Viikon lehti



Uutiset
11/2017

UutisetKahdesti vuodessa pidettävä keskisuomalainen naistentapahtuma on vetänyt vuodesta toiseen maksimimäärän osallistujia.
UutisetTietojen päivittäminen onnistuu huhtikuussa järjestettävällä kurssilla.
UutisetErimielisyys toimitusjohtajan valinnasta synnytti ristiriitatilanteen.
UutisetMaailmaa muuttaville unelmille halutaan antaa alkuvauhtia. Kolmivaiheisessa kilpailussa etsitään uutta helmeä.
UutisetHelluntaikirkon hallitus kokoontui 4. maaliskuuta Helsingin Saalem-seurakunnassa vuoden toiseen kokoukseensa. Kokouksen merkittävin päätös oli toiminnanjohtajan tehtävän vakinaistaminen täysipäiväisek...
UutisetIloitsemme siitä, millainen maa Suomi on ja millaiseksi yhteiskuntamme on muodostunut monien kipeidenkin vaiheiden kautta, Suomen Evankelinen Allianssi sanoi onnittelukirjeessään satavuotiaalle Suomel...
UutisetNykyään tärkeintä ei ole armo ja empatia vaan autonomia ja oikeus päättää itse elämästään, hollantilaisprofessori totesi.
UutisetTomi Kuosmanen on valittu Maahanmuuttoviraston ylitarkastajaksi valmiuden sektorille noin 40 hakijan joukosta.

Uuden viran haltijan keskeisiin tehtäviin kuuluu huolehtia siitä, että Suomessa on...
UutisetAikanaan muun muassa suurkokouksia järjestänyt Helsingin Yhteiskristillinen Evankelioimistoimikunta HYKE lopettaa toimintansa. Asiasta päätettiin viime viikolla vuosikokouksessa.

– Aika ajoi oh...
UutisetPirkko-Liisa Tarvonen teki väitöstutkimuksen koordinoimansa suunterveyshankkeen vaikutuksista.
UutisetArkeologit ovat päässeet käsiksi maailman ensimmäisen imperiumin aikaiseen palatsin jäännöksiin. The Telegraph -lehden mukaan Assyrian kuningas Sanheribin palatsin rauniot paljastuivat, kun Isis tuhos...
UutisetTuoreen tutkimuksen mukaan maailmassa on vuoteen 2070 mennessä enemmän islamia kuin kristinuskoa tunnustavia henkilöitä.

Siinä missä vuonna 2010 noin 2,17 miljardia maailman väestöstä oli krist...
UutisetHarvard School of Public Health julkaisi hiljattain tutkimuksen kirkossakäynnin ja avio-onnen yhteydestä. Sen mukaan aviopareilla, jotka osallistuvat yhdessä säännöllisesti uskonnollisiin tilaisuuksii...
UutisetMaakuntien aloitustapahtumissa jo tuhannet ihmiset ovat päässeet kuulemaan värikästä kuoroa.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan