Yhteysevankelistat rohkaisevat lähestymään ihmisiä

Hyvän Sanoman evankeliointiverkosto tarjoaa seurakunnille tukea ja käytännön apuvälineitä. Hämeen yhteysevankelista Teemu Kaski oikealla alakulmassa yhdessä timiläisensä Erika Harjukosken kanssa. Vasemmalla alhaalla Satakunnan yhteysevankelista Tapani Tuomi (2. oik.) tiimeineen.
Hyvän Sanoman evankeliointiverkosto tarjoaa seurakunnille tukea ja käytännön apuvälineitä. Hämeen yhteysevankelista Teemu Kaski oikealla alakulmassa yhdessä timiläisensä Erika Harjukosken kanssa. Vasemmalla alhaalla Satakunnan yhteysevankelista Tapani Tuomi (2. oik.) tiimeineen.
Seurakunnilla on intoa tavoittaa uskosta osattomia, mutta monet niiden jäsenistä eivät ole löytäneet omaa tehtäväänsä. Näin arvioi Hämeen alueen yhteysevankelista Teemu Kaski  tilannetta Suomen helluntaiseurakunnissa.

Hän on yksi Hyvä Sanoma ry:n viidestätoista evankeliointityön alueellisesta vastuuhenkilöstä. Yhteysevankelistat koordinoivat työtä yhdessä seurakuntien ja Hyvä Sanoma ry:n evankelistapalvelun koordinaattorin, Helena Kärkkäisen, kanssa. Kaski on  toiminut tehtävässään kolmisen vuotta mutta on huomannut, ettei edelleenkään monissa seurakunnissa tiedetä yhteysevankelistan olemassaolosta.

– Muutamat seurakunnat ovat ottaneet yhteyttä, mutta saa tehdä aika kovan työn, että tulee tutuksi. Sekin vaikuttaa, että olen tullut uskoon ”pystymetsästä”. Täytyy olla itse aktiivinen ja  kertoa, kuka on.

Yhteysevankelistan tehtävänä on tukea alueen seurakuntien evankeliointityötä muun muassa järjestämällä koulutuksia ja auttamalla ulospäin suuntautuneiden tapahtumien järjestämisessä.

– Meihin kannattaa ottaa yhteyttä ja kertoa asioista, joiden kanssa kipuilee. Emme halua tuputtaa valmiita malleja siitä, kuinka asiat pitäisi tehdä, mutta olemme tukena, Kaski selventää.

Keskustelua musiikin lomassa


Satakunnan yhteysevankelista Tapani Tuomi aloitti tehtävässä neljä vuotta sitten käytyään Iso Kirja -opistossa järjestetyn Evankelistapolku- koulutuksen.

– Toimenkuvani tällä hetkellä on pitää Rukouspysäkki-tapahtumia Satakunnan alueella. Kokoonnumme kerran kuukaudessa lauantaisin johonkin helluntaiseurakuntaan rukoilemaan kyseisen seurakunnan ja sen paikkakunnan asioiden puolesta. Sen lisäksi rukoilemme koko Satakunnan paikkakuntien ja lähetystyön puolesta.

Tuomella on tukenaan kolmen vakituisen jäsenen aluetiimi, joka on järjestänyt muun muassa Hyvän Sanoman iltoja syksyisin ja keväisin Noormarkussa.

– Yhdessä tällaisessa illassa keväällä saimme iloita siitä, kun yksi paikkakuntalainen 79-vuotias mummeli tuli uskoon. Hän oli oman kertomansa mukaan etsinyt kuusi edellistä vuotta elämäänsä tarkoitusta. Nyt hänet on kastettu ja liitetty seurakuntaamme. Pienessä ajassa hän on saanut ihania rukousvastauksia Jumalalta, Tuomi kertoo.

Heinäkuussa Noormarkun torilla järjestettiin myös Hyvä Sanoma -tapahtuma, jossa oli koko päivän ajan tasatunnein hengellistä musiikkia.

– Samalla tarjosimme ihmisille ilmaiseksi kahvia ja lettuja sekä Hyvä Sanoma -lehtiä. Meillä oli erittäin hienoja keskusteluja hyvän musiikin lomassa.

– On aivan mahtavaa pitää tämänkaltaisia tapahtumia, kun Taivaan Isä on siunannut todella ihanilla ja luotettavilla uskon sisarilla ja veljillä, Tuomi kehuu tiimiään.

Paikka arjessa

Teemu Kasken aluetiimissä on vain yksi vakituinen jäsen, Erika Harjukoski, joka täydentää musikaalisuudellaan Kasken osaamista. Niin yhteysevankelistat kuin tiimiläisetkin tekevät evankelioimistyötä oman toimensa ohella. Poikkeuksena tästä on Lapin yhteysevankelista  Taneli Halonen, jonka alueen seurakunnat ovat palkanneet yhdessä. Tämä on ratkaisu, jota Hyvän Sanoman yhteysevankelistat toivoisivat näkevänsä muillakin alueilla;  vapaaehtoistyöntekijän voimavarat ovat rajalliset.

Kaski painottaa kuitenkin, ettei seurakuntien tule sälyttää evankeliointitehtävää pelkästään ulkopuolelta tuleville evankelistoille tai laskea liikaa suurten tapahtumien varaan. Johtajien olisi tärkeää tunnistaa ja rohkaista oman seurakuntansa evankelistoja ja antaa heille vastuuta.

– Tärkeintä olisi, että jokainen uskova löytäisi paikkansa arjessa. Kaikki eivät ole evankelistoja, mutta kaikki voivat olla Jeesuksen todistajia, jos vain sisäistävät evankeliumin ja uskovat sen voimaan. Rakkaus ja hetkeen tarttuminen ovat avaimia.

– Ihmiset ovat yllättävän vastaanottavaisia, kun he ymmärtävät, ettei kyseessä ole helluntailaisten sanoma vaan Jumalan evankeliumi.

Ihmiseltä ihmiselle

Teemu Kaski haluaakin rohkaista erityisesti pieniä seurakuntia olemaan menettämättä toivoaan siitä, että ihmisiä voi tulla uskoon nykyäänkin. Evankeliumin leviäminen vaatii kuitenkin kristittyjä, jotka eivät vain odota kirkon penkissä Jumalan voimaa vaan uskaltavat luoda ystävyyssuhteita ja niiden kautta välittää sanomaa rakastavasta Jumalasta.

– On paljon uskovia, joilla ei ole ketään ei-uskovia ystäviä. Raamatun ajatus maailmasta erottautumisesta on ymmärretty väärin. Itse uskon, että erottautuminen on olemista lähellä Jeesusta ja siitä käsin pelon voittamista niin, että uskallan kohdata uskosta osattomia ihmisiä hänen rakkaudellaan.

Teemu Kaski ja Tapani Tuomi rohkaisevat seurakuntia myös kehittämään luovia tapoja mennä sinne, missä ihmiset ovat. Tuomen perhe osallistui kesällä ystäväperheensä kanssa ulkomaanaktioon maassa, jossa evankeliumin julistaminen on kiellettyä.

– Välitimme lyhyessä ajassa evankeliumia yli sadalle ihmiselle antamalla heille lahjapaketteja, jotka sisälsivät ilosanoman heidän omalla kielellään. Kun kaikki lahjat eivät menneet, kaupungin ainut evankelinen seurakunta otti ne itselleen omaan vankeliointityöhönsä. Jumalan johdatus ja tarkka ajoitus olivat ilmeisiä, hän kertoo.

Kasken kotiseurakunnassa Nastolan helluntaiseurakunnassa on luotu yhteyksiä paikalliseen Neste-huoltoasemaan, jonka tiloissa on saatu lupa pitää jumalanpalveluksia.

– Tiedän, että monen seurakunnan taloudellinen tilanne on heikko, mutta ulos meneminen ei vaadi välttämättä isoja rahallisia satsauksia. Tarvitaan sekä rukousta että tekoja.

– Ei ole mitään mahtavampaa kuin nähdä, kun joku tulee uskoon tai paranee, Kaski painottaa. Samaa vakuuttaa Tapani Tuomi.

– Työ Herrassa ei ole turhaa.


Elina Rautio






Tukea Hyvän Sanoman koulutustapahtumista


3.9. Keski-Pohjanmaan Valloita maa! -rakentumis- ja rukouspäivä,
Kokkolan helluntaiseurakunta.

17.9. Satakunnan Valloita maa! -rakentumis- ja rukouspäivä,
Kankaanpään helluntaiseurakunta.

24.9. Pohjois-Karjalan Valloita maa! -rakentumis- ja rukouspäivä,
Joensuun helluntaiseurakunta.

15.10. Hämeen Valloita maa! -rakentumis- ja rukouspäivä,
Padasjoen helluntaiseurakunta.

15.10. Pohjois-Pohjanmaan Valloita maa! -rakentumis- ja rukouspäivä,
Haukiputaan helluntaiseurakunta.

15.10. Keski-Pohjanmaan diakoniatyön nostepäivä,
Veteli-Halsuan helluntaiseurakunta.

21.–23.10. Valtakunnalliset naisevankelistojen päivät,
Vilppulan Evankelistakoti.

19.11. Varsinais-Suomen Valloita maa! -rakentumis- ja rukouspäivä,
Uudenkaupungin helluntaiseurakunta.

Lukijalta
40/201

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan