Joukkuepelaaja ja rohkea uudistaja – Friedhelm Holthuis rakastaa ja rakentaa seurakuntaa
Veera Hug
(4.3.2023) kuullaan Saksan helluntailiikkeen johtajaa Friedhelm Holthuisia, jonka johdossa Wuppertalissa toimiva Credo Kirche on kasvanut yhden toimipaikan seurakunnasta monikampuksiseksi seurakuntien istuttajaksi. Holthuisin lanseeraama Credo network -verkosto mentoroi lisäksi kymmeniä seurakuntia niiden istutus- tai uudistumisprosessissa.
Viime vuonna Holthuis valittiin myös Euroopan helluntaiverkoston PEFin varapuheenjohtajaksi, ja Euroopasta näkyä kantava pastori on kysytty puhuja ympäri maanosaa. Vahvasti profetaalinen Friedhelm kiertää myös vaimonsa Elken kanssa Saksaa pitämässä Pyhän Hengen täyteyttä ja toimintaa korostavia Spirit Con -tapahtumia.
Seurakunta kävi läpi kokonaisvaltaisen uudistusprosessin.
Teetä, huumoria, jalkapalloa ja intialaista ruokaa rakastavaa pastoria kuunnellessa ei arvaisi, kuinka rikkinäisestä taustasta Jumala nosti miehen palvelukseensa. Friedhelm toteaakin ihmettelevänsä, että juuri hänestä tuli kristitty.
Friedhelmin ollessa kolmevuotias hänen isänsä kuoli syöpään, ja myöhemmin elämää varjosti isäpuolen alkoholismi. Mielestään tylsästä seurakunnasta hän jäi pois 11-vuotiaana, ja teini-ikää väritti juhliminen päihteiden kanssa. Moni ystävä päätyi käyttämään heroiinia ja lopulta vankilaan.
Yhtenä siunauksenaan Friedhelm pitää äitiään, jota ilman hän omien sanojensa mukaan tuskin olisi uskossa. Tämä rakasti intohimoisesti Jeesusta, seurakuntaa ja ihmisten tavoittamista. Emma oli myös rukouksen nainen, joka kävi polvilleen poikansa lähtiessä juhlimaan.
Friedhelm tuli 16-vuotiaana uskoon. Pyhän Hengen kastetta hän kuvaa läpimurtona, jonka jälkeen uusi elämä vakiintui. Kolmesti hän yritti päästä raamattukouluun, mutta ovet pysyivät kiinni. Teininä hänet todettiin liian nuoreksi, 18-vuotiaana vastanaineena vaimonsa kanssa liian köyhäksi, ja kolmannella kerralla, kun lähtö olisi ollut mahdollinen, aviopari koki Jumalan kutsun jäädä rakentamaan seurakuntaa, jossa Friedhelm oli ollut jo lapsena. Siinä oli tuolloin seitsemän jäsentä ja sunnuntaisin 15 kävijää.
Tehtävämme on järjestää puitteet rakkautta kaipaavan ihmisen ja häntä rakastavan Jumalan kohtaamiselle.
Aviopari seurasi kutsua, alkoi evankelioida kavereitaan ja lopulta paitsi palvella seurakuntaa myös istuttaa uusia. Nykyisin seurakunnassa on 200 viikoittaista kävijää ja se on synnyttänyt 13 seurakuntaa! Friedhelm sai tukea istuttamiseen Wuppertalissa sijaitsevalta seurakunnalta, jonne häntä myöhemmin pyydettiin pastoriksi sen jouduttua kriisiin. Seurakunta kävi Friedhelmin johdolla läpi kokonaisvaltaisen uudistusprosessin.
Seurakuntien istuttaminen vei Friedhelmin verkottumaan ja palvelemaan Saksan helluntailiikkeen BFP:n seurakunnanistutusta edistävässä työryhmässä. 33-vuotiaana hänet valittiin helluntailiikkeen hallitukseen, 41-vuotiaana kymmeneksi vuodeksi johtoryhmään, ja viime vuonna liikkeen johtajaksi.
– Jumala rakastaa ihmisiä intohimoisesti, mutta moni ei tiedä sitä. Tehtävämme on järjestää puitteet tätä rakkautta kaipaavan ihmisen ja häntä rakastavan Jumalan kohtaamiselle ja poistaa kaikki turhat esteet, kuvailee Friedhelm.
Hänelle seurakunnassa on aina kyse heistä, jotka eivät vielä kuulu siihen. Jotta kynnys olisi mahdollisimman matala, seurakuntakulttuuri tulisi päivittää sellaiseksi, ettei sisään astuva koe siirtyvänsä aikakoneella taaksepäin. Credo Kirchessä, jossa Friedhelm edelleen jatkaa 50-prosenttisella työajalla, tulee viikoittain uskoon jopa ensimmäistä kertaa seurakuntaan uskaltautuvia!
Telluksessa Friedhelm puhuu seurakuntien istuttamisesta ja sukupolvien yhteistyöstä. Avaimen hän toteaa olevan vanhemmilla, joita hän haastaa valtuuttamaan uutta sukupolvea eläen itse opetustaan todeksi. Alaiset kuvaavat häntä valmentajana, joka ei pelkää antaa tilaa nuorille johtajille. Seurakunnassa hän jättäytyi operatiivisesta johtovastuusta ja tukee uutta johtoa ”senior pastor” -roolissa. Nuorempia hän rohkaisee kunnioittamaan vanhempia.
– Mutta kukaan ei voi vaatia kunnioitusta toisilta, vaan tulisi elää niin, että se ansaitaan, Friedhelm jatkaa.
Valtuuttavuutta kuvaa myös Friedhelmin nöyrä asenne tiimityöhön. Sekä Wuppertalissa että BFP:n hallituksessa hän on rakentanut ympärilleen joukkueen, jonka jäsenet – monet häntä nuorempia – täydentävät häntä. Hän on myös kerännyt ympärilleen henkilöitä, jotka ovat sitoutuneet tarvittaessa oikaisemaan häntä. Näkyjohtajana Friedhelm ei myöskään pelkää haastaa alaisiaan ulos mukavuusvyöhykkeeltä.
– Olemme sen velkaa sadolle, hän perustelee rohkeaa johtajuuttaan.
Sekä Credo Kirche että BFP keskittyvät voittamaan ihmisiä Jeesukselle. Paras tapa tähän on uusien seurakuntien istutus. Vuoteen 2025 mennessä BFP:n tavoite on 200 uutta seurakuntaa, ja seuraavia tavoitteita asetetaan jo – aiempia korkeammalle.
– Jokaisessa kaupungissa ja keskuksessa tulisi olla elävä seurakunta, hän haastaa.
– Tällainen seurakunta on myös luonnollisesti yliluonnollinen: armolahjoille ja Pyhän Hengen toiminnalle annetaan tilaa.
Etelä-Afrikassakin palvelleella Friedhelm Holthuisilla on sanottavaa lähetystyöstä. Hänen johtamissaan seurakunnassa ja helluntailiikkeessä se on keskeistä sekä lähettämisen että monipuolisen maahanmuuttajatyön kautta.
– Jokainen tulkkausrepertuaariin lisätty kieli on uusi kalaverkko, jolla saavutamme lisää ihmisiä Jumalan rakkaudella, kuvaa Holthuis.
Myös monikulttuurisen Saksan helluntailiikkeen 170 seurakunnanistutuksesta noin kolmasosa on etnisesti ei-saksalaisia.
– Terveet seurakunnat tekevät Raamatun mukaan hyvää sekä hengellisesti että sosiaalisesti, ja evankeliumin tulisi levitä niiden kautta kaikkein kansojen keskuuteen, toteaa Holthuis.
Tellus-lähetyskonferenssi järjestetään 24.–26. maaliskuuta Helsingin Saalem -seurakunnassa. Lisätietoa:
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...