Esiintyvänä taiteilijana ja laulaja-lauluntekijänä toimiva
kantelevirtuoosi Ida Elina elää unelmaansa todeksi kiertäessään esiintymässä
niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
– Kun aloitin kanteleensoiton 13-vuotiaana, aloin unelmoida
siitä, että saisin soittaa ammatikseni. Unelmani hautautui välillä, kunnes
23-vuotiaana tajusin, että minun juttuni on soittaa kanteleella popmusiikkia.
Vähitellen kehitin oman rytmikkään soittotyylini, Ida Elina kertoo.
Vuonna 2012 musiikinopettajaksi valmistunut Päivi Kujanen,
taiteilijanimeltään Ida Elina, pohti, rohkenisiko hän ryhtyä yrittäjäksi.
– Mietin, että uskonko minä oikeasti tähän kantelehommaan,
johon aika harva ihminen uskoi siinä vaiheessa. Mietin, että pystyisinkö
todella elättämään itseni kanteleensoitolla. Oli tosi iso juttu, että lähdin
tekemään taiteellista työtä.
– Olen rukoillut paljon työni puolesta. En olisi missään
tapauksessa päässyt tähän pisteeseen ilman Jumalan siunausta.
Pelkojen voittamista
Joka vuosi Ida Elina laatii listan asioista, joita hän sinä
vuonna tavoittelee. Vaikka jotkin unelmat ovat tuntuneet kirjoittamishetkellä
hyvin kaukaisilta, monet niistä ovat jo toteutuneet.
– Yhtenä tavoitteenani oli esiintyä televisioitavassa
konsertissa. Se unelma toteutui reilu vuosi sitten, kun olin mukana MTV:n
joulukonsertissa. Unelmani Yhdysvaltojen kiertueesta toteutui viime vuonna.
Nämä eivät olisi voineet tapahtua omilla avuillani, muusikko toteaa.
Unelmia tavoitellessaan Ida Elinan on täytynyt kohdata ja ylittää
omia pelkojaan.
– Kun aloitin työni yrittäjänä, minulla oli suuri epäonnistumisen
pelko. Minun oli kuitenkin pakko ylittää se ja uskaltaa ottaa seuraavia
askeleita.
Esiintyvä taiteilija kohtaa konserteissaan erilaisia yleisöjä
ja ihmisiä. Alkuaikoina Ida Elinaa jännittivät erityisesti tietyt
esiintymistilanteet.
– Olen tehnyt töitä pelkojeni kanssa, jotta ne eivät
hallitsisi minua. Olen kasvanut ja kehittynyt työni kautta, ja minusta on
tullut rohkeampi. Nykyään nautin tosi paljon esiintymisestä ja ihmisten
kohtaamisesta.
Median kautta tunnetuksi
Myös tänä vuonna Ida Elina on kirjoittanut muistiin
tavoitteitaan. Hänen erityisenä haaveenaan on välittää toivoa ja elämää Kristuksessa
kantelemusiikkinsa kautta.
– Haluan tehdä gospelia tavallisille ihmisille, mutta koen sen
välillä hyvin haastavaksi. Olen paljon miettinyt sitä, miten minä voisin
parhaiten välittää evankeliumia.
– Voin tietenkin kertoa Jumalan rakkaudesta laulujeni kautta,
mutta toivon sen sanoman välittyvän myös persoonani kautta. Jospa ihmiset
näkisivät konserteissani, että minulla on Kristuksen vuoksi jotain enemmän ja
kaipaisivat sitä samaa omaan elämäänsä.
Ida Elina on ollut laajasti esillä suomalaisessa mediassa
ainutlaatuisen kantelepopmusiikkinsa ansiosta.
– Kun ihmiset näkevät haastatteluni esimerkiksi televisiosta,
he saavat sen kuvan, että minä olen se kaiken kansan Ida Elina. Sen takia kenen
tahansa on turvallista tulla konsertteihini, joissa kerron elämästä ja
toivosta.
PääkirjoitusJumalanpalvelus on ollut valtakirkoissa suurin
yksittäinen seurakuntatyön ilmentymä. Näin on ollut kaikkina aikoina joka
puolella maailmaa.
UutisetProfeetallinen ennakkoilmoitus perheen tulevista vaiheista osoittautui oikeaksi. Nyt – noin 30 vuotta myöhemmin – pastori haluaa jakaa sitä, mitä on Jumalan toiminnasta oppinut.
Miten onVapaakirkon julkaisemassa Suomen Viikkolehdessä oli hiljattain juttu,
jossa Pohjois- Intiassa vieraillut suomalaisuskova kertoi matkalla kuulemistaan
lukuisista ihmeparanemisista ja siitä,...
UutisetTorstaina 1. maaliskuuta valitaan
evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa. Vaalin toisella kierroksella on
kaksi ensimmäisessä vaalissa eniten saanutta ehdokasta, Porvoon
(ruotsinkiel...
UutisetMaaliskuun ensimmäisellä viikolla käynnistyvässä neliviikkoisessa
Mahdollisuus muutokseen -missiossa Pohjanmaalla on mukana 74 seurakuntaa.
Missio on kaksikielinen.
UutisetYritän vaikuttaa, että kanttorit saisivat entistä parempia valmiuksia
ihmisten laulattamiseen ja laulamisen opettamiseen ja rohkaisemiseen, vuoden
kanttoriksi valittu Ismo Savimäki sanoi...
UutisetUuden testamentin tutkija Bart Ehrman kyseenalaistaa uutuuskirjassaan yleisen käsityksen, että
300-luvulla kristinuskon laillistanut keisari Konstantinus olisi ollut
avainroolissa Euroopa...
MuutRyttylän Kansanlähetysopistossa opettajana työskentelevä Vesa Ollilainen on tarttunut uudessa kirjassaan poleemiseen
aiheeseen: terveen kristillisyyden ja äärikarismaattisuuden eroihin...
KolumniEi suurin osa kristityistä lue Raamattua kovin tosissaan. Jos
lukisi, heillä olisi jatkuvasti vaikeita kysymyksiä. Miksi Vanhan testamentin Jumala
on niin väkivaltainen? Mitä Paavali tarkoit...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
PakinaJuttelin junassa vierustoverin kanssa
eläimistä, joita emme haluaisi lemmikiksi. Minä en halunnut hämähäkkiä, koska
en uskaltaisi käsitellä sitä, eikä hän halunnut karvatonta kissaa....
ArtikkelitSuomen viranomaiset eivät ota kantaa uskontoihin vaan pysyttäytyvät
puolueettomina. Tällä tavalla pyritään varmistamaan uskonnonvapauden toimivuutta.
Jotkut tahot vaativat vielä pidemmäll...
MielipideRistin Voiton pääkirjoitustani (RV 4) kommentoineet Annikki Salo (RV 6) ja Reijo Mänttäri (RV 7) ovat huolissaan siitä, että
psykologiaa tarjotaan ratkaisuksi hengellisiin kysymyksiin. Tul...
MielipideKatsoin seurakunnan tilaisuutta Usko-tv:ltä.
Se lähti käyntiin tosi pitkällä ylistyssetillä. Läsnäolijoiden osallistuminen
siihen vaikutti vaisulta.
MielipideIlman Herran kuolemaa me olisimme vielä
synneissämme. Senpä tähden, kun Herramme Jeesus on kuollut ja ylösnoussut,
meillä on julistettavana suuria tunteita herättävä sanoma. Tämän sanoman...
MielipidePastori Mira Kariluodon opetusartikkeliin ”Kunnioituskilpailussa kaikki voittavat” (RV 7) oli pujahtanut tekstin toimitusvaiheessa olennainen virhe, joka käänsi alkuperäisen ajatuksen päälaelleen. ...