Noin 30 vuotta laulaja-lauluntekijänä toimineen Jari Kekäleen tunnetuin kappale on Laula ihmisille, jonka muun muassa Jukka Leppilampi on levyttänyt. Laulu alkaa sanoilla ”Laula ihmisille ilosta, laula surusta, laula väreistä maailman...”
– Laulun teksti avaa Jumalan maailman kauneutta ja mahdollisuuksien rikkautta. Ehkä se on yksi syy, miksi se laulu puhuttelee kuulijoita ja erityisesti nuoria, lauluntekijä pohtii.
Kekäleen mielestä kaikki asiat, jotka kuuluvat Jumalan maailmaan ja ovat ihmisen todellisuutta, ovat kiinnostavia asioita. Silloin jokainen asia on laulun arvoinen.
– Jumalan maailmassa me kristittyinä olemme kotikentällä kaikkialla. Jokaisessa lehdessä ja auringonsäteessä on Jumalan sormenkosketus. Se kirkkaus, joka Jumalassa on, välähtää välillä, ja sen voi nähdä mitä erilaisimmissa paikoissa.
Armon ja arvon aiheita
Kymmenen viime vuoden ajan Jari Kekäle on toiminut evankelis-luterilaisen seurakunnan perheneuvojana Järvenpäässä. Ihmisten vaikeuksien kohtaaminen kuuluu hänen uusista lauluistaan, jotka on koottu Tämä aurinko ei laske -nimiselle äänitteelle.
– Halusin kirjoittaa kärsimyksestä sen takia, että se aihe koskettaa minua. On vaikeaa katsoa omaa tai toisen ihmisen kipua. Siihen tarvitaan Jumalan antamaa voimaa, viisautta ja rohkeutta.
– Minulla on lauluissani kaksi keskeistä teemaa, joita katselen eri kulmista. Ne ovat ihmisen arvo särkyneisyytensä ja syntisyytensä keskellä ja Jumalan armo, joka antaa mahdollisuuden katsoa ihmisen särkynyttä ja syntistä todellisuutta juuri sellaisena kuin se on.
Työssään perheneuvojana Kekäle voi hyödyntää omia kokemuksiaan ja kipujaan, ja niiden kautta ymmärtää toisten kohtaamia vaikeuksia.
– Minulle on uskottu tietyt vaikeudet ja haavat, joita olen terapeuttisesti kohdannut ja käsitellyt. Myöhemmin niistä on tullut välineitä, joilla minä autan muita ihmisiä.
– Ihmisen kokemasta vaikeudesta tai vammasta voi Jumalan armon avulla tulla armolahja. Se voi alkaa loistaa tummien sävyjen lisäksi lämpimiä ja rikkaita sävyjä, joita toiset ihastelevat.
Jerikon majatalossa
Ihmiset hakeutuvat perheneuvojan luokse useimmiten silloin, kun heillä on ongelmia avioliitossa tai perheessä on jokin muu kriisi.
– Jos pariskunta harkitsee eroamista, minun tehtäväni on auttaa heitä löytämään uusia näkökulmia. Ei kannata tehdä hätiköityjä ratkaisuja vaan rauhassa miettiä eri puolilta sitä tilannetta, itseään ja toista osapuolta, Kekäle kertoo.
– Ajattelen perheneuvontaa Jerikon majatalona, jossa haavoille lyötyjä ihmisiä pyritään auttamaan tolpilleen. Laupias samarialainen ei kysy, mihin he osoittavat kiitoksensa ja kenelle he maksavat. Se on jo maksettu. Minun mielestäni se on Jumalan valtakunnan näköalaa.
Työssään perheneuvojana Jari Kekälettä auttaa Jumalan häntä kohtaan osoittama rakkaus.
– Minun elämääni on koskettanut Jeesus ja se, miten hän kohtaa ihmisiä. Jos minä en olisi saanut kohdata ansiotonta Jumalan hyvyyttä ja ihmisrakkautta, työni olisi paljon vaikeampaa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...