”Ihanteena tulisi olla nöyryys”- Seurakunnat otollinen maaperä luonnehäiriöisille johtajille
Kun teologian tohtori Raimo Mäkelä julkaisi ensimmäisen narsismia käsittelevän kirjansa Naamiona terve mieli – Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen (Perussanoma 1997), käynnistyi suomalainen keskustelu luonnehäiriöistä. Sittemmin narsismista ovat kirjoittaneet muutkin ja myös Mäkelältä on ilmestynyt toinen teos aiheesta: Sydämen haava – Naisnarsistin miesuhri (Perussanoma 2010).
"Miten julistajat puhuvat itsestään?"
Ensimmäisen kirjan nimi kertoo yhdestä merkittävästä narsistin tunnuspiirteestä: hän vaikuttaa ulospäin aivan tavalliselta – tai jopa tavallistakin fiksummalta, hauskemmalta ja tyylikkäämmältä. Lähempi ja pidempi tuttavuus paljastaa kuitenkin ”naamion” takana olevan todellisuuden.
– Narsistin leimallisimmat piirteet ovat ylikorostunut itsekeskeisyys ja häikäilemättömyys sekä kyvyttömyys ottaa toista ihmistä huomioon, Mäkelä luonnehtii.
Narsisti on arvaamaton ja manipuloiva, käyttää psyykkisen väkivallan keinoja ja luo ympärilleen pelkoa ja riitoja. Hän on taitava uskottelemaan, että parisuhteen tai työyhteisön ongelmien syy on jossakussa toisessa.
– Uhrit ovat usein kilttejä ihmisiä. He eivät joko tunnista ilmiötä tai uskalla puhua ahdistavasta tilanteestaan.
Narsisteja on paljon johtavissa asemissa ja ammateissa, joissa on mahdollisuus vaikuttaa toisiin ja olla esillä. Heitä löytyy esimerkiksi esiintyvistä taiteilijoista, puhujista, puheenjohtajista, yrittäjistä, upseereista ja opettajista.
"Kilttien ihmisten yhteisö on helppo areena saada valtaa."
Mäkelän mukaan yksi merkittävä narsistien temmellyskenttä on seurakunta. Luonnehäiriöisistä saarnaajista ja hengellisen työn tekijöistä puhutaan vähän, mutta pelkästään Mäkelä on kohdannut kymmeniä tapauksia kansankirkkomme piirissä.
– Ensimmäisen kirjan julkaisun jälkeen minulle tuli 30 yhteydenottoa, kaikista yhdeksästä hiippakunnasta. Yleensä hankalat henkilöt olivat joko kirkkoherroja tai talouspäälliköitä.
Ongelmaksi tapausten käsittelyssä muodostui usein se, että evankelisluterilaisen kirkon työntekijät ovat virassa, josta heitä ei saa pois kuin selkeä virkavirhe.
– Yhdessäkin tapauksessa jopa piispa kävi lyömässä nyrkkiä pöytään ja sanomassa, että asiaan täytyy tulla muutos. Silti kirkkoherraa ei voitu irtisanoa. Kun kyseessä on julkisoikeudellinen yhteisö, kukaan ei ota vastuuta.
Vapaakristillisissä yhteisöissä ongelmat ovat usein toisenlaisia.
– Siellä talous perustuu seurakuntalaisten lahjoituksiin. Silloin on vaarana, että hengelliset johtajat yrittävät mielistellä ja voittaa seurakuntalaiset puolelleen.
Mikä sitten tekee seurakunnista niin otollisen maaperän narsistisille johtajille?
– Yleinen vaikutelma on, että seurakunnassa kaikki ovat kilttejä ja siellä vallitsevat sopusointu ja myönteisyys. Vaikeat ihmiset ja aiheet saatetaan lakaista maton alle.
Kilttien ihmisten yhteisö on myös helppo areena saada valtaa.
– Jos esimerkiksi luonnehäiriöinen ihminen tulee uskoon ja mukaan hengelliseen yhteisöön, hän ei pääse persoonallisuudestaan eroon. On erittäin harvinaista, että narsistinen ihminen tulisi todelliseen synnintuntoon omasta taipumuksestaan.
Joskus narsismi pukeutuu tekonöyryyteen, useimmiten kuitenkin valovoimaiseen esiintymiseen ja kaunopuheisuuteen.
– Aluksi luonnehäiriöinen johtaja on kaikkien mielestä hurmaava, sitten ihmiset alkavat jakautua kahtia. Toisilla ihastus syvenee, toiset alkavat kokea hänet uhkaavaksi ja ahdistavaksi. Narsistilla onkin tarve kerätä ympärilleen paitsi uhreja, joita hän voi alistaa, myös ”hovin jäseniä”, joita palkita ja mielistellä, Mäkelä selventää.
Hän huomauttaa, että vaikka narsisti vaikuttaa todella itsevarmalta ja vahvalta, hän on todellisuudessa ilmiasunsa täydellinen vastakohta.
– Hän on surkimus, joka hankkii voimansa toisista ihmisistä. Sen jälkeen, kun hän on imenyt voiman heistä, hän heittää heidät pois kuin märän rätin.
Usein ihmiset ihastuvat niihin, jotka ovat ihastuneita itseensä. Mäkelän mukaan juuri siinä piilee ongelman ydin.
– Jos ihmisen ihanteena pidetään itseään korostavaa henkilöä, se ylläpitää narsistisia taipumuksia. Olen erityisen huolissani kulttuuristamme, jossa ihminen on nostettu Jumalan asemaan. Jos ihmiset eivät voi jumaloida itseään, he imevät itseltään puuttuvia asioita idoleiltaan.
Raimo Mäkelä kehottaakin seuraamaan, miten julistajat puhuvat itsestään. Kertovatko he vain onnistumisistaan vai myös heikkouksistaan ja virheistään?
– Nöyryys ja valmius tunnustaa oma syntisyytensä ovat terveen merkkejä. Terve johtaja ei myöskään etsi kuulijoittensa sääliä eikä hoidata itseään seurakunnalla. Myös jos ihminen esittää omat mielipiteensä ainoina oikeina tai asettuu muualla tavoin toisten yläpuolelle, pitäisi hälytyskellojen soida.
Mäkelä muistuttaa, että Raamatun johtajuusihanne pohjautuu nöyryyteen. Esimerkiksi Paavali kertoo hyvin avoimesti omista virheistään ja heikkouksistaan.
– Lisäksi sekä Vanhan että Uuden testamentin puolella jopa kuvataan narsistisia ihmisiä. Olen löytänyt Sananlaskujen kirjasta 16 sananlaskua, joiden muotokuva narsistista voisi olla suoraan jostakin nykyaikaisesta psykologian oppikirjasta.
Niin sananlaskuissa kuin vaikkapa useissa Paavalin kirjeissä annetaan myös selkeitä ohjeita luonnehäiriöisten kohtaamiseen.
– Olen tiivistänyt niistä neljän kohdan toimintaohjeet narsistin uhreille. Ohje kuuluu: Tiedosta. Taistele. Jos et voi taistella, pakene. Ellet voi paeta, sinun on suostuttava kärsimään. Tiedosta kuitenkin kärsimyksesi, ettei se ahmaisisi sinua, ja etsi kaikki mahdolliset henkireiät.
Elina Rautio
Kuka
Raimo Mäkelä
– teologian tohtori, valtiotieteen maisteri ja luonnehäiriöasiantuntija
– työskennellyt muun muassa OPKOn pääsihteerinä ja Suomen Raamattuopiston Säätiön toiminnanjohtajana
– toiminut Perustan vastaavana päätoimittajana, ja toimii edelleen vapaana luennoitsijana ja kirjoittajana
– kirjoittanut useita kirjoja, joista Naamiona terve mieli -teosta on myyty yli 24 000 kappaletta ja käännetty useille kielille (uusin ja 12. painos vuodelta 2021, Päivä Osakeyhtiö).
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...