Jari Sinkkonen: ”Lapset voivat hyvin ydinperheessä”

Isä on lämmin, luja auktoriteetti

%u201DEpäilemättä olin välillä lyhytpinnainen ja ärtyvä, kun lapset olivat pieniä%u201D, muistelee lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Kuva: Petteri Kitti

Eräs perhepotretti sai Jari Sinkkosen pysähtymään valokuvausliikkeen ikkunan eteen pitkäksi toviksi. Valokuva kiteytti mainiosti lastenpsykiatrin näkemyksen isyydestä – aiheesta, joka oli vuosien varrella muodostunut hänelle niin tärkeäksi.

Valokuvassa poseerasivat äiti ja kolme eri-ikäistä poikaa, jotka piirteistä tunnisti heti veljeksiksi. Lattialla makoili isä. Hän katsoi vaimoaan, ja tuohon katseeseen kiteytyi paljon: siinä näkyi jännitettä ja keskinäistä kemiaa.

– Isän psykologinen tehtävä on nimenomaan olla sukupolvien välisen rajan luojana. Isä tavallaan repäisee äidin kanssaan aikuisten väliseen suhteeseen, johon lapset eivät voi osallistua. Lapset joutuvat tyytymään siihen, että he ovat pieniä ja keskenkasvuisia.

Tähän dynamiikkaan liittyy kiinteästi käsite isän laki.

– Sillä tarkoitetaan hyvinkin myönteistä, lämmintä, lujaa auktoriteettia.

Tulenarka, tärkeä aihe

Isän merkitys ja avioliitto ovat Sinkkosen mukaan usein tulenarkoja aiheita, koska niistä puhuminen mielletään naisten tasa-arvon tai seksuaalivähemmistöjen polkemiseksi. Mitä seuraa siitä, jos aihetta vältellään eikä isyydestä puhuta yhteiskunnassa?

– Ehkä siinä on sitä tappelua auktoriteetteja vastaan. Ei siedetä mitään hierarkioita. Kaikki puuroutuu, kaikki on ihan samaa ja samanarvoista.

Sinkkonen näkee aiheen liittyvän kiinteästi laajempaan keskusteluun miehistä ja maskuliinisuudesta.

– Puhutaan toksisesta maskuliinisuudesta. Heteromies on jotenkin ihan kamala peikko ja kaiken pahan alku ja juuri. Toisaalta Sinkkonen on huomannut, että nykyajan isät eivät anna tällaisen puheen määritellä itseään.

– Nämä trendit tulevat ja menevät, ja nyt on jo vähän kyllästymistä ilmassa.

Isän kuolema vaikutti

Isyydestä tuli Jari Sinkkoselle hänen työuransa varrella läheinen ja tärkeä teema. Isäksi ensi kertaa (WSOY, 2012) ja Yhdessä isän kanssa (WSOY, 1998) käsittelevät isyyttä laajasti, ja muissakin Sinkkosen teoksissa aihetta sivutaan.

– Kun olin sairaalatyössä lastenpsykiatrina, niin siellä oli hyvin paljon käytösongelmaisia poikia, joiden elämässä isä oli läsnä joko hyvin vähän tai sitten negatiivisilla tavoilla tai ei ollenkaan, Sinkkonen kertoo.

– Siitä lähti tietenkin kiinnostus asiaan.

Isän kaipuusta Sinkkosella on myös hyvin omakohtaisia kokemuksia.

– Olin 16-vuotias, kun menetin oman isäni.

Kyseessä oli itsemurha.

– Isän kuolema vaikutti sillä tavalla, että se sitoi minua äitiin. Mietin, miten äiti nyt voi ja miten hän tästä selviää, Sinkkonen kertoo.

– Ehkä siinä se oma sureminen jäi myöhemmäksi.

Ainoana lapsena hän koki vastuuta äidistään. Äiti oli Laatokan Karjalasta ja pienen kyläkoulun opettaja. Perhe asui Kontiolahdella.

Aikanaan Jari Sinkkonen sai vaimonsa Mirjan kanssa kolme lasta.

– Lapset syntyivät melko peräkkäin, ja silloin oli kaikkea liikaa yhtä aikaa: erikoistumiskoulutusta ja terapeuttikokemusta ja lisäksi talous tiukalla, Sinkkonen muistelee.

– Epäilemättä olin välillä lyhytpinnainen ja ärtyvä.

Ydinperhe on tilastojen ykkönen

Ydinperhe on käsitteenä vanhentunut, toteaa Jari Sinkkonen. Termit vaihtuvat ja muuttuvat, mutta lasten hyvinvointiin vaikuttavat tekijät pysyvät ennallaan.

– Kaikki tutkimukset osoittavat, että lapset voivat hyvin ydinperheessä sillä edellytyksellä, että vanhemmat eivät tappele eivätkä juopottele.

Sinkkonen viittaa erityisesti tutkimuksiin, joissa osallistujamäärä on suuri: puhutaan kymmenistä tuhansista ihmisistä.

– Ydinperhe on näissä tilastoissa ykkönen.

Siksi juuri parisuhteiden tukeminen on tärkeää. Sinkkonen nostaa esiin perheasioiden neuvottelukeskukset ja niiden tekemän arvokkaan työn.

Miten seurakunnat voivat olla tukemassa isiä?

– Monellakin tavalla, sen tiedän ihan omasta seurakunnastani. On esimerkiksi isä–poika-leirejä.

Sinkkonen toteaa isän roolia tukevien toimintamallien kehittämisen vaativan paljon kekseliäisyyttä ja luovuutta.

– Siinä pitää aina olla jokin jippo. Juuri vaikkapa isä–poika-leirit ovat hyvä mahdollisuus.

Entä sitten taivaan Isä? Onko Jumalasta puhuminen merkityksellistä, kun puhutaan isyydestä?

Jari Sinkkonen nostaa esiin ruotsalaisen psykologian tutkijan Pehr Granqvistin, jonka tutkimusta hän sivuaa yhdessä uusimmista teoksistaan.

– Granqvist on tutkinut ihmisen jumalasuhdetta kiintymyssuhteena ja toteaa, että se voi olla korjaava kokemus. Hän tutki myös turvallisesti kiintyneen lapsen luottamusta hyvään Luojaan.

On kulunut pitkä aika siitä, kun Jari Sinkkonen pysähtyi valokuvausliikkeen eteen tarkastelemaan kuvaa, jossa kolmen lapsen isä niin kauniisti katsoi vaimoaan. Vuosien aikana lastenpsykiatri mainitsi joskus kyseisen perhepotretin julkisissa isyyttä käsittelevissä puheenvuoroissaan. Erään luennon jälkeen Sinkkosta vastaan käveli mies, joka esittäytyi tuossa valokuvassa olleeksi isäksi.

– Lapsia tuli vielä muutama lisää, mies hymyili.

Inkeri Tuikka