Jari Sinkkonen: ”Lapset voivat hyvin ydinperheessä”

Isä on lämmin, luja auktoriteetti

%u201DEpäilemättä olin välillä lyhytpinnainen ja ärtyvä, kun lapset olivat pieniä%u201D, muistelee lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Kuva: Petteri Kitti
%u201DEpäilemättä olin välillä lyhytpinnainen ja ärtyvä, kun lapset olivat pieniä%u201D, muistelee lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Kuva: Petteri Kitti

Eräs perhepotretti sai Jari Sinkkosen pysähtymään valokuvausliikkeen ikkunan eteen pitkäksi toviksi. Valokuva kiteytti mainiosti lastenpsykiatrin näkemyksen isyydestä – aiheesta, joka oli vuosien varrella muodostunut hänelle niin tärkeäksi.

 

Valokuvassa poseerasivat äiti ja kolme eri-ikäistä poikaa, jotka piirteistä tunnisti heti veljeksiksi. Lattialla makoili isä. Hän katsoi vaimoaan, ja tuohon katseeseen kiteytyi paljon: siinä näkyi jännitettä ja keskinäistä kemiaa.

 

– Isän psykologinen tehtävä on nimenomaan olla sukupolvien välisen rajan luojana. Isä tavallaan repäisee äidin kanssaan aikuisten väliseen suhteeseen, johon lapset eivät voi osallistua. Lapset joutuvat tyytymään siihen, että he ovat pieniä ja keskenkasvuisia.

 

Tähän dynamiikkaan liittyy kiinteästi käsite isän laki.

 

– Sillä tarkoitetaan hyvinkin myönteistä, lämmintä, lujaa auktoriteettia.

 

 

Tulenarka, tärkeä aihe

Isän merkitys ja avioliitto ovat Sinkkosen mukaan usein tulenarkoja aiheita, koska niistä puhuminen mielletään naisten tasa-arvon tai seksuaalivähemmistöjen polkemiseksi. Mitä  seuraa siitä, jos aihetta vältellään eikä isyydestä puhuta yhteiskunnassa?

 

– Ehkä siinä on sitä tappelua auktoriteetteja vastaan. Ei siedetä mitään hierarkioita. Kaikki puuroutuu, kaikki on ihan samaa ja samanarvoista.

 

Sinkkonen näkee aiheen liittyvän kiinteästi laajempaan keskusteluun miehistä ja maskuliinisuudesta.

 

 

– Puhutaan toksisesta maskuliinisuudesta. Heteromies on jotenkin ihan kamala peikko ja kaiken pahan alku ja juuri. Toisaalta Sinkkonen on huomannut, että nykyajan isät eivät anna tällaisen puheen määritellä itseään.

 

– Nämä trendit tulevat ja menevät, ja nyt on jo vähän kyllästymistä ilmassa.

 

 

Isän kuolema vaikutti

Isyydestä tuli Jari Sinkkoselle hänen työuransa varrella läheinen ja tärkeä teema. Isäksi ensi kertaa (WSOY, 2012) ja Yhdessä isän kanssa (WSOY, 1998) käsittelevät isyyttä laajasti, ja muissakin Sinkkosen teoksissa aihetta sivutaan.

 

– Kun olin sairaalatyössä lastenpsykiatrina,  niin siellä oli hyvin paljon käytösongelmaisia poikia, joiden elämässä isä oli läsnä joko hyvin vähän tai sitten negatiivisilla tavoilla tai ei ollenkaan, Sinkkonen kertoo.

 

– Siitä lähti tietenkin kiinnostus asiaan.

 

Isän kaipuusta Sinkkosella on myös hyvin omakohtaisia kokemuksia. 

 

 

– Olin 16-vuotias, kun menetin oman isäni.

 

Kyseessä oli itsemurha.

 

– Isän kuolema vaikutti sillä tavalla, että se sitoi minua äitiin. Mietin, miten äiti nyt voi ja miten hän tästä selviää, Sinkkonen kertoo.

 

– Ehkä siinä se oma sureminen jäi myöhemmäksi.

 

Ainoana lapsena hän koki vastuuta äidistään. Äiti oli Laatokan Karjalasta ja pienen kyläkoulun opettaja. Perhe asui Kontiolahdella.

 

 

Aikanaan Jari Sinkkonen sai vaimonsa Mirjan kanssa kolme lasta.

 

– Lapset syntyivät melko peräkkäin, ja silloin oli kaikkea liikaa yhtä aikaa: erikoistumiskoulutusta ja terapeuttikokemusta ja lisäksi talous tiukalla, Sinkkonen muistelee.

 

– Epäilemättä olin välillä lyhytpinnainen ja ärtyvä.

 

 

Ydinperhe on tilastojen ykkönen

Ydinperhe on käsitteenä vanhentunut, toteaa Jari Sinkkonen. Termit vaihtuvat ja muuttuvat, mutta lasten hyvinvointiin vaikuttavat tekijät pysyvät ennallaan.

 

– Kaikki tutkimukset osoittavat, että lapset voivat hyvin ydinperheessä sillä edellytyksellä, että vanhemmat eivät tappele eivätkä juopottele.

 

Sinkkonen viittaa erityisesti tutkimuksiin, joissa osallistujamäärä on suuri: puhutaan kymmenistä tuhansista ihmisistä.

 

– Ydinperhe on näissä tilastoissa ykkönen.

 

Siksi juuri parisuhteiden tukeminen on tärkeää. Sinkkonen nostaa esiin perheasioiden neuvottelukeskukset ja niiden tekemän arvokkaan työn.

 

Miten seurakunnat voivat olla tukemassa isiä?

 

– Monellakin tavalla, sen tiedän ihan omasta seurakunnastani. On esimerkiksi isä–poika-leirejä.

 

Sinkkonen toteaa isän roolia tukevien toimintamallien kehittämisen vaativan paljon kekseliäisyyttä ja luovuutta.

 

– Siinä pitää aina olla jokin jippo. Juuri vaikkapa isä–poika-leirit ovat hyvä mahdollisuus.

 

Entä sitten taivaan Isä? Onko Jumalasta puhuminen merkityksellistä, kun puhutaan isyydestä?

 

Jari Sinkkonen nostaa esiin ruotsalaisen psykologian tutkijan Pehr Granqvistin, jonka tutkimusta hän sivuaa yhdessä uusimmista teoksistaan.

 

– Granqvist on tutkinut ihmisen jumalasuhdetta kiintymyssuhteena ja toteaa, että se voi olla korjaava kokemus. Hän tutki myös turvallisesti kiintyneen lapsen luottamusta hyvään Luojaan.

 

On kulunut pitkä aika siitä, kun Jari Sinkkonen pysähtyi valokuvausliikkeen eteen tarkastelemaan kuvaa, jossa kolmen lapsen isä niin kauniisti katsoi vaimoaan. Vuosien aikana lastenpsykiatri mainitsi joskus kyseisen perhepotretin julkisissa isyyttä käsittelevissä puheenvuoroissaan. Erään luennon jälkeen Sinkkosta vastaan käveli mies, joka esittäytyi tuossa valokuvassa olleeksi isäksi.

 

– Lapsia tuli vielä muutama lisää, mies hymyili.

 

 

 

Inkeri Tuikka



Lukijalta
51

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan