Eläke on uusi askel tekijästä tukijaksi

Heikki Lehtinen palveli Suolahden helluntaiseurakunnan pastorina jo 80-luvulla. Toiselle kierrokselle häntä pyydettiin vuonna 2007 ”vain hetkeksi”. Tutun, rakastetun ja lempeän paimenen pesti venähti kuitenkin eläkeikään saakka. Kahteen kertaan Lehtinen on ehtinyt palvella myös Äänekoskella ja siinä välillä muun muassa Huittisissa. Tämä mies on jopa kastettu tuplasti – ensimmäisellä kertaa ollessaan äitinsä kohdussa, toisella kertaa 13-vuotiaana Savonlinnan uimalaitoksella.

Helluntaivaikuttaja Selim Lehtisen pojan tie onkin ollut vaiheikas. Isän into tehdä Jumalan valtakunnan työtä vei perheen 60-luvun lopulla Ruotsiin Heikin ollessa 18-vuotias. Se oli herätyksen aikaa. Siirtosuomalaiset olivat avoimia evankeliumille ja ihmisiä tuli uskoon. Se ei voinut olla vaikuttamatta nuoreen poikaan. Vuonna 1973 hänet siunattiin evankelistaksi, muutaman vuoden kuluttua avautui ensimmäinen pastorin paikka Katrineholmiin.

– Aioin musiikkialalle, mutta Jumala aitasi sen. Hänen suunnitelmansa minua varten oli sittenkin julistus- ja lähetystyö, Lehtinen sanoo.

Soittotaitokaan ei silti jäänyt huomiotta. Lähistöllä alkoi kiiriä huhu, että Norrköpingiin on muuttanut iso perhe, jonka pojat osaavat soittaa ja laulaa. Sen voimin rinnalle löytyi Riitta, jonka kanssa ensimmäisillä treffeillä jaettiin lentolehtisiä yhdessä.

Muutamaa vuotta myöhemmin oltiinkin jo lähdössä lähetyskentille Papua-Uuteen-Guineaan. Ensimmäinen lähtö tapahtui vuonna 1977 Ruotsin siirtosuomalaisten lähettämänä. Toisella kertaa lähdettiin vuonna 1984 ensimmäisinä Suomesta Papua-Uuteen-Guineaan lähetettyinä Fidan (silloinen Suomen Vapaa Ulkolähetys) lähetystyöntekijöinä.

– En olisi selvinnyt elämässä ilman Riittaa. Hän on ollut aina valmis tulemaan ja menemään, vaikka muuttoja on ollut jatkuvasti, Heikki painottaa.

Raamattukoulu alkoi terassilta

Vuosista lähetystyössä muodostui monella tapaa merkityksellisiä. Bulolon raamattukoulu, joka edelleen on Fidan merkittävä raamattukouluhanke, alkoi Timoteus-kouluna Lehtisten kodin terassilla. Lisäksi Heikki kokosi kaksi Melanesian pidgininkielistä hengellistä opetuskirjasta. Yhtäkkiä ympäri maata alkoi tulla kirjeitse pyyntöjä saada näitä kirjoja.

– Isäni painoi meille ensimmäiset kirjat käsikäyttöisellä koneella Ruotsissa. Sen jälkeen Suolahden Herätysseuran kirjapainolla painettiin tuhansia kirjoja. Uskon, että vaikka itse olemme olleet jo kauan pois, kirjat ovat tehneet työtään. Painetulla sanalla on valtava merkitys, Lehtinen muistuttaa.

Lehtinen on kirjoittanut myös suomeksi. Vuonna 2000 hän julkaisi omakustanteena kirjansa Miten mielekäs elämä. Se käsittelee aiheita maailmankuvasta armoon ja uskon merkityksestä ihmisenä kasvamiseen.

– Haaveilen siitä, että eläkepäivilläni minulla olisi aikaa kirjoittaa edelleen.

Monta kertaa kuolemanvaarassa

Siunauksista huolimatta Jumalan valtakunnan työ ei aina ole helppoa ja yksinkertaista. Myös Lehtinen on saanut kokea vähän samaa kuin Paavali, joka kertoo olleensa monta kertaa kuolemanvaarassa (2. Kor. 11:23).

Hengenlähtö oli hätkähdyttävän lähellä jo pikkuvauvana pinnasängyssä. Kotipihassa tehtiin räjäytystöitä, kun savenmurikka lensi ikkunasta suoraan Heikkivauvan sänkyyn. Lähetyskentillä hän puolestaan sairastui trooppiseen punatautiin. Myös malaria on tullut tutuksi.

– Monenlaista sairautta ja koetusta on tullut pyytämättä perheeseemme aina näihin päivin saakka, mutta esirukoukset kantavat hetki kerrallaan, hän toteaa.

Sanoma autuaallisesta toivosta

Kuluneista vuosista seurakunnan ohjaksissa Lehtinen kiittää viisasta vanhimmistoa ja hyvää seurakuntaansa.

– Suolahdessa on aktiivista ja antautunutta väkeä, jonka kanssa on ollut hyvä tehdä yhdessä työtä. Pidän silti tärkeänä, että välillä mylly pysäytetään ja kaikki saavat levätä. Seurakunnassa ei saisi ajaa ketään loppuun.

Lehtisen sydämellä onkin ennen kaikkea vapaaehtoisten hyvinvointi. Siitä hän on aikoinaan tehnyt jopa proseminaarityön Joensuun yliopistoon.

– On parempi, että kymmenen tekee ja yksi katsoo kuin päinvastoin. Lisäksi tarvitaan armoja kristuskeskeistä opetusta, niin paikallisseurakunnissa kuin koko herätysliikkeenä, hän muistuttaa.

Nyt liikutaan lähellä Lehtisen lempiaihetta: rohkaisua ja lohdutusta.

– Nykyisessä maailmantilanteessa on entistä tärkeämpää julistaa seurakunnissa turvallista sanomaa autuaallisesta toivosta. Vaikka joka puolella riehuvat sodat ja konfliktit, meidän ei tule lamaantua. Tehtävämme on edelleen rakentaa uusia suunnitelmia ja rohkaista toisiamme luonnolliseen elämään, kerätä mustikoita tulevan talven varalle sekä pitää yllä hengellisesti tervettä ja raitista näköalaa loppuun saakka, lähetyskäskyn mukaan.

Onnistunut muutos

Lehtisen palveluvuosina Suolahden helluntaiseurakunnassa toteutettiin myös onnistunut järjestäytymismuutos Helluntaikirkkoon. Se on keventänyt työtaakkaa ja tuonut selkeyttä johtamiseen. Mutta mikä oli avain yksimieliseen ratkaisuun asiassa, joka niin monissa seurakunnissa jakaa mielipiteitä?

– Muutosvaiheessa edettiin hyvin hitaasti. Kaikesta keskusteltiin monta kertaa avoimesti ja asioita selvitettiin yhdessä. Yllättävää oli, että ensijoukossa vanhimmat seurakuntalaiset lähtivät innokkaimmin mukaan, Lehtinen iloitsee.

Arvonimenä eläkeläinen

Lähetyskenttiä, seurakuntia, kirjallista tuotantoa ja onnistumisia – kaikesta näkee, että Lehtisellä on ollut mielenkiintoisia vuosikymmeniä Jumalan valtakunnan työssä. Onko eläköityminen kaiken loppu vai uuden alku?

– Onhan se jonkinlainen pysähtyminen. Jollain tavalla olisin toivonut suurempaa hedelmää, ja mielessä kaihertaa ajatus, että tässäkö tämä nyt oli, mies myöntää.

– Jos kuitenkin on pyrkinyt tekemään kaikessa Jumalan tahdon, niin voiko enempää toivoa? Kutsumus ja halu palvella voimien ja tarpeen mukaan julistustyössä säilyvät edelleen. Tahdon tukea nuorempaa sukupolvea, mutta kyttääjäksi en ala, Heikki Lehtinen vakuuttaa nauraen niin, että hymykuopat syvenevät.


Anniina Jakonen