Kaikenkarvaiset ystävämme – Rakas lemmikki voi olla omistajalleen rukousvastaus, paras terapeutti ja eläinystävä, jonka seurassa huolet hälvenevät

Leevi on suuri persoona, joka vaatii palvelua kelloon katsomatta, Karen Hagqvist nauraa. (Karen Hagqvist)
Leevi on suuri persoona, joka vaatii palvelua kelloon katsomatta, Karen Hagqvist nauraa. (Karen Hagqvist)

Anniina Jakonen 

Kun Aikamedian graafinen suunnittelija ja Toholammin helluntaiseurakunnan oto-seurakuntapastori Karen Hagqvist aloittelee työpäiväänsä kotonaan Kokkolassa, on Aikamedian etätyöpäällikkö Leevi usein jo paikalla. Hän on 16-vuotias maatiaiskollikissa – ja nimenomaan ”hän”, ei ”se”, sillä Leevi tietää olevansa talon kingi. Hän valvoo virkaintoisena työntekoa viereisessä toimistotuolissa, jossa kenenkään muun ei ole lupa istua. Toisinaan hän puskee nukkumaan myös hiirimaton päälle. 

– Kieltämättä sellainen hieman häiritsee työntekoa, mutta harvoin hennon kissiä siirtääkään, Hagqvist nauraa. 

Hänen mukaansa parasta lemmikin omistamisessa onkin juuri eläimen tarjoama seura. Leevi tulee mielellään mukaan niin saunaan kuin lähimaastoon marjastamaan, ja onpa se matkustanut pyöränkorissa ja potkukelkankin kyydissä. 

Toisinaan kissaherran seura on liiankin innokasta. 

– Öisin hän saattaa purra varpaitani ja haluta ulos juuri, kun olen makeimmassa unessa. 

Toisaalta Leevi osaa myös vetäytyä omiin oloihinsa. Monta kertaa hän on silti ihmeellisellä tavalla vaistonnut, jos ihminen tarvitsee sylihetken. 

– Kun sain tiedon isäni kuolemasta eräänä aamuna kolmisen vuotta sitten, Leevi tuli makaamaan ihan sydäntäni vasten jopa tunnin ajaksi, vaikkei yleensä viihdy niin kauan sylissä. Se oli lohduttava hetki, jota en unohda koskaan. 

Leevi on myös hieman kuuluisa, sillä hänellä on oma Instagram-tili nimellä Leevi the Kissa. Siellä hän jakaa seuraajilleen elämäänsä ja oppejaan, joista tärkeimmät ovat nämä: Kannattaa ottaa rennosti. Torkut auttavat joka asiaan. Pitää muistaa syödä, nukkua ja venytellä. Joskus voi vetäytyä omiin oloihinsa ja mennä sitten taas ihmisten luo, kun huvittaa. 

 

Espoon helluntaiseurakunnan johtava pastori Petri Mäkilä ei ollut alun perin lainkaan koiraihminen, mutta taipui vaimonsa ja lastensa toiveeseen. Nyt perheessä on ollut koiria jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan – ja ne ovat vieneet Mäkilän sydämen niin totaalisesti, että enää hän ei osaisi olla ilman. Nykyinen hauva on 2,5-vuotias Manu

– Kun se katsoo suklaanruskeilla silmillään syvälle silmiini, sen katse sulattaa kovimmankin miehen, Mäkilä myöntää. 

Manu on äärettömän tarkkaavainen. Lenkillä se pysähtyy seuraamaan jopa kaukana taivaankannessa lentävää lentokonetta. Se näkee pieniä ihmeitä joka suunnalla. 

– Manu opettaa minulle päivittäin huolettomuutta ja hetkessä elämistä. Sen seurassa maailman murheet ja työtaakat unohtuvat. 

Kaikkein tärkein Manulta tullut oppi on kuitenkin epäitsekkyys. Koira tarvitsee ulkoilutusta monta kertaa päivässä, eikä sitä voi jättää yksin liian pitkäksi aikaa. 

– Jos haluaisi tehdä kaiken niin kuin itse haluaa, pitäisi elää yksin, ilman perhettä tai lemmikkejä. Silti juuri elämän jakaminen yhdessä on valtava ilo. 

Manun suosikkipuuhaa isäntänsä kanssa on leikkiminen joustavien kumirenkaiden kanssa, joita vedetään kilpaa molemmista päistä. Silloin se saattaa ärähdellä hyväntahtoisesti, mutta jo seuraavassa hetkessä yltyy suukottelemaan vuolaasti kaikkia ympärillään olevia. 

– Manu on aina aito. Silloinkin, kun olen itse väsynyt, koira on vakaa ja iloinen. Sen pelkkä läsnäolo on kivaa ja rentouttavaa. 

 

Eräänä aamuna vuonna 2014 Anne-Maria Hyppönen istui yksin keittiössään ja rukoili. Hän oli koko ikänsä ollut heppatyttö ja kilpaillut esteratsastuksessa useita vuosia. Nyt hevonen eli jo elämänsä ehtoopuolta, ja pian sen olisi aika siirtyä vihreämmille laitumille. Se oli kova paikka. 

– Tuo rukoushetki oli minulle erityinen. Kiitin Jumalaa kaikesta siitä ilosta, jota olin hevosten kautta elämääni saanut, ja luovutin tulevaisuuteni ilman hevosia Herran käsiin, jos niin olisi hänen tahtonsa. 

Kukaan ei tiennyt mitään tuosta rukouksesta, mutta samana iltana soi puhelin. Uskova ystävä toiselta puolelta Suomea soitti, että heillä olisi kaksivuotias Puolan puoliverinen varsa uutta kotia vailla. 

– Kun menin katsomaan sitä, ystäväni kertoi yllätyksekseni Jumalan kehottaneen häntä antamaan tämän hevosen minulle lahjaksi. 

Kasvattaja oli antanut hevoselle hepreankielisen nimen Liron, joka merkitsee ”minun iloni”. 

– Hevonen oli nimeään myöten sanatarkka rukousvastaus kaikkeen siihen, mitä olin rukouksessa Jumalalle vuodattanut. Juuri siksi Liron on minulle erityinen siunaus ylhäältä. 

Elämänsä hevoselta Hyppönen on oppinut ennen kaikkea nöyryyttä. 

– 700-kiloisella eläimellä olisi voimaa tehdä aikamoisia asioita, mutta silti se haluaa olla nöyrä, tulla ihmisen rinnalle ja toteuttaa pyyntöjä. Se on vaikuttavaa. 

Toinen hevosen kautta saatu oppi on hyvyyden voima. 

– Jos lempeydellä saa pelolla hallitsemista, voimakeinoja tai väkivaltaa paremmin ison hevosen tottelemaan vain pienestä etusormen liikkeestä, mikä vaikutus sillä voisikaan olla myös ihmisten maailmassa! 

Lironin ja Anne-Marian lempipuuhaa on maastakäsittely. Se tarkoittaa, että ihminen ohjaa maasta käsin hevosta tekemään erilaisia harjoitteita, jotka vahvistavat ihmisen ja hevosen välistä yhteyttä. 

– Se saattaa pelätä vaikkapa tuulessa lepattavaa pressua. Pelottava asia opetetaan kohtaamaan, kunnes hevonen voittaa pelkonsa. 

Evankelistana, puolisonsa Hannu-Heikin tukena seurakuntatyössä Saarijärven helluntaiseurakunnassa ja myyjänä Halpahallissa toimivalle Anne-Marialle hevostelu on tärkeä palautumiskeino ja ”turpaterapiaa”. Silkkaa iloa jopa silloin, kun tallille on herättävä jo aamuneljän jälkeen, jotta ehtisi kuudeksi töihin. 

– Joinakin varhaisina talviaamuina ympärilläni on kirkas tähtitaivas, vitivalkeaa lunta ja täydellinen hiljaisuus, jonka rikkoo vain kavioiden kopina, kun talutan hevosen tallista tarhaan. Silloin en voi olla kuin onnellinen ja kiittää Jumalan hyvyydestä.



Teema
51���52/2019

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan