Viikon lehti



Uutiset
49/2017

UutisetGideon-järjestö on omistautunut jakamaan Jumalan sanaa.
UutisetIslamin hylkääminen voi olla hengenvaarallista myös Suomessa.
UutisetHelsingin Tieteiden talolla saattoi saada 21. marraskuuta valaisevan läpileikkauksen siihen, missä mennään evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokeskustelussa, kun Kirkon tutkimuskesku...
UutisetSuomen Pipliaseura aloittaa alkuvuodesta 2018 Uuden testamentin uudelleen suomentamisen. Teksti käännetään alkukielestä suoraan mobiilikäyttäjille.


– Käännös ei korvaa aie...
UutisetRV-TV:ssä pohdittiin, miksi vapaakristityt eivät ole kokeneet uskonpuhdistuksen juhlavuotta yhtä läheisenä itselleen kuin luterilaiset.
UutisetIso Kirja ry:n johtaja Marko Halttunen on myös musiikkimies, jonka Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi säveltämä Pro Patria -rukouslaulu on saanut suuren suosion.

...
UutisetKansanedustaja Antero Laukkanen (kd) on esittänyt eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tuo julki huolensa uskonnonvapauden toteutumisesta varhaiskasvatuksessa.
...
UutisetNokialla työttömien ruokailuina alkanut toiminta tavoittaa nykyään paljon pienituloisia eläkeläisnaisia.
UutisetFida Internationalin Jordanian tiimi järjesti kaksipäiväisen koulutuksen marraskuun alussa Ammanissa Jordanian sosiaaliministeriön virkamiehille. Kouluttajana toimi Fidan aluejohtaja Ari...
UutisetEnglannin anglikaaninen kirkko ei lähtökohtaisesti vihi aiemmin eronneita. Asia nousi esille viime viikolla prinssi Harryn kihlauduttua näyttelijä Meghan Marklen kanssa. Markle on eronnu...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan