Lukiolaistyttö
istuu huoneessaan ja juttelee kameralle – tai pikemminkin YouTube-kanavaansa seuraaville nuorille.
”Ja se asia, mikä meitä monia tulevaisuudessa pelottaa, on, että meillä ei ole kontrollia siitä, mitä huomenna tapahtuu. –– Niin tulee semmoinen, että apua, jos tää ei meekään niin kuin mä haluan, niin mitä sitte? –– Monesti meitä pelottaa, että ehkä Jumala ei tiiäkkään, mikä on meille parhaaks…”
Muutaman minuutin video syntyy pikkukameralla, eikä tuotosta varten ole kummemmin laittauduttu. On vain tämä huone, tämä hetki.
Videolla puhuva Ripafox eli Riina Kettunen kuuluu Uskovaisten nuorten tubetusyhteisö Kollektioon. Tubettamisen hän aloitti syksyllä 2017 pitkään asiaa mietittyään.
– Erityisesti kiinnosti tehdä suomenkielisiä videoita uskosta, sillä seurasin paljon ulkomaalaisia kristittyjä tubettajia, mutta Suomessa niitä ei juuri ollut. Tajusin, että Suomikin kaipasi Jumalan valoa YouTubeen.
Nyt Kettunen tuo sinne tätä valoa kerran kuussa tai useammin. Riinan videot ovat joko miniraamiksia, kysymys- ja vastauspostauksia tai vlogeja. Esimerkiksi Yökyläs Marial -vlogissa Riina ja hänen ystävänsä Maria viettävät viikonloppua nuortenillassa ja Marian sympaattisessa ullakkohuoneessa. Postaus tuo mieleen MTV:n Yökylässä Maria Veitola -sarjan.
– Ideoiden keksiminen on kyllä yksi tubetuksen suurimmista haasteista. Välillä inspiraatio iskee ja pää on niitä pullollaan, mutta monesti joutuu pähkäilemään hieman pidempään.
Kollektiolla yli 700 tilaajaa
UN Kollektio syntyi kesällä 2018. Kristillisen tubetusyhteisön taustalla vaikuttavat Uskovaiset nuoret ry, Missionuoret (YWAM) ja Avainmedia. Tällä hetkellä Kollektioon kuuluu toistakymmentä nuorta tubettajaa ympäri Suomea. Kanavan säännöllisten seuraajien määrä on kasvanut pikkuhiljaa. Kesällä tilaajia oli 200, nyt heitä on yli 700.
UN Kollektion toinen koordinaattori Robert Hakola näkee Kollektion tiimiläiset ennen muuta arvovaikuttajina.
– Haluamme viedä hengellistä sanomaa eteenpäin omilla persoonillamme ja kaikilla kyvyillämme. Jokaisen ei tarvitse suoraan tykittää evankeliumia. Kristilliset arvot tulevat esiin joka tapauksessa, Hakola tietää.
Tämä on helppo uskoa. Esimerkiksi suosikkitubettajien videoilla voi ilmetä kiroilua. Tubettajien arvot heijastuvat muutenkin kaikkeen.
Juuri arvovaikuttaminen kiehtoo YWAMin musiikkilähetystyöntekijää Joona Kuusikoskea, joka on tubettanut vajaan vuoden Kollektiossa. Joona puhuu videoillaan kaikille yleistajuisista aiheista, kuten matkustamisesta, musiikista, elämänhallinnasta ja sisäisestä hyvinvoinnista.
– Tahdon tehdä rehellisiä, aitoja ja arkielämästäni nousevia videoita. En erityisesti korosta hengellisyyttä. Elän vain elämääni ja avaan sitä videoiden kautta muille. Uskon, että persoonastani välittyvä rauha ja arkiset hengelliset rutiinini puhuvat puolestaan.
Hiljattain Joona dokumentoi kanavallaan sometonta tammikuutaan, joka lopulta venyi aiottua pidemmäksi.
Joona uskoo, että tubettaja pystyy vaikuttamaan. Häntä ei vaivaa se, että satoja tuhansia näyttökertoja hakkaaviin sometähtiin verrattuna uskova tubettaja yltää kenties satoihin tai muutamiin tuhansiin katsojiin.
– Sosiaalista mediaa ja YouTubea usein arvioidaan tilaaja- ja seuraajamäärien mukaan. Itse tahtoisin kuitenkin puhua ihmisistä, jotka katsovat videoitani. 300 ihmistä, joita kiinnostaa, mitä mulla on sanottavaa, on iso joukko ihmisiä. Se on niin kuin ison suomalaisen helluntaiseurakunnan nuortenilta!
Voimaa kokoontumisista
Sekä Riina että Joona käyttävät yhteen videoon useita tunteja. Eniten aikaa vie jälkikäsittely eli editointi. Robert Hakolan mukaan Kollektiossa pyritään jatkossa säästämään tubettajien aikaa niin, että joku muu tekniikasta innostunut nuori editoisi heidän videoitaan.
– Tällä tavalla saadaan heiltä stressiä pois. Minulle on tärkeää, että ne nuoret oikeasti myös opiskelevat, itsekin opintojaan päättelevä Hakola sanoo.
Ympäri Suomea asuvien tubettajien yhteys kasvaa kokoontumisissa, joissa jaetaan kokemuksia ja rukoillaan. Yhdessäolo voimaannuttaa henkisesti ja hengellisesti sekä innostaa jatkamaan. Tähän saakka on pidetty kolme niin sanottua Tubefestiä. Kasvokkain oloa pyritään lisämään sen mukaan kuin työ saa rahallista tukea.
Hengellisen vaikuttamisen tarpeelta YouTubessa ei voi sulkea silmiään. Robert Hakola muistuttaa, että nykyään Suomessakin nuorille tubettajat ovat tunnettuja viihdeartisteja isompia tähtiä.
– Nuoret ottavat heistä roolimalleja. Jos joku osaa olla oma itsensä ja tehdä hienoa matskua, niin sehän räjähtää sitten. Nuoret haluavat katsoa, että oi vitsi, mitä tämä on, Hakola kuvailee.
– Ja meidän pitäisi mennä sinne todellakin juuri siksi, että siellä nuoret ovat. Jeesushan käski mennä kaikkeen maailmaan, ja näen, että YouTube on yksi osa tätä lähetyskäskyä.
Työkaluna herkkyys
Jotta YouTubessa voi menestyä, tarvitaan aitoutta. Nuoria ei kiinnosta olla jatkuvana markkinavoimien maalina. Tubettajissa heitä kiehtoo luonnollisuus. Nämä tarjoavat tilaisuuden samaistua ja seuran tuntua. Siksi aitoutta ja rehellisyyttä odotetaan ehkä enemmän kuin mitään muuta.
Nuorilta tubettajilta tilanne vaatii aika paljon, koska aitous tekee myös haavoittuvaksi.
– Tubettaminen on ollut sekä mahtavaa että kamalaa. Mahtavaa on ollut saada luoda omannäköistä sisältöä ihmisten katseltavaksi, ja parasta se, kun omat tuotokset ovat saaneet katsojilta vastakaikua. On kuitenkin järkytys tajuta, ettei yksityisyyden menettäminen olekaan niin helppoa, Riina Kettunen kertoo.
– Ihminen, joka ei ole koskaan tavannut minua, voi katsoa videoitani ja sen perusteella muodostaa minkä tahansa mielipiteen minusta ja tekemisistäni. Minusta tulee ikään kuin tuote, jolle voi laittaa peukun joko ylös tai alas. Se on ahdistava ajatus.
Vääriäkin oletuksia voi onneksi lähestyä pilke silmäkulmassa. Maaliskuun alussa Riina teki videon, jossa hän vastasi ihmisten oletuksiin hänestä. Joukossa oli syvällisempiä ja kepeämpiä analyysejä.
”Sä et tykkää uimisesta?” yksi oletti. Riina vastasi hänelle:
”Tämä on väärin. Mä tykkään uida. Varsinkin kesällä järvessä iltauinnit on ihan parasta, mitä mä tiiän.”
Pikavisiitti17.4.2024 | Markku Sandberg Koulutyössäni Pirkanmaalla ja koko Suomessa sain joka päivä uusia arvokkaita kohtaamisia alkuna muulle koulutyölleni ympäri maailmaa.
Pikavisiitti22.2.2024 | Elina Rautio Olen Sofia Ziessler-Korppi, diplomi-insinööri ja kehitysmaatutkimuksen maisteri, kolmen pienen pojan äiti, vapaa kirjoittaja, valokuvaaja ja intohimoinen maalaaja...
Pikavisiitti8.2.2024 | Milla Löfman, Onni Haapala Seurakuntamme historian alkuaikoina paikalliset ja muualta tulleet uskovat julistivat evankeliumia ja pitivät kokouksia kodeissa sekä telttamajojen suoji...
Paikkakuntamme on nimetty suuren maailman malliin Kyy Yorkiksi. Noin 1 200 asukkaan Kyyjärvi sijaitsee kolmen maakunnan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanma...
Pikavisiitti25.1.2024 | Anniina Jakonen Tein viime helmikuussa historiaa hiihtämällä ensimmäisenä lyhytkasvuisena Finlandia-hiihdossa 62 kilometrin matkan. Työkaverini olivat ilmoittaneet minut kisaan sy...
Pikavisiitti16.1.2024 | Milla Löfman, Veera Hug Seurakuntamme perusti aikoinaan Veikko Lähde tultuaan muuraamaan Törnävän sairaalaa ja todettuaan, että paikkakunnalle tarvitaan sellainen hengellinen kesk...
Pikavisiitti19.12.2023 | Eero Ketola Tulin uskoon hengellisessä tilaisuudessa Paimiossa vuonna 1994 ja liityin hieman myöhemmin Salon helluntaiseurakuntaan.
Pikavisiitti26.10.2023 | Mira Kariluoto Juureni ovat Lahden seudulla, mutta olen asunut noin viisitoista vuotta ulkomailla lähetystyön merkeissä. Tapasin vaimoni opiskellessani raamattukoulussa Hollannis...
Pikavisiitti13.10.2023 | Hanna Hietanen Olen Adayah Van den Venne. Muutin Belgiasta Suomeen vähän yli vuosi sitten. Asun Korpilahdella isäni, äitini ja veljeni kanssa. Meillä oli hyvä syy muuttaa Suomeen...
Pikavisiitti22.9.2023 | Elina Rautio Olen asuinyhteisövalmentaja ja arkkitehti, kahden lapsen äiti ja kirkkovenesoudun Suomen mestari. Luonteeltani olen toimeenpanija: toimin ensin ja mietin vasta sitten...
Pikavisiitti13.9.2023 | Milla Löfman Olemme Jorma ja Tarja, kolmen pojan vanhemmat ja kuuden lapsenlapsen isovanhemmat. Yksi pojistamme on saateltu taivaaseen liikenneonnettomuuden seurauksena hänen olle...
Lapsuudessani kirjasto oli noin 60 metrin päässä kotoani, joten sieltä tuli luettua kaikki Viisikot ja Tarzanit. Nykyään on puhuttelevaa lukea kirjoja ihmisistä, jotk...
Tulin uskoon teini-ikäisenä. Olin mukana Kouvolan helluntaiseurakunnan järjestämällä kesäleirillä Suvirannassa, jossa eräässä iltatilaisuudessa puolestani ruk...
Olen 23-vuotias oululainen tapahtumatekniikka-alan yrittäjä ja musiikkikasvatuksen kandidaattiopiskelija. Perheeseeni kuuluvat vaimoni Ruut ja koiramme Matti...
PikavisiittiMilla Löfman (5.5.2023) Olen 11-vuotias Jade ja asun Sydneyssä äitini, isäni ja isoveljeni kanssa. Luonteeltani olen iloinen, hauska, kekseliäs ja avulias.
PikavisiittiMira Kariluoto Olen Lilja. Harrastan pianonsoittoa ja uintia. Tykkään olla kavereiden kanssa ulkona. Tykkään myös lukea. Lempiruokani on sushi ja lempiherkkuni jäätelö. Olen 152 senttimetriä...
Kun katson peiliin, näen yllättävän paljon elämänkokemusta. Korvien välissä tunnen olevani vielä pojankloppi, mutta tuntemus sopii huonosti yhteen peilikuvan kans...
Olen kolmen ärrän mies: rohkea, rauhallinen ja rakastava. Perheeseeni kuuluvat vaimoni Outi, 16-, 14- ja 10-vuotiaat lapsemme sekä owczarek podhalanski -rotuinen koira...
Olen tokaluokkalainen Aura. Perheeseeni kuuluvat Sanna-äiti, Jake-iskä ja isosisko Emma. Luonteeltani olen hauska. Jos kaverillani on joku hätänä, yritän saada sen iloise...
PikavisiittiElina Rautio Olen kolmekymppinen aviomies ja 1,5-vuotiaan pojan isä. Olen kutsumukseltani pastori, mutta työskentelen tällä hetkellä vastaavana ohjaajana kuntouttavan työtoiminnan pajalla...
PikavisiittiHenna Saarinen (3.2.2023) Huhtikuussa meille syntyy ensimmäinen lapsi, ja alkuvuosi onkin ollut mukavaa valmistautumista uuteen elämänvaiheeseen.
PikavisiittiMarika Anttila Päädyin Helsingin Saalemiin pikkuveljeni kaverin kautta, joka aina kehui Saalemin leirejä. Osallistuin 14-vuotiaana varhaisnuorille tarkoitetulle Life-leirille. Sen aikana Juma...
PikavisiittiMira Kariluoto Juureni ovat pohjoisessa. Saamelaisuus on sellainen osa minua, mistä olen kiitollinen ja ylpeä. Se on arkea ja tavallista elämää luonnon ja yhteisön keskellä. ...
PikavisiittiElina Rautio Synnyin vuosi isäni uskoontulon jälkeen. Isä vei minua ja siskoani pyhäkouluun, leireille ja Juhannuskonffaan. Parikymppisenä, yksinäisenä pienen tytön yksinhuoltajana juominen t...
Olen 36-vuotias sosiaalisen ja hengellisen työkentän monitoimitekijä. Intohimojani ovat ihmiselämän ihmettely, kirjoittaminen, valokuvaaminen ja muut visu...
Olen kristillisestä lehti- ja kirjallisuustyöstä innostuva jyväskyläläinen. Kotoisin olen Keuruulta. Asumme mieheni kanssa nykyisin kahdestaan, koska kaksi aikuista la...
PikavisiittiHeli Markkunen Rakkaimpia lapsuusmuistojani ovat Kangasniemen helluntaiseurakunnan järjestämät lasten kesäleirit Pismissä. Asuimme niihin aikoihin Suomen käsivarressa, Enontekiöllä, ja kesät...
En koskaan unohda hetkeä, kun ihastukseni ja tuleva vaimoni vastasi rakkaudentunnustukseeni positiivisesti – enkä sitä, että olen saanut tulla jo lapsena uskoon ja ole...
PikavisiittiAnssi Tiittanen En koskaan unohda hetkeä, kun pieni keskostyttömme pääsi kotiin ja pakkastalvessa piti miettiä, mistä löytyy riittävän pieniä ja lämpimiä vaatteita. ...
Minusta tuli valokuvataiteilija Jumalan armosta ja suunnitelmasta. Lahjani ovat tulleet enemmän esille sitä mukaa, kun olen eheytynyt ja on vapautunut voimavaroja luod...
En koskaan unohda hetkeä, kun kohtasin Jumalan ensimmäisen kerran pikkupoikana Ruotsissa. Minulla oli valtava pelkotila päällä ja päätin pyytää Jumalalta apua. En ol...
Musiikki on kuulunut perheemme arkeen ja juhlaan pikkutytöstä asti ja on tärkeää edelleen. Olen aina harrastanut kuorolaulua. Tällä hetkellä laulan Seinäjoella toimivassa Pop...
PikavisiittiHeli Markkunen Yksi parhaita lukukokemuksiani on Valtter Luodon kirja Merta päin, jonka luin jo nuorena. Jumala uudisti lähetyskutsuni lukiessani tätä kirjaa. Minua kosketti se, kuinka nuoret...
PikavisiittiHeli Markkunen Lapsuuden haaveammattini oli rokkitähti tai autokauppias. Minua on aina kiehtonut, miten yhdistää toisiinsa voimakkaat sanat ja kaunis melodia. Musiikin esittäminen on kulloise...
PikavisiittiMinni Heinilä Asun Yhdysvalloissa Kaliforniassa, missä olen ollut vaihto-oppilaana tämän lukuvuoden. Olen aina unelmoinut opiskelusta ulkomailla. Pari vuotta sitten olin Slovakiassa Erasmus-v...
PikavisiittiHeli Markkunen Yksi rakkaimmista lapsuusmuistoistani liittyy leppoisiin perheen parissa vietettyihin koti-iltoihin, kun saunan jälkeen istuskelimme toisinaan takkatulen ääressä ja paistoimme...
PikavisiittiHeli Markkunen Innostuin piirtämisestä heti, kun kynä pysyi kädessäni. Pienestä saakka olen suunnitellut, haaveillut ja mieltänyt kokonaisuuksia piirtämällä. Usein selittäessäni jotakin mutki...
PikavisiittiHeli Markkunen Yksi rakkaimmista lapsuusmuistoistani liittyy joka lauantaiseen kylpyrituaaliin. Koska meitä oli iso katras, kaksi kerrallaan sai mennä isoon paljuun, joka oli täynnä kuumaa sa...
PikavisiittiHeli Markkunen Rakkaimpiin lapsuusmuistoihini lukeutuvat isän kanssa tehnyt kalastusretket. Isä istui tervatun veneen perätuhdolla vetämässä uistinta. Minä soudin venettä tyynellä järvellä ka...
PikavisiittiHeli Markkunen Rakkaimpia lapsuusmuistojani ovat ne tilanteet, kun lähdimme vanhempieni ja sisarusteni kanssa usein iltaisin ajelemaan autolla pitkin Keski-Suomen pikkuteitä. Ajoimme välillä...
PikavisiittiRuut Ahonen Opiskelen Diakissa sosionomiksi ja diakoniksi. Haluaisin tukea ammattini kautta niitä, joilla on elämässään vaikeaa. Haaveilen omasta EP:stä. Musiikki on minulle luonteva...
PikavisiittiElina Rautio Tulin uskoon pääsiäisenä 2014 voimakkaan kokemuksen kautta. Havahduttuani todellisuuteen tajusin, että minulla olisi pitkä matka sellaiseksi ihmiseksi, joka minun kuuluu tässä ma...
PikavisiittiAnniina Jakonen Olen 33-vuotias paljasjalkainen kuopiolainen. Työskentelen sosionomina Diakonissalaitoksella ja kuulun Tukikohta-seurakuntaan. Perheeseeni kuuluvat vaimo sekä 2-, 9- ja 11-vuo...
PikavisiittiHeli Markkunen Innostun elämäntarinoista, joissa Jumala on ihmeellisellä tavallaan ollut selvästi pelissä mukana. Lisäksi olen aivan tohkeissani huikeista tarinoista ja tavoista, joilla...
Yksi rakkaimmista lapsuusmuistoistani on se, kun isäni otti usein ison perheraamatun esille ja luki sitä minulle ja pikkusiskolleni. Muistan vieläkin kuvia siitä. Se...
PikavisiittiHankin museokortin sen jälkeen, kun palasin Suomeen Roomasta, jossa vietin vuoden opiskelemassa kieltä ja kulttuuria. Ihastuin kaupungin kymmeniin museoihin ja gallerioihin. Kun sitten palasi...
PikavisiittiOlen Daniel Huttunen, huumorintajuinen ja empaattinen jalkapalloilija. Asun Seinäjoella, ja perheeseeni kuuluvat äiti, isä, isosisko ja kaksi pikkuveljeä. ...
PikavisiittiTulin uskoon 14-vuotiaana Korson helluntaiseurakunnan järjestämällä kesäleirillä. Olin mennyt sinne mummini mieliksi eikä minulla ollut mitään aikomusta tulla uskoon. Eräässä rukoustilanteess...
PikavisiittiOlen sosiaalinen ja toimelias isoäiti sekä vapaaehtoistyöntekijä Helsingin Saalem-seurakunnasta. Työskentelin seurakunnan emäntänä vuosina 1991–2001. Sen jä...
PikavisiittiSuurin unelmani jo nuoresta asti oli saada oma perhe ja paljon lapsia. Unelmani sai alkusysäyksen, kun tapasin 16-vuotiaana kesätöissä IK-opiston Mutteri-kioskilla...
PikavisiittiAsun mieheni Miikan ja kolmen tyttäremme kanssa San Javierissa, Espanjan itärannikolla. Muutimme tänne Toivakasta, Keski-Suomesta, reilut kaksi vuotta sitten lähetystyöhön. Seu...
PikavisiittiOpiskelin aluksi teologiksi mutta päädyin ekonomiksi. Siinäkin työssä olen saanut kokea Jumalan johdatusta. Esimerkiksi kun nelisen vuotta sitten mieti...
PikavisiittiTällä hetkellä iloitsen elämänvaiheesta, jossa 7-, 9- ja 10-vuotiaat lapsemme ovat siinä iässä, että heidän kanssaan voi jo tehdä kaikkea kivaa, mutta jossa vanhempien seura vielä voittaa suo...
PikavisiittiOmien lahjojen löytäminen on mahtavaa. On uskomatonta löytää itsestään taitoja, joista voi huomata, että ne ovat Jumalan antamia. Samalla uskon lahjojen löytämisen olevan matka, joka tule...
PikavisiittiOlen elämänmyönteinen, sosiaalinen ja huonolla huumorilla varustettu 27-vuotias musiikin opiskelija Sibelius-Akatemiasta Helsingistä. Tosin juuriltani olen jämsäläinen ja teen...
PikavisiittiAloitin tänä syksynä yläkoulun, ja se on ollut tosi kivaa. Tykkään oikeastaan kaikesta: oppitunneista, tauoista ja ruokailuista. Liikka on lempiaineeni, mutta ka...
PikavisiittiTulin uskoon 15-vuotiaana. Kaksi vuotta sen jälkeen minulle profetoitiin, että tekisin töitä köyhien ja sairaiden parissa. Parikymppisenä löy...
PikavisiittiSeurakunta on minulle kuin toinen koti, josta löytyvät tärkeimmät ystävyyssuhteet, esirukoilijoita ja mahdollisuus palvella yhdessä. Kasvoin Uuraisten helluntaiseurakunnassa, j...
PikavisiittiLapsuuden haaveammattini oli leipuri. Olen aina ollut kiinnostunut ruoanlaitosta ja leipomisesta. Jo lapsena tykkäsin karjalanpiirakoiden tekemisestä ja erityisesti niiden rypyttämisestä. ...
PikavisiittiLapsuuden haaveammattini oli ammattijääkiekkoilija NHL:ssä. Pari junnuvuosien joukkuekaveriani pelaakin nykyään siellä, mutta itse lopetin jääkiekon jo ala-asteella. Teini-ikäisenä kiinnostui...
PikavisiittiMinua innostaa artistien ja nykyisin myös puhujien taustavoimana toimiminen. Tuotamme konserttikiertueita ja keikkamyyntiä kristilliseen arvomaailmaan pohjautuvan ohjelmatoimistoni kautta....
PikavisiittiEn koskaan unohda hetkeä, kun 2006 Juhannuskonffassa Marko Selkomaan iltatilaisuudessa Pyhä Henki kosketti minua voimakkaasti. Sillä latauksella jaksoin pitkän matkaa.
...
PikavisiittiKeski-Suomen helluntaiseurakuntien koulupastori Riikka "Riksu" Siltala tahtoisi olla nuorille se aikuinen, jollaista itse olisi tarvinnut nuorena.
PikavisiittiBelgiasta Uuraisille kotiutuneen Saarijärven helluntaiseurakunnan lapsityöntekijän Sven Loosenin mielestä uskossa eläminen on elintärkeää – ja hauskaa.
PikavisiittiUudenkaupungin helluntaiseurakunnan pastori Odetta Lee-Simmons haluaa rohkaista toisia kulkemaan juuri sitä polkua, joka heille on tarkoitettu.
UutisetLapsuuden haaveammattini oli diplomaatti. Minulla on pienestä pitäen ollut jonkinlainen maailmanparantajan kutsumus, jota on vaikea määritellä. Onneksi se kanavoitui vaimoni myötävaikutuksest...
PikavisiittiLapsuuden haaveammattini oli opettaja. Sitä minusta ei tullut, mutta olen saanut olla lasten opettajana pyhäkouluissa, kerhoissa, leireillä ja Jippii-kuorossa.
PikavisiittiItävallassa asuva Tiia-Maria Heikkilä ilahtuu siitä, kun saa kohdata erilaisia ihmisiä ja löytää heihin yhteyden esimerkiksi huumorin kautta.
PikavisiittiGlobaalikasvatuksen koordinaattori Iina Mattila on etätyöaikana torjunut irrallisuuden tunnetta muun muassa tekemällä kollegoiden kanssa näytelmän Zoomissa.
PikavisiittiErika Niemelän kärsivällisyys on kehittynyt korona-aikana lasten koulutehtävien äärellä.
En koskaan unohda hetkeä, kun olin 19-vuotiaana juuri palanut puolivuotiselta rinkkareissulta maailmalta...
PikavisiittiKokkolalainen Jaana Kallio nauttii työstään varhaiskasvatusopettajana englanninkielisessä kielikylpyesikoulussa - lasten avoimuus, luottamus ja oppimishalu koskettavat.
PikavisiittiSara Vesterinen nauttii spontaaneista keskusteluista.
Vapaa-ajalla harrastan kuntosalilla käyntiä. Tykkään kovasti myös lukemisesta, vaikka se monesti arkena saattaa jäädäkin melko vähäiselle. Aj...
PikavisiittiLuontokuvaaja Hannu Siitonen tervehtii aamulenkeillään kuukkeleita.
Minusta tuli luontoihminen, kun kiinnostuin pihan oravista ihan pienenä poikana. Sitten aloin seurata lintujen elämää pihapiiri...
PikavisiittiMusiikki on aina ollut osa Päivi Marjaana Salokarin palvelustehtävää.
Perheeseeni kuuluvat aviopuoliso Jouko, lapset Daniel (26) ja Sara (27), hänen puolisonsa Johnathan Peter ja heid...
PikavisiittiAri Talja unelmoi siitä, että saisi nähdä monien ihmisten elämän muuttuvan evankeliumin voiman vaikutuksesta.
Lapsuuden haaveammattini oli poliisi tai asianajaja. Kun olin tullut uskoon 19-vuotia...
PikavisiittiFidalla logistiikkapäällikkönä työskentelevä Jukka Kärkkäinen iloitsee siitä, että vointi sallii taas lentopallon pelaamisen paikallissarjassa – rukouksessa on voimaa.
PikavisiittiMC Ogen ja Ristinkantajien musiikki on Spotifyssa tavoittanut noin 40 000 kuulijaa.
Suoritan siviilipalvelusta Lappeenrannan vapaaseurakunnassa. Nuortentyö ja ViaDia-työmuoto, jossa avustan...
PikavisiittiVauhdikkaan arjen keskellä elävä Jenni Laasonen arvostaa rauhallisia kävelylenkkejä luonnon helmassa.
Kun katson peiliin, näen tarmokkaan ja ehjistä yöunista haaveilevan naisen. Hänellä on lempeä...
PikavisiittiMaarit Kattilakoski nauttii Israelin-matkoista ja iloitsee tätinä olemisesta.
Antoisinta tehtävässäni Jerusalemin Raamattukodin ystävät ry:n Suomen työn koordinaattorina on kertoa työn tukijoille...
PikavisiittiLinzissä asuva Hanna Vuorinen ei pelkää tarttua haasteisiin.
Seurakuntien lapsi- ja perhetyö on yksi tärkeä avain seurakuntien kasvuun. Kun uskovat perheet alkavat elää uskoa todeksi omassa arjes...
PikavisiittiViulistina Helsingin Saalemin seurakuntaorkesterissa, LaHarim-yhtyeessä, Tuomasmessujen kokoonpanoissa – musiikki on Tapio Huhtasaaren palvelutehtävä.Viimeisin esiintymiseni oli Turun Kristillise...
PikavisiittiVirpi Mesiäislehto iloitsee naiseuteen ja vammaisuuteen liittyvien tabujen vähittäisestä murtumisesta työalueellaan itäisessä Afrikassa. Lapsena ajattelin, että minusta tulee isona opettaja...
PikavisiittiKesässä parasta on, kun ei ole
koulua ja on lämmintä. Kesän kohokohtia ovat kuitenkin aina Saalemin leirit.
Niillä pääsee viettämään aikaa kavereiden kanssa ja oppimaan lisää Jumalasta.
...
PikavisiittiVuosikymmenet orkesterisoittajana ja johtajana ovat kerryttäneet Gösta Ölanderin nuottivarastoja: materiaalia on pienen musiikkikirjaston verran.
PikavisiittiJärjestelmäarkkitehti ja vanhimmistoveli Jooram Mäkinen ottaa tehtävänsä vakavasti, vaikka elämässä muuten on koko ajan jokin vitsi meneillään.
PikavisiittiMuusikko Asta Kokkarinen käy kesäisin laulamassa kadulla. Samalla hän kuuntelee ohikulkijoiden murheita ja rukoilee heidän puolestaan, jos he niin toivovat.
PikavisiittiJumala on luonut jokaisen omaksi kuvakseen. Meidän on helppoa nähdä ihminen Jumalan kuvana silloin, kun hän syntyy terveenä, kasvaa, perustaa perheen, tekee työnsä ja lopulta viettää hyvän vanhuuden...
PikavisiittiEspoossa helluntaiseurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä palvellut Marianna Tiainen odottaa innokkaasti, minne Jumala seuraavaksi hänen perheensä johtaa.
PikavisiittiSuomen mestaruuden voittanut SPV:n salibandyvalmentaja Tommy Koponen haluaa tuoda huippu-urheiluun kristillisiä arvoja ja ainutlaatuista yhteishenkeä.
PikavisiittiKirjailija-kuvataiteilija Kaisu Rissanen on elämänsä aikana kirjoittanut noin 75 kirjaa ja kirjasta sekä maalannut tauluja ainakin yhtä kauan.
PikavisiittiTimo Luoto on ollut yhtä kauan naimisissa kuin hän on soittanut rumpuja Exit-yhtyeessä. Tänä vuonna rinnakkaiseloa tulee täyteen 30 vuotta.
PikavisiittiTiina Matela tietää, että monet kadehtivat opettajien lomia mutta eivät heidän työtään. Rakkain arkirutiinini olisi ehdottomasti ottaa iltapäivätorkut. Perheemme viisivuotias Hugo kuitenkin estää t...
PikavisiittiPirjo Backman on oppinut, että kuunteleminen on tie toisen ihmisen arvostamiseen.Rakkain arkirutiinini on pitää huolta koirastani, kun muut huollettavat ovat jo lentäneet pesästä pois.
PikavisiittiRukouksen miehenä tunnettu Turun helluntaiseurakunnan pastori Pekka Havupalo kaipaa maahan uutta uskonpuhdistusta, jossa Raamattu on horjumatonta Jumalan sanaa.
PikavisiittiMeribiologi ja kuntavaikuttaja Jere Riikonen nauttii vaeltelusta turistina omassa kotikaupungissaan. Merellä hän pohtii vastauksia luomakunnan suuriin kysymyksiin.
Pikavisiitti70-vuotisjuhlia viettävä Thorleif Johansson tunnetaan kokeilijana ja kehittelijänä. Kuumailmapalloilu on yksi viime vuosien rakkaista lajeista.
En koskaan unohda hetkeä, jolloin... hetkinen, un...
PikavisiittiEspoonlahden helluntaiseurakunnan evankelista ja Uudellamaalla lukuisten seurakuntien kanssa tavoittavaa hengellistä työtä tekevän Citymissionin toiminnanjohtaja Ali Niemelä pakkaa peräkärryn tä...
PikavisiittiMiikkapekka Heikkilä opiskelee toista vuotta journalismia ja näytteli Turun helluntaiseurakunnassa esitetyssä Peset pois -musikaalissa Pietaria. Hänen perheeseensä kuuluu vanhempien lisäksi kaksi pikk...
PikavisiittiLäänintaiteilija Mertsi Lindgren toivoo, että kiireestä huolimatta tänä keväänä olisi aikaa huomata luonnon kauneus. Hän rakastaa stand up –komiikkaa. – Koomikot osaavat taitavasti tuoda vakaviinkin a...
PikavisiittiLukion ensimmäistä luokkaa käyvä Loviisa Köykkä haluaisi oppia puhumaan espanjaa, stressaamaan vähemmän ja elämään täysillä tässä hetkessä.
Pori on hieno kaupunki, koska se on kotikaupunkini. S...
PikavisiittiTapio Huttunen on eläkkeellä oleva valokuvaaja ja helluntaiseurakunnan aktiivi Enontekiöltä. Hän piti pitkään yhtä Suomen pohjoisimmista valokuvaamoista. Huttusella ja hänen Pirjo-vaimollaan on...
PikavisiittiMarko Halttunen on Iso Kirja ry:n johtaja ja Juhannuskonferenssiisäntä, joka on työskennellyt myös pastorina. Hän opiskeli teologian BA-tutkinnon Continental Theological Seminaryssa Brysselissä...
PikavisiittiWilliam Atkinson on brittiläinen tohtori ja raamatunopettaja ja Euroopan helluntailaiteologien järjestön EPTAn (European Pentecostal Theological Association) puheenjohtaja. Hän työskentelee tunn...
PikavisiittiTansaniassa lapsuutensa viettänyt Mika Karjalainen on kotiutunut Savoon. Suomalaisessa kulttuurissa hän arvostaa erityisesti ihmisten rehellisyyttä ja vaatimattomuutta.
PikavisiittiAriel Neulaniemi on muusikko ja Radio Dein aamuääni, joka juontaa Parempi Huomen -ohjelman lisäksi muun muassa debatteja. Arielin musiikkia voi kuunnella osoitteessa Fb.com/ArielVirallinen
PikavisiittiTanja Selkälä on intoa täynnä oleva muskaritäti ja Chariots-laulaja mutta ennen muuta vaimo ja kolmen koululaisen äiti. Perhe menetti esikoisensa jo ennen tämän syntymää. Vaikka syksy 2003 herättää tä...
PikavisiittiTitta Jakonen on terveydenhoitaja, joka työskentelee kehitysyhteistyöntekijänä Laosissa. Kuvassa hän seuraa jalkapalloturnauksen finaalia Savan Centre -nuorisokeskuksella. – Kaikki ovat elämässä oppij...
PikavisiittiInkeri Riihinen on saarijärveläinen opettaja, joka kuuluu helluntaiseurakuntien Toinen Toisellemme -avioliittotyön johtoryhmään. Viime talven hän työskenteli vastaanottokeskuksessa.
