”Minkähänlaisen
haastattelun minusta saat? Juha-Pekka Paananen
kysyy ujosti virnistäen, kun istun hänen kanssaan alas.
Vuoden
luontokuvan ottanut saarijärveläinen ei ole Keski-Suomen puheliain kaveri – ja
tuntee itsensä. Hän viihtyy ennemmin erilaisten kameroiden takana kuin
valokeilassa. Presidentin kutsu Linnan juhliin oli suuri kunnia mutta myös
pienen jännityksen aihe.
Tehdään siis niin
kuin luontokuvaaja itse ja keskitytään taivaaseen, metsiin, vesiin ja niiden
asukkaisiin. Paananen nimittäin sanoo, että luontoon pitää pysähtyä.
– Luonnolle
pitää antaa aikaa, jotta se voi alkaa näyttää asioita. Kun pysähtyy, luonto
alkaa elää ympärillä.
Pysähtyminen ei
Paanasen tapauksessa välttämättä tarkoita askeettisessa kuvauskojussa erakoituneena
vietettyjä viikkoja, niin kuin suurpetokuvaajilla. Hän on kuvannut tähän
mennessä esimerkiksi maisemia, lintuja ja majavia – sellaisia kohteita, jotka ovat
tulleet vastaan ihan tavallisella vaelluksella Lapissa tai metsäretkellä
lähimaisemissa. Vuoden 2016 luontokuvaksi valittu ”Kiiruna maailman laidalla”
-kuvakin syntyi, kun Paananen oli vaimonsa Nanjan kanssa patikointireissulla
Kilpisjärvellä.
– Tilanne tuli
ja meni. Otin kuvan kiven takaa eikä minulle tullut sellaista ajatusta, että
nyt tuli mahtava kuva. Itse asiassa katsoin kuvaa vasta sitten, kun aloin
puolen vuoden päästä käydä kuvia läpi kisaa varten.
Ensin piti
selvittää, mikä tarkalleen ottaen on kuvassa näkyvä lintu. Vuoden luontokuva
-kilpailuun otos kelpasi, koska se on otettu Suomen puolelta, vaikka taustalla
näkyvät tunturit kuuluvatkin jo Ruotsille.
Paitsi aikaa,
luontokuvaukseen vaaditaan kärsivällisyyttä, kokeilunhalua ja innostusta.
–
Nykyjärjestelmäkameroiden ominaisuudet riittävät hyvien kuvien ottamiseen.
Kuvaustekniikan haltuunottamisen jälkeen pitää kokeilla eri kulmia ja kohteita
ja mennä luontoon sillä asenteella, että ”mitäs täällä tapahtuu”. Vähitellen sitä
alkaa nähdä, mikä on kuvaamisen arvoista, Paananen vinkkaa.
Taivas
avautuu
Juha-Pekka
Paanasella oli esikuvia, joiden perässä hän innostui luonnossa liikkumisesta.
Eno ja setä ottivat hänet mukaansa luonto- ja kalastusreissuille.
Lappi-innostus alkoi, kun seurakuntaan tuli pastori, joka vei mielellään nuoria
pohjoiseen vaeltamaan. Luontoretkeilijät ja varsinkin Lapin-matkaajat tietävät,
että se on sellainen hurahdus, joka ”jää päälle”.
– Lapissa jo
maisema on huikea. Siellä tuntuu, että taivas avautuu aivan eri tavalla kuin
muualla, Paananen maalailee.
Toisaalta ihan
kotikulmillakin voi tapahtua merkittäviä kohtaamisia.
– Olin lenkillä
tässä lähellä, kun maakotka lensi pääni yli, laskeutui puuhun ja istui siinä
ihan muutaman metrin päässä, luontokuvaaja kertoo.
Juha-Pekka
Paananen on sitä mieltä, että jokainen ihminen voi oppia luonnosta jotakin.
Luonto voi myös yhdistää ihmisiä, ja sitä voisi enemmänkin hyödyntää
esimerkiksi seurakunnan työssä.
–
Luterilaisilla seurakunnillahan on vaellusrippikouluja ja leireillä
jumalanpalveluksia luonnonympäristössä. Luonnon hyödyntäminen hengellisessä
työssä on vain mielikuvituksesta kiinni.
Paanasen
kokemuksen mukaan luonto kasvattaa ihmistä, koska se tuo esiin ihmisen
perusluonteen – varsinkin jos lähdetään koettelemaan omia rajoja esimerkiksi
vaellukselle.
– Luonnossa
ihminen ei enää niin välitä suojamuureista.
Paanasen
suosikkiretkikohteita ovat oman paikkakunnan Kulhanvuori ja Pyhä-Häkin
kansallispuisto. Ruotsin Lappi on hänestä myös komea jylhine tuntureineen.
Tunnetta
kuviin
Juha-Pekka
Paananen on iloinen siitä, että voinut käyttää kuvaamisen lahjaansa myös
seurakunnassa. Hän on Saarijärven helluntaiseurakunnan alaisuudessa toimivan
Studio Majakan tuottamien Kristian-elokuvien pääkuvaaja. Kristityn
vaelluksesta kertovissa seikkailuelokuvissa nähdäänkin runsaasti luontokuvaa,
samoin kuin joulun alla ensi-iltansa saaneessa Santa Cruz
-elokuvassa, joka on suunnattu lapsille ja nuorille.
Valokuvaamisessa
Juha-Pekka Paananen pitää valon ja varjon vaihtelusta ja siitä, että kuvaan saa
tuotua maalauksellisuutta. Siksi hän kuvaa mieluiten aamulla ja illalla.
Vuodenajoista inspiroivin on syksy, koska silloin on usein sumuista ja
luonnossa paljon värejä.
– Toisaalta
talvella on tykkylunta ja esimerkiksi auringonlaskun sävyt ovat aivan erilaiset
kuin muina vuodenaikoina.
Arvostettuun, vuodesta
1980 järjestettyyn Suomen Luonnonkuvaajat ry:n järjestämään Vuoden luontokuva
-kisaan lähetettiin tänä vuonna noin 13 000 kuvaa. Paanasesta onkin
häkellyttävää, että juuri hänen kuvansa viime lokakuussa voitti kilpailun.
– Varmaan
kiirunakuvassa oli jotakin erilaista ja uutta ja se jäi siksi heti tuomariston
mieleen. Maisema oli varmasti erikoinen.
Tuomaristo
lausuikin kuvasta, että se on ”upea näkemyksellinen ja maalauksellinen
lintukuva, joka sisältää runsaasti katseltavaa”. Kuvaa kiitettiin myös siitä,
että kiiruna on siinä maltettu jättää osaksi maisemaa.
Juha-Pekka
Paananen sanoo itsekin, että hyvä luontokuva on sellainen, jota haluaa katsoa
uudestaan.
– Kuvassa pitää
olla tunnetta, sen pitää sykähdyttää.
Luontokuvaaminen
on Paanaselle tapa ylistää Jumalaa.
– Ympärillämme
on valtavasti Jumalan luomaa kauneutta. Tämä maailma ei ole pussissa sekoitettu
juttu, Paananen sanoo.
Kuka
Juha-Pekka
Paananen
– 37-vuotias
– asuu
Tarvaalan kylässä Saarijärvellä, josta on myös kotoisin
– ammatiltaan
painaja
– vaimo Nanja,
uusperheeseen kuuluu myös aikuistumassa olevia lapsia
– otti Vuoden
luontokuvan 2016 ja pääsi tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän
vastaanotolle
Muistolle8.1.2024 | Raahen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen saarnaaja Esko Rautio sai taivaskutsun 13.11.2023. Hän menehtyi kolme ja puoli vuotta kestäneeseen vakavaan sairauteen 93-vuotiaana. E...
Muistolle(5.5.2023) Pastori ja lähetystyöntekijä Niilo Mäenpää on kuollut. Hän menehtyi lauantaina 5. toukokuuta 88-vuotiaana. Häntä hoidettiin viimeisissä vaiheissa Kaarinakodissa Kaarinassa.
MuistolleArvostettu Israel-lähetti Rauni Sisko Tuulikki Kaukonen (s. 21.1.1939) kuoli 17. huhtikuuta 2023, 84 vuoden iässä. Uskoon tultuaan Rauni kävi uskovien kasteella syksyllä 1962 Englannin Southamptonissa...
MuistolleRaimo Karmitz syntyi Suomen jatkosodan aikaan Pohjois-Savon Rautavaaran pitäjässä perheen esikoisena. Isän tultua uskoon 1955 perheessä alkoi hengellisten asioiden vaikutus, joka kosketti myös Rai...
MuistolleOsmo Sakari Hämäläinen, evankelista Ossi, kuoli 1. maaliskuuta 2022 Porvoon sairaalassa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias. Ossia jäivät kaipaamaan lasten lisäksi joukko seurakuntaystäviä Po...
MuistolleRitva Annikki Siren syntyi 2. huhtikuuta 1938 Kouvolassa ja muutti taivaan kotiin 1. maaliskuuta 2022 Helsingissä. Sairauden uuvuttamana Annikki nukkui pois levollisesti puolisonsa Samulin vieress...
MuistolleJyväskylän helluntaiseurakunnan arvostettu ja pitkäaikainen pastori Armi Hintikka ylennettiin kirkkauteen 16. tammikuuta 2022. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana puolisonsa Uskon ja poikansa Miko...
MuistolleAikaisin aamulla 20.12.2021 Uruguayn apostoli Altti Viljanen saapui voittajana maaliin kohtaamaan rakkaan Herransa, kuten hän oli toivonut ja rukoillut jo monta viikkoa. Tämä tapahtui Altin...
MuistollePerjantaina 12. marraskuuta 2021 pitkäaikaisen sairauden murtamana pois nukkunut Valtter Luoto jätti pysyvän jäljen maamme helluntailiikkeeseen ja kristillisyyteen.
MuistolleJapanin-lähetysveteraani ja erikoissairaanhoitaja Lea (Leea) Kärnä nukkui pois 96 vuoden ikäisenä hoivakodissa Kangasniemellä 24.9.2021. Lea (o.s. Manninen)...
MuistolleRakas isäni Lasse Kangassalo syntyi kauniina kesäisenä päivänä 15. kesäkuuta 1940 Nevanpään kotiin Kiikoisiin. Nuori äiti Eeva Nevanpää piti sylissään pientä jo ennen syntymään...
MuistolleReijo syntyi yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena 26.4.1951 Irene ja Aarne Vierulan perheeseen. Perhe asui silloin Seinäjoella. Vanhemmat ja Anna-mumma olivat uskovais...
MuistolleMartti Vuorinen syntyi 13.12.1937 Keuruulla Esa ja Auli Vuorisen perheeseen. Perheeseen kuului myös Marttia vuoden vanhempi Anja. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä vi...
MuistolleSuomen kristikansa on menettänyt vaikuttavan merkkihenkilön, mutta hänen muistonsa, kirjansa ja netistä löytyvät raamattutuntinsa puhuvat edelleen. Olavi Kokkonen (20.10.1934–5.5.2021) eht...
MuistolleKaija syntyi Keuruulla 18. marraskuuta 1941 Heikki ja Inkeri Kivimäen esikoisena. Hän tuli uskoon lapsena pyhäkoulussa ja vei evankeliumin kotiinsa. Kaijan todistuksen kau...
MuistolleLähetystyöntekijä, TM Reijo Kuokkanen siirtyi ikuisuuteen syöpäsairauden seurauksena 20. maaliskuuta 2021. Hänet diagnosoitiin 12 päivää aiemmin. Levolliset ja kivuttomat viimeiset hetke...
MuistolleIsäni, veteraanipastori Sakari Saarinen nukkui pois tästä maailmasta odottamaan ylösnousemuksen aamua 18. lokakuuta 2020 Hämeenlinnan Rengossa 96 vuoden ikäisenä.
Sakari syntyi 24...
MuistolleValmennus- ja koulutusalalla uransa tehnyt, kysytty puhuja, psykologi ja konsultti E. Olavi Salminen (FT) kuoli 25. helmikuuta sairauskohtauksen seurauksena Meilahden sairaalassa Helsing...
Muistolle”On Jumala niin suuri, rakkautensa valtavin, ja ihminen niin pieni vaeltaja kanjonin...” yhdistyy Erkki Ahosen tenoriin. Erkin tuttu tenori on nyt vaiennut. Kanjonin vaeltaja sai kutsun...
MuistolleIsäni Aarno Salmenkivi muutti Taivaan kotiin 24.10.2020. Hän syntyi 15.8.1933 kuudentena lapsena Laukaasta Mäntyharjulle muuttaneeseen maanviljelijäperheeseen. Isän lapsuuskodissa kun...
MuistolleRakas äitimme Lahja Kuitunen ei enää viettänyt joulua kanssamme. Hän sai kutsun taivaan kotiin 21. joulukuuta 2020.
Äiti syntyi 13. joulukuuta 1944 aikaan, jolloin toinen maailmanso...
MuistolleTammikuun 21. päivänä sai tuhansien tuntema ja rakastama Pentti ”Benito” Manninen muuttaa kaipaamaansa taivaan kodin lämpöön. Lähtö tapahtui kauniisti yön hiljaisina tunteina Riitta...
MuistolleAino Irja Sinkkonen syntyi Suistamolla 12.6.1927 viisilapsisen perheen vanhimpana. Muiden Karjalan evakoiden tavoin kahdesti kotinsa jättäneenä perhe päätyi lopulta Iisalmeen, jossa valtio au...
MuistolleSuomen Operaatio Mobilisaation (OM) ensimmäinen toiminnanjohtaja Frank Dietzmenehtyi nopeasti edenneeseen syöpään 11.1.2021. Vuonna 1939 syntynyt Dietz oli rakastettu lähetysjohtaja, armoitet...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MuistolleLokakuun viimeisinä päivinä saimme suruviestin ystävämme ja työtoverimme Soili Korhosen äkillisestä kuolemasta Kanariansaarilla. Soili Korhonen syntyi 15.1.1945 Oulussa ja kuoli sairauskohtauksee...
MuistolleKanadasta saapui suruviesti laajasti arvostetun sananjulistajan ja laulajan Herman Blomeruksen kuolemasta. Hän toimi toistamiseen Toronton suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorina. Mon...
Muistolle”Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta”. Näin isopappani Jaakko Heinonen (25.5.1928–8.9.2019) sanoo hänestä kertovan Hakuna matata – ei huolt...
MuistolleSeppo Honkanen, joka 2. elokuuta muutti 77-vuotiaana Herran luo, oli läheinen työtoverini Fida Internationalissa (silloin vielä nimellä Suomen Vapaa Ulkolähetys) vuosikymmenen ajan (1989–1999...
Muistolle Esa Vilhelm (Vilho) Mäkelä syntyi Kullaalla 29.7.1934. Hänen matkansa päättyi vaikean sairauden murtamana 24.7.2019. Vilho ehti olla avioliitossa Ritvansa kanssa 66 vuotta. Heille...
MuutPidetty gospeltulkki ja monen rakastetun laulun tekijä Kale, Kalevi Vaija, menehtyi yllättäen perjantaiaamuna 5. heinäkuuta. Hän ei toipunut muutamaa päivää aiemmin saamastaan sairaskohtauksesta....
MuistolleKunnioitettu Jumalan palvelija, kirjailija-pastori Juhani Kuosmanen on saanut kutsun taivaskotiin 81-vuotiaana. Hän syntyi Sodankylässä 23.6.1937 ja kuoli Lahdessa 26.3.2019.
MuistolleLähetystyöntekijä,
pastori ja kirjailija Kari Honkasen elämäntyö on päättynyt, mutta hänen
monipuolinen hengellinen vaikutuksensa ihmisten sydämissä jatkuu vielä
pitkään.
...
MuistolleVeljeni Arto näki päivänvalon 14.12.1962 Lappajärven sairaalassa. Arto syntyi perheeseen, jossa oli uskovat vanhemmat. Perheeseen kuuluivat myös isänäiti, Maria-täti ja 11 kuukautta aiemmin syntynyt t...
MuistolleRakas äitini Anna-Liisa Heimonen
pääsi Jeesuksen luokse
13. maaliskuuta. Häntä tullaan muistamaan monella tavalla: äitinä, mummina,
isomummina, ystävänä, työtoverina sekä yhtenä hellunt...
MuistolleIsämme Kaarlo Joel Ikonen sai kotiinkutsun
22.2.2018 kello kolme aamuyöllä. Pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana hän
nukkui ikilepoon 82-vuotiaana.
MuistolleLähetyssaarnaaja Eila Mujusen taival tässä ajassa
päättyi viime vuoden marraskuun 14. päivän varhaisina aamutunteina äkillisen
sairauskohtauksen seurauksena. Hän siirtyi ajasta iäisyyteen...
MuistolleLähetystyöntekijä ja evankelista Martta Rajala muutti ajasta ikuisuuteen Forssan sairaalassa 22.12.2017 vaikean
sairauden uuvuttamana. Häntä jäi kaipaamaan sisarusten lisäksi suuri joukko...
MuistolleKoko helluntaiherätyksen musiikkiväen suuresti rakastama Ritva-Tuuli (Tuulikki) Ahonen sai iäisyyskutsun 8.12.2017 kotonaan Kotkassa.
Puolisen vuotta kestänyt vakavan sairauden vaihe uu...
MuistolleÄhtärissä Arvo ja Aili Hankkion esikoisena 10.7.1933 syntynyt Eino-veljeni oli monen toimen mies. Isän perintönä hän oli saanut
rohkean ja voimakkaan luonteen. Jo nuorena hän lähti kokeil...
MuistolleJumalan uskollinen palvelija, ylöjärveläinen evankelista Simo Pasanen sai kotiinkutsun 13.12.2017. Sairaalassa hän ehti olla vain vajaan vuorokauden, kunnes Jumalan vaunut veivät hänet
Ta...
MuistolleMirjam Pynnönen palveli lähetyksen Jumalaa kahdeksalla vuosikymmenellä. Hänen tarinansa on suomalaisen helluntailähetystyön pioneerivaiheen tarina.
MuistolleSe tapahtui silti yllättäen. Jäähyväiset. 21.4.2017 satavuotiasta
Suomeamme ja sen seurakuntia rakentanut pääsi perille. Jäljelle jäi kaipausta,
kiitollisuutta ja monta läheistä matkalla...
MuistolleRakas isämme Aatos Koivumäki syntyi Ruovedellä vuonna 1922 nelilapsisen perheen kolmantena lapsena. Isän koti oli torpparilain voimaantulon myötä itsenäistynyt Koivumäen tila luonnonkauniin Salussärkä...
MuistolleKauko Hostikka syntyi Karhulassa
joulukuussa 1928
viisilapsiseen perheeseen. Perheen
elämä oli niukkaa. Uskovat
vanhemmat kasvattivat lapsiaan
rukoillen.
MuistolleÄitimme
Annikki Sormunen (os.
Ahvenainen) syntyi 2.8.1930 Jyväskylän
maalaiskunnassa uskovaan kotiin
ja tuli jo 16-vuotiaana uskoon,
kävi kasteella ja liittyi Toivakan
helluntaiseurakunt...
MuistolleRakas
isäni Arvo Venäläinen sai
kotiinkutsun 24. syyskuuta 2017
Mikkelin keskussairaalassa lyhyen
sairausjakson jälkeen. Hän
oli syntynyt Kaavilla 14.2.1928.
Hänen isänsä piti siellä sek...
MuistolleMatti Juntunen syntyi Suomussalmella 13.9.1937
ja ylennettiin kirkkauteen
13.8.2017. Talvisodan aikana
12.1.1940 Juntusen perhe koki
suuren menetyksen, kun tunnettu ”Paukan
pommi”, lentop...
Muistolle”Vanhat vääntömiehet…” Kuva Raimo Mänttärin asuinhuoneen hyllyssä on Ristin Voitto -lehden toimituksesta 1990-luvulla. Nyt toinen vääntömiehistä on poissa. Raimo, nimimerkki RaMi, siirtyi hyvän Jum...
MuistolleSerengetin tähtitaivaan
alla kitaraa näppäilee
lämpimästi hymyilevä kirkassilmäinen
mies. Vaikka
hyeenat ulvovat ympärillä ja
ihmisen elämän monet kipeätkin haasteet
ovat läsnä, Jeesus e...
MuistolleOman aikakautemme suuri juutalainen radikaali
vaikuttaja, pastori Antony Simon kuoli
äkillisesti onnettomuudessa
Irakissa 29.
toukokuuta 53-vuotiaana.
MuistollePekka Keinänen syntyi 17. kesäkuuuta 1947 Augusti ja Sirkka Keinäsen perheeseen neljäntenä poikana. Sisaruksia oli loppujen lopuksi
kahdeksan.
Muistolle”Kiitos kun saan tässä olla, kiitos
kun saan levähtää”, lauloi äiti
herkällä äänellään eläkeläisten tapaamisessa
Jyväskylän Siion-temppelissä
vielä vuodenvaihteessa 30.
joulukuuta. Hetki...
MuistolleIsämme Pekka Laulajainen sai muuttaa taivaan kotiin 12. tammikuuta 2017 vajaan kahden viikon sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Hän ehti jättämään jäähyväiset perheenjäsenilleen ennen lähtöään. Isä ol...
MuistolleToivo Oskar Mikael Ikonen syntyi 29.9.1936 Luhangassa ja noudettiin taivaan kotiin kotoaan Orijärveltä Luhangasta 2.1.2017. Uskoon Toivo tuli kahdeksantoistavuotiaana nuorena miehenä ja oli Putkilahde...
MuistolleTuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Mu...
MuistolleReino Pajula syntyi 1.2.1930 ja sai kotiinkutsun 1.12.2016. Elämänsä aikana hän palveli evankelistana ja paimenena joitakin Suomen seurakuntia. Kuitenkin hänen varsinainen elämäntyönsä tapahtui Thaima...
MuistolleLähetystyön ja erityisesti kehitysaputyön pitkäaikaisen vaikuttajan, ekonomi Kalevi Helimäen, 84, maallinen elämä vaihtui ikuiseen elämään Peijaksen sairaalassa Vantaalla juuri joulun alla torstaina 2...
MuistollePorin Metodistiseurakunnan pastori ja Suomen Metodistikirkon piirikunnan johtaja Pasi Runonen menehtyi 50 vuoden iässä vaikean sairauden murtamana perjantaina 9. joulukuuta 2016 iltapäivällä.
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.
MuistolleKokoonnuimme sunnuntaina 25. syyskuuta Siilinjärvellä Pöljän museon pirttiin äitimme Aino Ester Sahimaan muistotilaisuuteen yhdessä lähisuvun ja muutamien äidin ystävien kanssa. Mieleemme tulvi muisto...
MuistolleEläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisis...
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
MuistolleTapasin Eino Laineen ensimmäisen kerran Pusulan kirkonkylässä syksyllä 1982. Seurat olivat juuri alkamassa kookkaassa tuvassa. Tavan mukaan huone oli lämmitetty perusteellisesti. Tila oli tupaten täyn...
MuistolleSuonenjokelaiseen saarnaaja-postivirkailijaperheeseen syntyi 17. maaliskuuta vuonna 1946 tytär, joka sai nimekseen Pirkko Mirjami. Hänen isänsä kutsuttiin Kuopion Eelim-seurakunnan saarnaajaksi Pirkon...
MuistolleSalme Lahtinen os. Hokkanen syntyi Hartolassa 27.6.1927. Salme tuli uskoon 1945. Saman kylän poika Antero Lahtinen vei Salmen vihille vuonna 1946.
MuistolleHelluntailiikkeen merkittävä kehitysyhteistyövaikuttaja Pauli Rantanen muutti ajasta iäisyyteen 26.1.2016. Hän oli syntynyt Harlussa, Sortavalan lähistöllä 13.12.1936 ja koki näin ollen kaksi evakkoma...