Teidän pitää tulla minun kotiini ja johdattaa minun jumalattomat lapseni Jumalan tuntemiseen ennen kuin on liian myöhäistä!
Lasten romani-isän ääni kuulosti puhelimessa hyvin vaativalta ja ehdottomalta. Mutta sitä vartehan me olimme Unkariin tulleetkin, että julistaisimme evankeliumia maan syrjityille, köyhille ja vihatuille romaneille voidaksemme auttaa heitä nousemaan tuosta alennustilan suosta ylös.
Isä kertoi vielä, että kotona asui viisi poikaa, joille meidän pitäisi nyt kertoa pelastuksesta ja Jeesuksesta. Tietenkin lupauduimme ja sovimme vierailun ajankohdan. Kun aika tuli lähteä tapaamaan näitä romani-isän lapsia, vaimoni Tarja pohti ääneen:
– Kamu, pitäisikö pyhäkoulun flanello-kuvat ottaa mukaan? Niistä voisi olla apua lapsille puhuttaessa.
Ajoimme osoitteeseen Danko utca. Suuri kolossimainen rakennus osoittautui köyhälistökortteliksi, jossa asui varattomia ihmisiä. Kapusimme likaisia ja muhkuraisia portaita talon neljänteen kerrokseen. Rosoisen, juuri ja juuri saranoillaan pysyvän oven takana rukoilimme vakiorukouksemme:
– Herra, auta! Oven avasi pitkänhuiskea hampaaton romanimies, joka meidät nähdessä levitti pitkät kätensä tervehdykseen ja alkoi innokkaasti pulputtaa unkarin kieltä. Karhunhalauksen ja märkien poskisuudelmien jälkeen hän pyysi meitä astumaan sisään.
– Tulkaahan tänne peremmälle, esittelen teille lapseni, mies touhusi viittoen meille tietä pieneen tunkkaiseen huoneeseen.
Huoneessa istui viisi jääkaapin kokoista raavasta miestä – eikä ainoatakaan lasta. Ehkä he ovat miehen sukulaisia, joita kiinnostaa nähdä suomalaisia valkonaamoja, ehdin ajatella.
– Saanko esitellä lapseni, isä aloitti.
– Arpi junior, David, Kristian, Benjamin ja Abraham. Toivon, että kerrotte heille evankeliumin. He ovat jumalattomia ja pahoja poikia, ja heidän täytyy tehdä parannus synneistään ja tulla uskoon.
Seisoimme tämän komean miesrivistön edessä, ja tunsimme itsemme avuttomiksi ja aseettomiksi. Vilkaisimme myös vaivihkaa Tarjan kanssa toisiamme: flanellokuvia tuskin nyt tarvittaisiin. Siinä he istuivat – isot lapset, miehenköriläät – kuin kananpojat orrella, odottaen, että alkaisimme puhu heille Jumalasta.
”Pahoja poikia”, isä oli sanonut. Siinä hetkessä päätin kertoa miehille omasta menneisyydestäni ja kokemastani pelastuksesta. Kerroin nuoruuteni vuosista, jolloin elin syvällä synnissä. Kerroin myös siitä, kuinka pääsin irti kahleista. Puhuin puolitoista tuntia eikä minua kertaakaan keskeytetty. Miehet kuuntelivat hiiren hiljaa.
Pian huomasin, että Kristianin silmissä pyöri kyyneleitä. Hänellä oli aivan samanlainen tausta kuin minulla. Sinä iltana sain rukoilla kaikkien poikien pelastumisen puolesta.
Eikä siinä vielä kaikki. Miehet tahtoivat kuulla myös Tarjan henkilökohtaisen todistuksen. Hän teki työtä käskettyä ja kertoi, kuinka hän oli joutunut jo pienenä lastenkotiin mutta löytänyt siellä Jeesuksen.
Kun Tarja lopetti puheensa, viereisestä huoneesta tuli esiin nuori lapsenkasvoinen tyttö. Kävi ilmi, että hän oli Davidin raskaana oleva vaimo, jolla oli aivan samanlainen kohtalo kuin Tarjalla. Ja niin saimme rukoilla myös hänen puolestaan.
Tämä kohtaaminen romaniisän kodissa oli elämämme erikoisin pyhäkoulukokemus.
Kari Honkanen
Kirjoittaja työskentelee romanilähetystyössä Várpalotassa, Unkarissa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...