PikavisiittiDavid Lehtimäki on kevytmoottoripyörän omistava Royal Rangers- eli rangeriohjaaja Järvenpäästä. David puhuu toisena kotikielenään ruotsia, mistä on hänen mukaansa ollut hyötyä muun muassa rangereiden...
PikavisiittiEvankelista-opiskelija Ilkka Kujala nauttii purjehduksesta ja syvällisistä keskusteluista. Kujala on tullut tunnetuksi Operaatio Joulun lapsi -kampanjan koordinaattorina.
PikavisiittiAnneli Karras on eläkkeellä oleva helsinkiläinen seurakunta-aktiivi, joka teki pitkän työuran Fidan humanitaarisen avun päällikkönä. Vapaa-ajalla hän on toiminut muun muassa Hyvä Sanoma ry:n vam...
PikavisiittiMatias Villberg on kohta 25-vuotias radiotoimittaja. Tällä hetkellä hän pitää ”raamattubreikkiä” Ison Kirjan Follow-opetuslapseuskoulussa tyttöystävänsä kanssa ja on jo ehtinyt heittää opiston frisbee...
PikavisiittiElina Salmiselle yksi elämän rikkauksista on keski-ikäistyvät tyttökaverit. Tällä hetkellä voin kirjoittaa ihan hyvällä mielellä vaikka maton raidoista ja rakkaudesta, ja silti näen, että Jumala...
PikavisiittiAnitta Sarén ärsyyntyy
törttöilevistä kuskeista
ja piristyy turinatuokion
avulla. Perheeni mielestä olen hauska,
säätäjä, stressaaja, tavaroiden löytäjä
ja hukkaaja sekä ihan hyvä
kokki...
PikavisiittiJori Asikainen on kalastusta, bassonsoittoa ja kristillisen Lelulaatikko-lastenohjelman juontamista harrastava äänentoistoalan ammattilainen, joka asuu vaimonsa kanssa Askolassa. Hän aloitti keväällä...
PikavisiittiJuha Pekka ”JP” Laitinen on viisikymppinen syntyperäinen keuruulainen. Hän tekee työkseen tietokonehommia sairaalaympäristössä. Laitinen harrastaa musiikkia, vanhoja autoja, mökkeilyä, luonnossa kävel...
PikavisiittiTuula Portin työskentelee sairaalateologina ja keikkailee laulajana. Hän julkaisi viime vuonna esikoislevynsä Risti vain jäljelle jää (Aikamedia). Portin tunnetaan myös vuoden 1986 Miss Suomena....
PikavisiittiSampsa Simpanen on koomikko, jonka perheeseen kuuluu ”kolme alle 10-vuotiasta lasta ja yksi täysi-ikäinen vaimo”. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa helluntaiseurakunnissa, luterilaisessa kirkos...
PikavisiittiKainuussa asuva maailmankansalainen kuuntelee korpien kuiskintaa ja Jumalan puhetta. Heikki Penttinen kuuluu Sotkamon helluntaiseurakunnan vanhimmistoon ja on entinen lähetystyöntekijä.
PikavisiittiJyrki Liukkonen on kuopiolainen muusikko ja nuorisopastori, joka on näyttänyt aina samalta. Liukkonen on myös äitienpäivää odotteleva aviomies ja seitsemän lapsen isä.
PikavisiittiHeli Ahvenainen-Saaristo säestää hengellisen musiikin huippusolisteja. Vastaviritetty flyygeli on suuri nautinto.Yksi Heli Ahvenainen-Saariston viime vuosien sydämen projekteista on ollut ruandalaisla...
PikavisiittiSatakuntalainen kirjailija, koulutyöntekijä, kansalaissodan asiantuntija ja rutikuivan huumorin mestari Jukka Mäkinen rakastaa puhua puuta heinää.
PikavisiittiMirja Vehosmaa on tulimummoiksi kutsutun julistajaparin toinen osapuoli. Hänen perheeseensä kuuluvat aviomies Lauri, kaksi lasta ja viisi lastenlasta, jotka ovat kaikki poikia ja ”harvinaisen komeita”...
PikavisiittiChristian Valtanen, 31, on urheiluun erikoistunut valo- ja videokuvaaja. Valtasen repertuaariin ovat kuuluneet muun muassa muutamat viimeisimmät olympialaiset.
PikavisiittiHanna Pasanen on Iso Kirja -opiston pääemäntä. Hän asuu Keuruulla, ja perheeseen kuuluvat puolison lisäksi 8- ja 6-vuotiaat pojat, 3-vuotias tyttö sekä seitsenkuinen koiranpentu.
PikavisiittiKangasalla asuva laulaja-lauluntekijä Pekka Simojoki, 58, on Suomen tunnetuimpia kristittyjä artisteja. Hän on julkaissut eri kokoonpanojen kanssa noin 70 äänitettä ja tehnyt yli 700 laulua joko...
PikavisiittiPikaluistelijana tunnettu Mika Poutala ehti jo laittaa uransa hyllylle Sotshin olympialaisten jälkeen, mutta luistin on alkanut taas kulkea. Viime vuonna julkaistu elämänohjekirja Mitä menestyminen va...