Arvio: Mentorointipaketti naisen näkökulmasta – "Kirja ei tuputa, myös miesten olisi hyvä lukea"
Sirkka Jortikka: Vähitellen selkenevää. Nainen vastuunkantajana ja johtajana seurakuntaympäristössä. Päivä 2023. Sid. 272 s.
Vuosia Turun vapaakirkossa pastorina toimineen Sirkka Jortikan uunituore teos on monipuolinen paketti, jossa käsitellään kutsumusta, johtajuutta sekä naisena olemisen ja työskentelemisen iloja ja kipuja juuri seurakuntakontekstissa.
Teos on lähes kymmenen vuoden kypsyttelyn ja työstämisen tulos. Inspiraatio kirjan nimeen on saatu kirjoittajan omista kokemuksista: Jortikan omaan kutsumukseen liittyvät ajatukset ovat kirkastuneet vähitellen. Jortikka toimii nykyään seurakuntatyöntekijöiden työnohjaajana ja Suomen teologisen opiston pastoriopiskelijoiden mentorina.
Kirjoittaja ansaitsee erityiskiitoksen oman tarinansa ja kasvunsa avaamisesta.
Kirjan alkuluvussa pohditaan naisen identiteettiä ja roolia Raamatun valossa – sitä, miten naisia on historian varrella seurakuntakentässä kohdeltu ja miten kaukana langenneen maailman ihmiset ovat omina aikoinaan eläneet luomiskertomuksen ideaaleista.
Vaikka teoksen alussa herätellään keskustelua raamatuntulkinnasta ja annetaan työkaluja naiskohtien tutkimiseen, kirja ei ole raamatunselitysteos. Se on pikemminkin laaja mentorointipaketti, joka tarjoaa vertaistukea muun muassa kutsumukseen, kasvuun, itsetuntemukseen, kuuliaisuuteen, johtajuuteen, perhe-elämän ja työn yhdistämiseen sekä työpaikalla toimimiseen liittyen – ja kaikki tämä käsittely tapahtuu naisen näkökulmasta. Jortikka siis nostaa rehellisesti ja lempeästi esille sellaisia teemoja ja myös suuria kipuja, jotka ovat relevantteja nimenomaan naisille.
Kirjan sisältö on realistista, ja vaikka se kannustaa menemään unelmia kohti ja olemaan rohkea, se muistuttaa, että kutsumuselämä sisältää kasvua ja uhrauksia. Kun ottaa huomioon kirjan pituuden, teos on tässä muodossa erittäin kattava sisällöltään. Olisin silti toivonut syvällisempää ja laajempaa sinkkunaisten näkökulmaa sekä nuorten naisten ikään liittyvän kipuilun käsittelyä. Tällaisenaan ne jäävät teoksessa ohuiksi.
Kirja on sävyltään kunnioittava, eikä se tuputa. Sen sanoma on selvä ja tervehenkinen: itse kutsuja on kaikkein tärkein, ja jokaisen tulisi oppia Raamatusta, kuka kutsujamme on ja mikä on identiteettimme Kristuksessa. Oma kutsumus on ymmärrettävä tässä kontekstissa; naisten on noustava, jos Jumala kutsuu, ja kutsumuksen löytämisessä ja todeksi elämisessä voi ja saa kasvaa.
Lukukokemuksena teos on miellyttävä, koska teksti on selkeää, helppolukuista, johdonmukaista ja mielenkiintoista. Jokainen luku sisältää pohdintakysymyksiä sekä elokuva- ja kirjavinkkejä. Kirjoittaja ansaitsee erityiskiitoksen oman tarinansa ja kasvunsa avaamisesta. On rohkeaa ja tärkeää olla avoin ja näyttää myös oma inhimillisyys.
Vaikka vielä jäämmekin odottamaan vahvaa, Raamatun naiskohtia perin pohjin selvittävää suomenkielistä opusta, tämä teos tekee lupaamansa. Kirja on mentori, ystävä ja kuin vanhempi pastori, joka on tarpeeksi rakastava, oikaiseva ja kannustava – kaikkea samaan aikaan.
Teosta on helppo suositella kaikille seurakunnan naisille, etenkin heille, jotka kokevat jonkinlaista kutsua toimia nimenomaan seurakuntakentässä. Olisi tietysti suotavaa, että myös miehet lukisivat kirjan ihan jo siksikin, että he ymmärtäisivät, minkälaisia mietteitä, kriisejä ja pelkoja monilla naisilla meidän piireissämme on.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...