Kannattaa panostaa pienryhmään – Miksi solun johtaminen on yksi parhaimmista tavoista tehdä lapsi- ja nuorisotyötä?
14.11.2023 | Ville Anttila
1. Solu syventää ihmissuhteita
Pienryhmissä ihmissuhteet syntyvät ja syvenevät nopeammin kuin esimerkiksi jumalanpalveluksissa, nuortenilloissa tai pyhäkouluissa. Myös uskon syntyminen ja kasvaminen on yleensä nopeampaa pienessä ryhmässä kuin isossa.
2. Auttaa säilyttämään suunnan
Kuten muissakin elämän asioissa, myös solua johtaessa on tärkeää palata uudelleen ja uudelleen kysymykseen, miksi tätä tehdään. Usein keskitymme pohtimaan mitä ja miten ja unohdamme miksi-kysymyksen. Perimmäisen tarkoituksen muistaminen auttaa kuitenkin säilyttämään suunnan ja tarvittaessa korjaamaan sitä.
3. Kasvattaa Jeesuksen tuntemisessa
Miksi soluja sitten on, eli mikä on solujen idea tai näky? Ydinasian tulisi olla opetuslapseuttaminen, toisin sanoen se, että kasvetaan Jeesuksen tuntemisessa ja suhteessa häneen sillä tavalla kuin Raamattu siitä opettaa. Solua johtaessa kannattaa pilkkoa tätä päätavoitetta pienempiin osatavoitteisiin.
4. Lähentää arjessa
Jeesus itse keskittyi pieneen opetuslastensa joukkoon. Heidän kanssaan hän eli paljon muutakin kuin vuorisaarnat tai ruokkimisihmeet. Opetuslapset olivat mukana kaikessa. Heille Jeesus myös avasi asioita enemmän ja tarkemmin kuin muille.
Muun muassa tämän vuoksi solutkin kokoontuvat usein kodeissa. Olemme lähempänä toinen toistemme elämää ja arkea. ”Hengellinen elämä” ei ole jokin muusta elämästä erillinen kokonaisuus.
5. Vahvistaa yhteyttä
Pienessäkin porukassa toisiinsa tutustumiseen kannattaa panostaa. Yhteyttä voidaan syventää esimerkiksi erilaisilla kysymyksillä ja tehtävillä. Mitä nuorempia solulaiset ovat, sitä toiminnallisempia ideoita, pelejä ja leikkejä kannattaa kokeilla. Myös esimerkiksi kuva- ja kysymyskortteja kannattaa hyödyntää.
Omaan nuorten aikuisten soluuni tuli aikoinaan lyhyen ajan sisällä useampikin uusi solulainen. Teimme vuorosysteemin, jossa kuulumisten lisäksi tutustuttiin syvemmin aina yhteen solulaiseen. Aluksi hän sai kertoa itsestään, ja sen jälkeen muut saivat kysellä. Seuraavassa solussa oli sitten toisen solulaisen vuoro.
Myös se, että soluna tehdään välillä jotain muuta, auttaa ihmissuhteiden syventymisessä. Mitä laajempi on yhteisten kokemusten kirjo, sitä vahvemmiksi myös suhteet muodostuvat. Kyseessä voi olla vaikkapa HopLop-treffit, leffailta tai yhteinen palveluvuoro seurakunnan keittiöllä.
6. Lisää avoimuutta
Parhaimmillaan solussa syntyy hyvin avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri, jos jokainen tulee nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi niin että kokee olevansa hyväksytty. Jos solulainen uskaltaa avautua jostakin kipeästä asiasta, näyttää muiden edessä tunteitaan tai vaikkapa kertoa uskoon liittyvistä epäilyksistään, voi solunjohtaja olla tyytyväinen. Tällöin ilmapiiri on kehittynyt oikeaan suuntaan.
7. Kerryttää onnistumisen kokemuksia
Lasten ja varhaisnuorten soluissa, jollaisiksi usein voitaisiin laskea esimerkiksi pienemmät pyhäkouluryhmät, on tärkeää, että lapset pääsevät kokeilemaan erilaisia taitoja ja saavat onnistumisen kokemuksia.
Lasten ikätasoon tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kasvatus- ja opetussuunnitelmasarja Aarresaari ja Meidän jengi (toim. Päivi Isoaho, Aikamedia, 2011–2015) on hyvä ja helppokäyttöinen tukimateriaali valmiine opetusohjeineen ja toimintaideoineen.
8. Auttaa ymmärtämään Raamattua
Nuorten kanssa solussa voi jo käydä yhdessä jotakin Raamatun kirjaa lävitse. Toinen vaihtoehto on tutustua esimerkiksi Uskon perusteet -materiaaliin tai muuhun kristilliseen kirjaan. Kannattaa myös tutustua sivustoon ja hyödyntää sieltä löytyviä materiaaleja solun johtamisessa.
9. Lisää luovuutta
Myös solun rukous- ja ylistyshetkissä kannattaa toisinaan käyttää luovuutta. Siihen voi hyvin yhdistää leikkiä, kirjoittamista, piirtämistä tai soittamista. Kannattaa myös kokeilla jakaantumista pienempiin ryhmiin tai rukoilla ringissä viereisen ihmisen aiheiden puolesta. Seurakunnalla on varmasti myös yhteisiä rukousaiheita, joita solussa voidaan muistaa (esimerkiksi kaupunki, lapsiperheet, lähetystyö).
10. Vahvistaa omia lahjoja
Solu on oivallinen paikka tutustua omiin ja toisten lahjoihin ja kutsumukseen. Solussa pääsee harjoittelemaan omia lahjojaan ja voi itse saada esirukoustukea ja rohkaisua.
11. Lujittaa seurakuntayhteyttä
Solu on aina osa suurempaa kokonaisuutta, seurakuntaa. Siksi suhteesta ja yhteydestä tuohon suurempaan kokonaisuuteen täytyy pitää hyvää huolta. Myös solunjohtajan tulee vaalia omaa hengellistä kasvuaan ja uudistumistaan. Tähän tarvitaan monenlaista apua ja tukea, ja siksi suhteet seurakuntaan, etenkin sen johtoon, ovat tärkeitä.
Kirjoittaja on Turun helluntaiseurakunnan nuorisopastori.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...