Ihminen myynnissä

Miltä tuntuisi, jos saisit vieraassa maassa tuomion rikoksesta, joka sinut on pakotettu tekemään?

Esimerkiksi näin voi käydä ihmiskaupan uhrille. Ylitarkastaja Venla Roth yhdenvertaisuusvaltuutetun ja kansallisen ihmiskaupparaportoijan toimistosta kertoo, että rikokseen pakottaminen on uusin Suomessakin näkyvä ihmiskaupan muoto.

Ihmiskauppa on rikollista toimintaa, jossa rikoksentekijä saattaa uhrinsa hyväksikäytön kohteeksi esimerkiksi painostamalla tai uhrin heikkoa asemaa hyödyntämällä. Tyypillisimmin ihmiskauppa on työperäistä tai liittyy prostituutioon. Suomessa viranomaiset vasta opettelevat tunnistamaan sitä muun rikollisuuden joukosta.

– Vaikka ihmiskauppaa tulee viran-omaisten tietoon, uhreja kohdellaan usein muiden rikosten uhreina eikä välttämättä uhreina ollenkaan. Ihmiskauppa ”uppoaa” esimerkiksi paritukseen, Venla Roth kertoo.

Suomessa on ihmiskaupan uhreille auttamisjärjestelmä, mutta todennäköisesti siihen ohjautuu vain pieni osa uhreista. Vuonna 2015 järjestelmään tuli 52 uutta asiakasta, kun vielä viime vuosikymmenellä asiakkaiden määrä jäi järjestään alle 20:n.

– Tänä vuonna auttamisjärjestelmään on ohjautunut jo enemmän asiakkaita kuin minään aikaisempana vuonna ensimmäisten kuukausien aikana. Pakolaiskriisi näkyy, myös niin, että ihmiskaupan uhreja tunnistetaan enemmän, Venla Roth toteaa.

”Ei voi olla totta”

Ihmiskaupan uhrien tarinat ovat Venla Rothin mukaan usein niin kamalia, että ne pistävät viranomaisetkin koville.

– Tarinat saavat ihmisessä helposti aikaan vastareaktion, ajatuksen, että eihän mitään noin kauheaa voi oikeasti tapahtua. Vastareaktioon liittyy usein myös uhrin vastuuttaminen tapahtuneesta.

Venla Roth kertoo, että psyykkisiltä seurauksiltaan ihmiskauppaa voidaan verrata kidutukseen.

– Petetyksi tulemisen tunteesta seu-raa häpeä ja syyllistyminen, ja avun ha-keminen on työn takana. Minäkuva vaurioituu. On tavallista, että uhrit tarvitsevat psykiatrista sairaalahoitoa. Itsetuhoisuus on yleistä, eikä uhri usein pysty enää huolehtimaan lapsistaan

.Venla Roth kertoo, että ihmiskaupparikoksia tekevät niin järjestäytyneet rikollisryhmät kuin tavalliset työnantajat. Yksi tekijäryhmä ovat uhrille läheiset ihmiset, kuten poikaystävät. Jotkut joutuvat satunnaisten tuttavien kaup-paamiksi.

Suomalaisiakin uhreina

Ihmiskaupan ajatellaan koskettavan vain ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Fakta on kuitenkin se, että viime vuonna auttamisjärjestelmään ohjautuneista uhreista toiseksi suurin ryhmä olivat suomalaiset nuoret naiset ja tytöt.

– Ylivoimaisesti suurin ryhmä olivat nigerialaiset, seksuaalisesti hyväksikäytetyt naiset. Muut afrikkalaiset olivat tilastossa kolmantena. Paljon tunnistetaan myös Kaakkois-Aasiasta kotoisin olevia ihmiskaupan uhreja

.Suurin osa ihmiskaupan uhreista on naisia, vaikka työperäistä ihmiskauppaa tunnistetaan Suomessa enemmän kuin prostituutioon liittyvää. Lapsiuhreja on Suomessa tunnistettu hyvin vähän.

Venla Roth sanoo, että ihmiskauppaan vaikuttaminen on ennen muuta viranomaisten tehtävä. Tavallinen ihminenkin voi miettiä kulutustottumuksiaan.

– Esimerkiksi miettimällä, kuinka vähän on mahdollista maksaa ravintolaruoasta, voi vaikuttaa työperäiseen ihmiskauppaan.

– Kannattaa pidättäytyä sellaisesta toiminnasta, jossa tietää ihmiskaupan riskin olevan korkea.

Anna Lehtinen

Teema
40/201

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan