkon, kristinuskon ja vallan suhteita puhuessaan teologisilla opintopäivillä. Tapahtuman yleisteemana oli ”Uskonpuhdistus tänään”, ja se järjestettiin Kauniais...
UutisetIso Kirja ja Paimen Plus -lehti järjestävät helluntaiseurakuntien vastuunkantajille laivamatkan Euroopan Helluntaiyhteisön (PEF) johtajuuskonferenssiin 7.–10.3.2017.

Konferenssi pidetään Tukhol...
UutisetItalian Evankelinen Allianssi (IEA) on vedonnut voimakkaasti maahan saapuvien turvapaikanhakijoiden asiallisen kohtelun puolesta.

Julkaisemassaan kannanotossa IEA kertoo kunnioittavansa Italian...
UutisetJerusalemin Pyhän haudan kirkossa sijaitsevan Jeesuksen haudan avaaminen ja sen myötä paljastunut haudan sisus olivat raamatullisen arkeologian merkittävin yksittäinen tapahtuma vuonna 2016, arvioi al...
UutisetKiinan valtion kontrolloimassa protestanttisessa Kolme itse -kirkossa on menossa voimakas herätys, kristillinen CBN-kanava raportoi.

Monissa Kolme itse -seurakunnissa uskovat kokevat Pyhän Heng...
UutisetUskovien tulisi varmistua siitä, että he eivät levitä sosiaalisessa mediassa valheellisia tai tekaistuja uutisia, amerikkalainen kirjailija-pastori ja blogisti Karl Vaters toteaa The Christianity Toda...
MielipideHyvä Sanoma ry:n itsenäisyyden juhlavuoden lehtikampanjaan on vastannut myönteisesti noin puolet Suomen helluntaiseurakunnista (RV 1/2017). Nyt voisi kysyä, onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhj...
MielipideVastauksena Aapi Lonnakolle haluan selventää näkemystäni. En yritäkään todistaa tai kumota alkuräjähdysteoriaa tai evoluutioteoriaa. Haluan vain vahvistaa vertaisteni luottamusta myös tieteen sanomaan...
MielipideTapio Lehtonen kirjoitti alkuräjähdyksestä, evoluutioteoriasta ja luomiskertomuksesta tavalla, joka ei ole sopusoinnussa Raamatun eikä tieteenkään kanssa (RV 50/2016). Raamatun kertomusta ja evoluutio...
MuutIhmiskäsityksellä tarkoitetaan ihmistä koskevien tietojen, uskomusten ja arvostusten muodostamaa kokonaisuutta. Ihmiskäsitys on ollut eurooppalaisessa kulttuurissa pohdinnan kohteena jo Antiikin Kreik...
KolumniParhaillaan, 18.–25. tammikuuta, vietetään ekumeenista rukousviikkoa. Yhdessä rukoileminen sopiikin hyvin yhteiskristillisyyden harjoittamisen muodoksi. Monella on kokemuksia siitä, kuinka hiljentymin...
MuutJesajan ennustuksista avautuu Kristuskeskeinen tulevaisuuden kuva.
ArtikkelitReformaation eli uskonpuhdistuksen katsotaan käynnistyneen Martti Lutherin kuuluisista teeseistä vuonna 1517, vaikka jo sitä ennen oli noussut esille katolisen kirkon ylivaltaa vastustavia ryhmiä ja j...
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
MuutUskoontullut iranilaismies haluaa olla nyt joka päivä Jumalan käytössä.
MuutEläköitynyt perheneuvoja Saara Kinnunen kirjoitti 100-vuotiaalle Suomelle (Kotimaa 1/17).

Koen itseni onnekkaaksi, kun olen saanut syntyä kansalaisenasi. Sadassa vuodessa olet noussut köyhästä...
PikavisiittiHyvinkääläispastori Jani Rossi on kuivan satakuntalaisen huumorin ystävä.
MuutOlivatko he liian kaukana lähetystyön ytimestä - vai sen keskipisteessä?
MuutKriittisimmin helluntailaisuuteen suhtautuvat kirkon lestadiolaiset työntekijät. Helluntaiherätyksen työntekijöistä vain puolet kuvailevat kirkkoa sanalla "kristillinen”.
MuutHiljaisia huokauksia, tuskaista taistelua, arkisia vastauksia ja kiireen tai jaksamisen kanssa kamppailua – mutta ennen muuta yhteyttä Jumalaan. Kaikkea tätä on rukous, sanovat Elina, Toni, Teuvo, Iid...
MuutNina Åströmin mielestä Raamatun lukeminen on kuin aarrekammiossa käymistä. Sieltä löytyy aina jotain uutta ammennettavaa.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan