Iose Iamba johtaa suomalaisten aloittamaa työtä

Joulukuun 12. päivä 60 vuotta täyttänyt Iose Iamba luotsaa suomalaisten perustamaa helluntailiikettä Papua-Uudella-Guinealla. Kuva: Eero Ketola
Joulukuun 12. päivä 60 vuotta täyttänyt Iose Iamba luotsaa suomalaisten perustamaa helluntailiikettä Papua-Uudella-Guinealla. Kuva: Eero Ketola
Papua-Uusi-Guinea tiedetään maailmalla eristäytyneistä heimoista, hämmästystä herättävistä, ainutlaatuisista eläimistä ja tulivuortenpurkauksista.

Sen sijaan papualaisten poikkeavan suuri kiinnostus evankeliumia kohtaan ei yllä uutisotsikkoihin. Silti kulttuurisesti rikkaassa saarivaltiossa, jossa puhutaan yli 830:tä kieltä, etsitään tosissaan kristillisen elämän arvoja, koulutetaan työntekijöitä ja siunataan lähettejä ulkomaille.

Eksoottisuudestaan huolimatta Papua-Uusi-Guinea rimpuilee muun maailman tavoin kaupungistumisen, nuorisotyöttömyyden ja laajalle levinneen HIV-epidemian kanssa. Maa on muuttunut paljon yhtä sen helluntailiikettä luotsaavan pastorin, Iose Iamban, nuoruuden päivistä.

Kutsu muuttui todeksi

Iose Iamba kasvoi voimakkaassa kirkollisessa ympäristössä ja opiskeli lähetystyötaustaisen London Missionary Societyn hallinnoimassa koulussa.

– Taustani on voimakkaan kristillinen, mutta en kuitenkaan ollut pelastettu enkä uudestisyntynyt. Vanhempani olivat United Churchin sitoutuneita jäseniä. He olivat diakonisissa tehtävissä kirkossa jo paljon ennen syntymääni, Iamba taustoittaa.

Kristillisyyden ydin tuli henkilökohtaiseksi myöhemmin.

– Muistan hyvin toukokuun ensimmäisen päivän vuonna 1978. Meneillään oli viimeinen vuoteni yliopistossa. Ymmärsin, että olen syntinen ja tarvitsen pelastusta, Iamba kertoo.

– Käsitin, että vain Jeesus voi olla vastaus elämäni kysymyksiin. Otin Jeesuksen vastaan elämään ja sain sydämeeni todellisen rauhan ja rakkauden. Löysin myös vastaukset elämääni vaivaaviin kysymyksiin.

Iamba opiskeli rakennusalan arkkitehdiksi ja sai työpaikan Rabaulin kaupungista, kunnes syyskuussa 1981 lähti Jumalan valtakunnan työhön.

– Kutsu, jonka vastanotin pian uskoontuloni jälkeen, toteutui. Tein selväksi opiskeluystävilleni, etten enää jatka maallista ammattiani. Tiesin aivan tarkkaan, että kutsu palvella Jumalaa oli todellinen.

Iamban aloittaessa työn Rabaulissa siellä ei ollut muuta helluntaiseurakuntaa kuin suomalaisten perustama.

– Suomalaiset tukivat minua ja liityin heidän perustamaansa helluntaiseurakuntaan.

Suomalaiset loivat perustan

Assemblies of God -helluntaiseurakunnat alkoivat työn Papua-Uudella-Guinealla vuonna 1949. Vielä 1950-luvun lopussa, jolloin Foursquare Mission International (FMI) aloitti lähetystyön, lähes koko maa oli evankeliumin ulottumattomissa.

Suomen helluntaiseurakuntien lähetit tulivat Papua-Uudelle-Guinealle Australian ja Kanadan suomalaisten siirtolaisseurakuntien tukemana vuonna 1968. Ensimmäiset lähetit olivat Rakel ja Kari Harri, Martta ja Lauri Pesu ja Liisa ja Matti Kumpulainen. Työ alkoi aluksi Uuden-Britannian saaren laajoilla kookosviljelmillä.

– Suomalaiset lähetit valitsivat minut oman toimeni ohella yhdeksi nuorten työn johtajaksi ja hieman myöhemmin seurakunnan vanhimmistoon, vaikka olin vain 23-vuotias. Vuoden päästä aloitin kokoaikaisen työn seurakunnassa, muistelee Iose Iamba.

Tähän mennessä Iamban hengellinen työ on jatkunut yhtäjaksoisena 35 vuotta. Hän on johtanut vuodesta 1988 pohjoismaisten lähettien työstä versonutta Association of Local Churches of Papua New Guinea (ALCPNG) -helluntailiikettä, jonka seurakuntiin kuuluu yli 300 seurakuntaa ja yli 30 000 uskovaa.

Iose Iamba vuodattaa kiitosta monille suomalaisille Papua-Uuden-Guinean hengellisen työn tilasta. Listalla ovat niin Fida International ja Arto Hämäläinen kuin lukuisat entiset ja nykyiset lähetit ja lähettäjäseurakunnat sekä Suomessa että Australiassa.

Päämääränä lähettimäärän kasvu

Iose Iamba on evankelioimistyötä rakastava johtaja.

– Osallistumme maailmanlaajuiseen lähetystyöhön, mutta otamme siinä vasta ensiaskeleita. Näkymme ja päämäärämme ovat kuitenkin selviä. Olemme melko optimistisia siinä, mitä tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa lähetyksen alueella. Jumala kutsuu työhön ja me olemme ehdottomasti halukkaita olemaan mukana.

Tällä hetkellä Iamban johtamalla helluntailiikkeellä on seitsemän lähetystyöntekijää. He toimivat Operaatio Mobilisaation (OM) työyhteydessä Papuan maakunnassa Indonesiassa ja Salomonin saarilla. Neljä vuotta sitten perustettiin myös oma lähetysjärjestö, ja suunnitelmissa on perustaa myös kaksi koulutuskeskusta lähetystyöhön lähteville.

– Työmme pääkohde on Aasia. Tämä suuri työ tulee tehdä ennen kuin Jeesus tulee hakemaan seurakuntansa taivaan kotiin, Iamba sanoo.

Käytännön koulutusta kaipaavat myös seurakuntatyöntekijät.

– Nuoret sananjulistajat tarvitsevat tukea, ohjausta ja laajaa varustamista. Tarvitaan myös opetusta kulttuurien välisessä ihmisten kohtaamisessa.

Noin 7,5 miljoonan asukkaan Papua-Uudella-Guinealla toimii vähintään parikymmentä eri helluntaisuuntaa. Suurin osa edustaa Assemblies of God -kirkkoa, jonka seurakuntiin kuuluu lähes 170 000 jäsentä. Toiseksi suurin helluntaiyhteisö on Foursquare Gospel, jonka 1 300 seurakunnassa on yli sata tuhatta jäsentä.


Eero Ketola







"Kuinka monta joulua vanha olet?”


Ympärivuotisen vihreyden ja papukaijojen kirskunan lomaan eivät erityisen hyvin sovi kiinalaisvalmisteiset joulupukit ja kiiltävät, hyvää joulua toivottavat mainosnauhat.

Papua-Uudella-Guinealla joulukoristeita ei silti yleensä poisteta joulun jälkeen, vaan ne hapertuvat ja haalistuvat vähitellen auringossa, kunnes tuuli tai trooppinen sadekuuro vie ne mennessään. Silloin onkin usein jo seuraava joulukuu.

Monien kielten papualaisille krismas näyttää tarkoittavan muutakin kuin joulua. Kysyin kyläkoulun pihalla sokeriruokoa pureskelevalta pojalta hänen ikäänsä. Poika vastasi perin reippaasti ja ”jouluisesti”: ”Mi gat sikispela krismas” eli ”olen kuusi vuotta vanha” tai ”olen kuusi joulua vanha”. Krismas tarkoittaa siis joulun lisäksi myös ikää ja aikaa.

Joulu näkyy saarivaltiossa myös ympärivuotisessa pukeutumisessa: kesäkuussa viidakkokylän isäntä saattaa lähteä ostoksille lähimpään kaupunkiin joulupukin punainen lakki päässä keikkuen.

Lukijalta
51

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan