Emerituspiispa Yrjö Sariola on poissa

Eläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisissa seurakunnissa sekä vuosina 1974–1995 Lapuan hiippakunnan piispana. Teologian tohtorin tutkinnon hän suoritti vuonna 1967.

Yrjö Sariola toimi lukuisissa merkittävissä luottamustehtävissä, mutta helluntaiherätyksen ja Suomen kaikkien vapaakristillisten uskontokuntien kannalta hänen merkittävin panoksensa oli virallisten oppikeskustelujen käynnistäminen luterilaisen kirkon ja Suomen Vapaakristillisen Neuvoston jäsenkirkkojen välillä. Nämä keskustelut ovat jättäneet pysyvän jäljen kirkkojen välisiin suhteisiin.

Sariola teki syksyllä 1979 aloitteen piispainkokoukselle, että ”piispainkokous ryhtyisi tarpeellisiksi katsomiinsa toimiin virallisten oppia koskevien keskustelujen käynnistämiseksi Suomessa toimivien vapaakirkkojen ja -seurakuntien kanssa”. Keskustelut käytiin ensin luterilaisen kirkon ja Suomen Vapaakirkon välillä vuosina 1983–1984 ja sitten vuosina 1987–1989 helluntaiherätyksen ja luterilaisen kirkon välillä. Myöhemmin osapuolina olivat vielä metodistikirkko ja baptistikirkko.

Näiden neuvottelujen käyminen ei ollut itsestäänselvyys kummankaan osapuolen kannalta. Niiden synnyssä ja toteuttamisessa oli Yrjö Sariolalla aivan ratkaiseva merkitys. Kun olin tuolloin hyvin läheisessä yhteistyössä hänen kanssaan, tulin vakuuttuneeksi siitä, että Sariolalle nämä keskustelut eivät olleet mikään kirkkopoliittinen asia. Ne nousivat hänen sydämensä halusta saada maassamme toimivat kirkot ja uskontokunnat avoimeen ja toisiaan kunnioittavaan keskinäiseen suhteeseen huolimatta erilaisista opillisista näkemyksistä. Tarkoituksena ei ollut opillinen yhteen sulattaminen, vaan opillisesti erilaisten uskonyhteisöjen keskinäisen yhteyden ja avoimuuden rakentaminen. Voidaan jopa sanoa, että oppikeskustelut ovat auttaneet myös helluntaiherätyksen oman identiteetin selkiyttämisessä.

Kansainvälisesti ja kirkkohistoriallisesti näitä oppikeskusteluja voidaan pitää hyvin merkittävänä tapahtumana. Monia käytännön kysymyksiä on voitu hoitaa hyvien keskinäisten suhteiden ansiosta, ja kun vielä neuvottelujaksojen jälkeen näiden kirkkojen välille syntyivät pysyvät neuvottelukunnat, jätti Yrjö Sariolan rohkea aloite pysyvää jälkeä. Toivottavasti me helluntaiherätyksessäkin ymmärrämme antaa hänen elämäntyölleen sen ansaitseman arvon.

Opin tuntemaan Yrjö Sariolan vilpittömänä sydämen kristittynä, jolle toisen vakaumuksen kunnioittaminen oli yhteyden lähtökohta. Neuvotteluprosessin aikana me valtuuskuntien puheenjohtajina pidimme tiivistä keskinäistä yhteyttä, ja siinä sain havaita, kuinka varovaisesti Sariola suhtautui prosessin johtamiseen, ettei vain tulisi ehdottaneeksi mitään sellaista, mikä voisi loukata toisen vakaumusta.

Yrjö Sariola on puhutteleva esimerkki siitä, miten yhteyttä ei synnytetä ensisijaisesti kirkonjohtajien päätöksillä ja organisoimalla, vaan todellinen kristillinen yhteys syntyy sydänten yhteytenä. Silloin uskon suuret perustotuudet lujittavat yhteyden, joka kestää avoimen opillisten erilaisuuksien tarkastelun. Tätä veljellistä yhteyttä sain henkilökohtaisesti kokea Yrjö Sariolan kanssa alkaen Suomen Evankelioimiskongressista vuonna 1973 ja aina hänen elämänsä loppuun asti. Lohduttakoon Taivaan Isä Anna-
Maijaa sekä heidän neljää poikaansa perheineen tänä Yrjön poismenon hetkenä.


Valtter Luoto