Swing on joulumusiikin uusi standardi. Yhä useammassa kotoisassa piparitehtaassa jouluun valmistaudutaan klassisen viihdemusiikin karamellisoimassa äänimaisemassa.
Genreä ovat olleet alun perin luomassa Bing Crosby, Dean Martin ja The Andrews Sisters. Nykymuotoon sen on saatellut suosittu Michael Bublé ja esimerkiksi The Puppini Sisters.
Rainer Frisk on valinnut joululevylleen swingin ja bossa novan sävyjä ryyditettynä sipauksella flamencoa. Tuotanto on Friskin kotistudion ohella tehty Puolassa paikallisten ammattilaisten kanssa, ja lopputuloksesta kuulee, että keskieurooppalaisten suhde suomalaiskappaleisiin poikkeaa kotoisesta. Tulos on kuitenkin miellyttävä, ja levyllä pystytään välttämään tietynlainen joulupateettisuus, johon kotoisissa tuotannoissa usein langetaan.
Levylle on saatu taidokkaat jousitoteutukset, ja puhaltimet luovat swingin. Myös Friskin oma rakkaus latinalaiseen kitaraan kuuluu levyllä, ja taustalauluryhmäkin on paneutunut albumiin riittävällä intensiteetillä.
Hengellisen musiikin tekijät tasapainottelevat usein sen kysymyksen kanssa, kuinka paljon perinteisen kristillisen materiaalin rinnalle voi hyvällä mielellä ottaa kevyempää joulumusiikkia. Frisk tuntuu löytäneen sopivan kokonaisuuden. Tonttujen kanssa ei tanssahdella mutta reen kyytiin hypätään.
Puhaltimista osa on ilmeisesti synteettistä perua, mutta ne on kuitenkin osattu miksata tyylikkäästi taustalle lähes korvan ulottumattomiin.
Friskin pehmeään baritoniin on tavoiteltu rauhaa ja pyöreyttä. Miksauksessa se olisi saattanut kaivata yläkeskiääniin hieman kirkkautta. Osa kappaleista vaatisi solistille myös selkeämpää kipparin roolia – nyt on välillä sellainen olo, että bändi painaa alla vakaana ja runsaana, ja laulaja täydentelee kokonaisuutta.
Kyse saattaa olla tuottaja-Friskin vaatimattomuudesta, ja solisti-Friskiä ei tohdita nostaa pintaan harmoniaa uhkaamaan.
Summauksena voidaan sanoa, että Rainer Frisk on löytänyt erinomaisen tavan tuottaa laadukkaita äänitteitä. Arvioijan korvassa parhaimpina raitoina levyltä soivat bossahtava, pohdiskeleva Me käymme joulun viettohon ja hauska rock-kitaroinnin värittämä Marian poikalapsi.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...