Sari Savela on media-alan ammattilainen ja kauppatieteen maisteri, joka toimii tällä hetkellä Seurakuntalainen.fi-sivuston päätoimittajana. Keväällä 2012 yrittäjä ja perheenäiti uupui. Toipumisen matkasta syntyi kirja.
Kun jättää kirjan kliseisen nimen ja hengästyttävän, tylsähkön sisällysluettelon vähälle huomiolle, saa lukukokemuksen, jossa juureva, luontevasti tekstin sisään kirjoitettu hengellisyys yhdistyy psykologiseen tietoon. Teksti tulee lähelle muttei tunkeudu painostavalla hengellisyydellä ihon alle. Kirjoittaja on tunteva mutta silti analyyttinen. Virkistävää.
Savelan vahvuus on se, että hän kykenee tarkastelemaan omia sisäisiä prosessejaan ja avaamaan niitä muillekin ymmärrettävästi ja koskettavasti. ”Kerron vain, mitä minulle on tapahtunut” -tyyli toimii. Pohdinnoissa on usein myös hengellinen ulottuvuus, mutta sitä sanoitetaan raikkaan arkipäiväisesti.
Toisaalta Savela kirjoittaa esimerkiksi Pyhän Hengen merkityksestä, joten teoksen teemoissa ja tyylissä on myös helluntaikristitylle riittävästi tuttua. Suoraviivaisten ”Sitten Jumala paransi, piste” -kuvausten sijaan on mielenkiintoista lukea polveilevaa pohdintaa parantumiseen johtaneista seikoista, toimista ja Jumalan työstä. Myös Raamatun tekstit ja lainaukset toisista teoksista nivoutuvat luontevasti osaksi kirjoittajan omaa pohdintaa.
Kirjan pieni heikkous on ihmisten erilaisista elämäntilanteista johtuva samaistuttavuuden puute. Savela kertoo esimerkiksi liittyneensä sairauslomansa alussa liikuntakeskuksen jäseneksi ja käyneensä lähes joka päivä ryhmäliikuntatunneilla. Liikunnan mieltä piristävää vaikutusta ei voi kiistää, mutta paljon on myös niin masentuneita ja uupuneita ihmisiä, että vessassa käyminen vie jo voimat. Puhumattakaan siitä, että monella ei ainakaan vuosien sairauden jälkeen ole varaa käydä liikuntakeskuksen tunneilla. Koska Savelan elämä näyttää monilta muilta osin olleen kunnossa, hänellä on ollut uupumuksesta huolimatta yllättävästi voimia ja mahdollisuus tehdä kaikenlaista. Kirjassa tosin valotetaan rehellisesti perheen raskaitakin asioita eikä maalailla kiiltokuvaa.
Savelan kirja voi toimia vertaistukena jokaiselle, joka joskus on tunnistanut itsessään väsymisen ja stressaantumisen merkkejä. Toisaalta kirja sopii kaikille, sillä se onnistuu vähintään sivuamaan myös uupumuksen taustalla olevia suuria elämänkysymyksiä, kuten itsetuntoa, suvun ja perheen perintöä, perhesuhteiden haasteita, kutsumusta ja kaipausta Jumalan puoleen – asioita, joita ihan jokaisen olisi syytä käsitellä oman mielenterveytensä vuoksi.
Kynän pitäminen käsillä Savelan teosta lukiessa ei ole huono idea, sillä kirja herättää ajatuksia ja kutsuu pohtimaan omaa henkistä tilaa ja hyvinvointia.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...