Arvio: Eri kirkkojen ihmiskäsitykset esiin

Ihmiskäsityksellä tarkoitetaan ihmistä koskevien tietojen, uskomusten ja arvostusten muodostamaa kokonaisuutta. Ihmiskäsitys on ollut eurooppalaisessa kulttuurissa pohdinnan kohteena jo Antiikin Kreikasta lähtien. Sitä on pyritty määrittelemään erityisesti filosofian, etiikan ja teologian piirissä.

Kaikki uskonnot sisältävät jonkinlaisen käsityksen ihmisen olemuksesta ja arvosta. Sillä on  monia käytännön vaikutuksia kulttuurin syvärakenteisiin asti. Myös kristinuskon sisällä eri kirkkokuntien ihmiskäsityksillä on omat erityiset vivahteensa ja painotuksensa. Näin huolimatta siitä, että ne kaikki edustavat niin sanottua kristillistä ihmiskäsitystä.

Käsityksellä ihmisen perusolemuksesta on keskeinen merkitys kaikessa hengellisessä toiminnassa. Kirkkokunnan tai hengellisen yhteisön omaksuma ihmiskuva heijastuu suoraan esimerkiksi julistuksen sisältöön, opetus- ja kasvatustyöhön, sielunhoitoon, moraalikäsityksiin ja diakoniaan. Tämä huomioon ottaen ihmiskäsityksen tietoinen tarkastelu on ollut maamme seurakunnissa yllättävän vähäistä.

Sielunhoito- ja terapiapalveluja tarjoava Soteria ry järjesti vuosina 2011–2015 eri  kirkkokuntien yhteisen luentosarjan, jossa käsiteltiin kristillistä ihmiskäsitystä. Se oli erinomainen ja kiinnostava avaus aiheen syvempään tarkasteluun. Yhtä oivallinen idea oli myös tuottaa näistä kirkkojen johtajien pitämistä esityksistä ekumeeninen julkaisu. Se ilmestyi viime vuoden lopulla nimellä Katso ihmistä – näkökulmia kristilliseen ihmiskäsitykseen.

Tuore ekumeeninen antologia sisältää kahdeksan kirkkokunnan hengellisen johtajan artikkelin oman kirkkonsa ihmiskäsityksestä. Luterilaisen, ortodoksisen ja katolisen kirkon lisäksi mukana ovat kaikki Suomen vapaakristilliseen neuvostoon (SVKN) kuuluvat kirkot.

Julkaisun monissa kirjoituksissa ihmiskäsitystä tarkastellaan luomisen teologian ja pelastusopin näkökulmista. Artikkeleista voi tehdä useita kiintoisia havaintoja, kuten  luomisen ja evoluution yhdistäminen katolisen kirkon ihmiskäsityksessä, kirkkojen erilaiset tulkinnat perisynnin käsitteestä, luterilaisen ihmiskuvan erot suhteessa katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon, vapaakirkollisten ja helluntailaisten erilainen käsitys naisen asemasta sekä metodistien oppi ihmisen pyhityksestä.

Kirjassa on paljon toistoa, mikä johtuu luomisen teologian saamasta runsaasta tilasta lähes  kaikissa artikkeleissa. Samalla monet ihmiskäsityksen kannalta oleelliset seikat ovat jääneet kokonaan käsittelemättä tai niihin viitataan vain ohimennen.

Vaikka kirjaidea eri kirkkojen ihmiskäsityksistä on mainio, sen toteutus on jäänyt keskeneräiseksi. Syynä tähän on yhtäältä asioiden päällekkäisyys, toisaalta näkökulmien ja sisällön epäyhtenäisyys. Toisenlaisella suunnittelu- ja kustannustoimitustyöllä lopputulos olisi voinut olla antoisampi.

Myös kirjan kanteen olisi toivonut hieman kiinnostavampaa kuvaa, olisihan teoksen sisältö tarjonnut siihen runsaasti hyviä aineksia. Kirjan toimittajan Tapio Kangasniemen  johdannossa kertoma tieto, että ihmiskäsitysluennoille osallistui keskimäärin vain noin 20–35 kuulijaa huolimatta siitä, että niitä pitivät kirkkojen parhaimmat teologiset asiantuntijat, on surullinen ja paljon puhuva. Kangasniemi tekee myös tärkeän huomion todetessaan, että kristinopin ydinkysymykset eivät näytä nykyisin kiinnostavan suuria ihmisjoukkoja. Hänen mukaansa monet osallistuvat mieluummin suurkokouksiin, joissa ihmisiä lähestytään kristinuskon antropologisten ydinkysymysten sijasta enemmänkin tunnetasolla.

Puutteistaan huolimatta Katso ihmistä -artikkelikokoelma tuo hyödyllisen lisän suomalaisessa kristillisyydessä vähän käsiteltyyn aihepiiriin. Kirjaa voi suositella kaikille niille, jotka eivät tyydy hengellisiin kliseisiin vaan haluavat perehtyä syvemmin kristillisen toiminnan taustalla vaikuttaviin käsityksiin ihmisen olemuksesta.


Leevi Launonen