Yritykset tilaavat Kultalyhdettä – Edessä on korona-ajan joulu, jonka moni vanhus voi joutua viettämään yksin
Yrityksissä on innostuttu tilaamaan Kultalyhde-joululehtiä omille asiakkaille tai toivotuille kohderyhmille. Suomiteline Oy Nurmijärveltä päätyi tilaamaan sata lehteä saattohoitokoteihin eri puolille maata.
– Itselläni on viime vuosina kuollut läheisiä saattokodeissa. Tiedän, että ne ovat herkkiä paikkoja, yrittäjä ja toimitusjohtaja Peter Korhonen kertoo.
– Mielestäni Kultalyhteen voi antaa luettavaksi kenelle tahansa. Se on laadukas, ja sanoma on hyvä.
Korhonen sanoo, että juuri vanhukset ja lapset ovat olleet korona-ajan suurimpia kärsijöitä.
– Lapset eivät nähneet koulukavereitaan ja isovanhempiaan pitkään aikaan. Seurakunnat ja pyhäkoulut ovat olleet kiinni, ja kesän tärkeät leirit ja Juhannuskonferenssi peruttiin, Korhonen luettelee.
– Lapset ovat joutuneet kantamaan isoja asioita ja epätietoisuutta. Yhteiskuntamme ei välttämättä edes huomaa, kuinka paljon lapset kärsivät.
Suomiteline tilaa myös sata Jees-lehteä helluntaiseurakuntien koulutyöntekijöiden jaettavaksi omalla työkentällään.
Kustannusliike Aikamediassa on luotu yrityksiä varten palvelu, jossa yritys tilaa haluamansa määrän lehtiä ja kustantaja huolehtii jakelusta yritysasiakkaan toivomiin paikkoihin. Toivelistalla ovat olleet muun muassa vanhainkodit, kirjastot, ja terveyskeskusten odotustilat.
– Minusta systeemi on helppo. Yrittäjän ei tarvitse käyttää aikaa jakelun miettimiseen, Peter Korhonen sanoo.
Myös keuruulaisen Sinervän Kivituotteen yrittäjä Alpo Hokkanen innostui lehtien tilaamisesta asiakkailleen, ja tavoitteena on jakaa Kultalyhdettä mahdollisimman paljon paikkakunnan alueella koteihin.
– Nykymaailma muuttuu kovaa kyytiä. Vanhoja arvoja ei oikein haluta pitää esillä. Haluamme omalta osaltamme nostaa esiin ja vaalia todellista joulun sanomaa, Alpo Hokkanen kertoo.
Keuruun alueelle pyritään luomaan kristittyjen yrittäjien verkosto, joka vastaa tilauksista. Muutama yritys on jo mukana hankkeessa.
– Yrittäjät ovat tiukoilla tänä päivänä, sen ymmärtää jokainen. Keuruun esimerkillä haluamme kuitenkin innostaa yrittäjäkollegoita kaikkialla Suomessa. Yhdessä voitaisiin tempaista joululehti vaikka maan jokaiseen kotiin, Alpo Hokkanen kaavailee.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...