Nyt kun me ollaan saavutettu hyvä yhteys, niin tuntuu että iltaan satsaaminen on aina vaivan väärti, vaikka se ehkä vaatiikin vähän enemmän kuin normaali nuortenilta, nuorisotyöntekijä Ari Juntunen Riihimäen kotikirkosta sanoo.
Uudenmaan alueen helluntaiseurakunnat ovat jo parin vuoden ajan tehneet yhteistyötä. Yhteyden hedelmänä noin kerran kuussa jossain yhteistyöseurakunnassa järjestetään Megailta, johon tulee nuoria ympäri maakuntaa. Viimeksi Uudenmaan nuoret tapasivat Järvenpäässä joulukuun alussa.
Mukana oli nuoria ainakin Hyvinkäältä, Nurmijärveltä, Mäntsälästä, Riihimäeltä ja Järvenpäästä. Kaikkiaan mukana oli reilu sata nuorta. Puhujana toimi Iso Kirja -opiston opettaja Tommi Lenho. Musiikissa oli lähialueen seurakunnista koottu BRYHMÄ.
Mukavaa vaihtelua
Yhteistyölle on mukavuuden lisäksi raadollisiakin syitä: pienenevät paikallisresurssit ja nuorisoryhmät. Nykyisin pari-kolmekymmentä nuorta nuortenillassa on jo iso porukka.
– Kun työntekijöitä on niukasti, on muualla oleva Megailta aina sellainen mukava helpotus ja myös piristävää vaihtelua arjen keskelle, pastori Ville Kalaniemi Nurmijärveltä kommentoi Megaillan palautteessa.
– Koen, että nuoren näkökulmasta isommat illat vahvistavat uskoa ja luovat isompia näköaloja. Nuori, joka on helposti koulussa yksin uskonsa kanssa, tajuaa kuinka monet jakavat tämän saman lahjan.
Panostaminen ratkaisee
Illan onnistumiseen vaikuttaa monia tekijöitä, kuten vapaaehtoisten määrä.
– Olemassa oleva pitkäjänteinen yhteistyö muiden seurakuntien kanssa vaikuttaa myös. On paljon helpompi mennä uuteen paikkaan, jos ei koe oloaan täysin ventovieraaksi, nuorisopastori Veli-Pekka Haarala arvioi.
Myös pääkaupunkiseudulla on viritelty uutta nuorisoyhteistyötä. Malmin Saalemin, Metrokappelin ja Minttukirkon nuorilla oli niin ikään yhteinen nuortenilta joulukuun puolessa välissä.
– Runsaasti ylistystä, saarna ja kolme todistusta nuorilta. Lisäksi oli pientä freestylea räpin muodossa, jossa yleisö sai heittää kysymyksiä Raamatusta ja me räppärit vastaatiin räppäämällä, GFM-yhtyeessä solistina vaikuttava nuorisotyöntekijä Ville Rossi Malmin Saalemista kertoo.
Rossin mukaan Helsingin seudulla on ollut turbulenssia.
– Varmaankin kaikissa pääkaupunkiseudun seurakunnissa on nuorisotyö mennyt muutaman vuoden sisällä kokonaan uusiksi.
Uusi vuosi, uudet kujeet
Alkava vuosi tuo eri seurakunnissa uusia asioita nuorille. Riihimäen nuoret suuntaavat aktioon Montenegroon. Malmin nuorilla katseet suuntautuvat ulos seurakunnasta tavoittavaan toimintaan.
– Se vaatii meiltä tietysti ensin asialle syttymistä, ja sitten vaan aletaan ottamaan askelia yksi kerrallaan.
Uudellamaalla suunnitelmissa on myös yhteinen nuortenleiri, Megaleiri.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...