Yli tuhat 25–40-vuotiasta kristillistä vaikuttajaa yli 140 maasta saapui elokuun alussa Indonesian trooppiseen ilmastoon, pääkaupungissa Jakartassa toimivan kristillisen yliopiston kampukselle. Ilmapiiri oli innostunut, puheensorina jatkuvaa, ja ääntä täytyi korottaa saadakseen sen kuuluviin pöydän toiselle puolelle. Poliisit valvoivat tapahtumapaikkaa päivin ja öin. Osa niin sanotuissa suljetuissa maissa työskentelevistä osallistujista ei turvallisuussyistä voinut esiintyä tapahtumassa omalla nimellään.
Kyseessä oli evankelisen Lausannen liikkeen kolmas nuorempien johtajien konferenssi. Edellinen järjestettiin kymmenen vuotta sitten, ja seuraava on suunnitteilla jälleen kymmenen vuoden päähän. Tulevan vuosikymmenen ajan liikkeen vanhemmat johtajat sitoutuvat seisomaan nuorempien rinnalla evankeliumin työssä.
Tämänkertaisena teemana oli ”Yhdistyneenä suuressa tarinassa”.
Lausannen liikkeen tarkoituksena on yhdistää eri kirkkoihin kuuluvia evankelisia vaikuttajia ja ideoita lähetystehtävän loppuun saattamiseksi. Tavoitteena on, että jokainen maailman ihminen kuulee evankeliumin ja pääsee evankelisen seurakunnan yhteyteen. Lisäksi näkynä on, että seurakuntia johtavat Kristuksen kaltaisuuteen kasvaneet henkilöt ja että Jumalan valtakunta vaikuttaa jokaisella yhteiskunnan osaalueella.
”Tarvitsemme seurakuntiin lähetysherätystä”
Jakartan konferenssiviikon osallistujat olivat paikalla kutsuttuina. Eri maista oli ehdotettu tapahtumaan yhteensä noin 3 000 henkilöä, joista valittiin tuhat. Suomalaisia tapahtumaan pääsi neljä.
Euroopan Helluntaiyhteisön lähetysjaoston PEM:n operatiivisena johtajana työskentelevä suomalainen Veera Hug saapui tapahtumaan työkentältään Saksasta. Hän toivoo, että kansainvälinen helluntailiike verkostoituisi Lausannen liikkeen kanssa nykyistä vahvemmin.
– Iloitsen lähetysosaamisesta, jota evankelisella liikkeellä on. Tarvitsemme seurakuntiimme uuden lähetysherätyksen, Hug toteaa.
Tapahtuman ohjelma koostui kaikille yhteisistä kokoontumisista, pienryhmätyöskentelystä sekä mentoroinnista. Myös kontaktien luomiselle oli varattu aikaa. Missään kohdin ei raapaistu vain pintaa, vaan jokainen sana luotasi syvälle. Yhdessä ylistettiin, työskenneltiin, jaettiin unelmia ja työn haasteita.
Silmiinpistävää oli se, että länsimainen kristillisyys ei noussut ylivertaiseen asemaan. Jokainen kulttuuri sai olla esillä ylistäen Jumalaa omalla tyylillään.
Sanoma haavoitetusta Pelastajasta
Myös tapahtuman julistajat edustivat eri maanosia ja kulttuureja. Intialainen Ravi Zacharias totesi, että evankeliumi täytyy pukea haavoitetun kulttuurin ilmaisumuotoon, koska se kertoo haavoitetusta Pelastajasta.
Lausannen liikkeen evankeliointijohtaja, amerikkalainen Becky Pippert puolestaan korosti, että tarvitsemme evankeliointiin kokonaisvaltaisen lähestymistavan, joka on raamattu-uskollinen, kulttuurisesti ajankohtainen, hengellisesti voimaannuttava ja ihmissuhteita rakentava.
Lausannen liike sai alkunsa vuonna 1974, kun amerikkalaisevankelista Billy Graham kutsui maailman evankelisia johtajia koolle Sveitsin Lausanneen. Timelehti kuvaili kokoontumista ehkä laajimpana, jota kristityt ovat koskaan historiassa pitäneet. Seuraavat maailmankonferenssit pidettiin vuonna 1989 Manilassa Filippiineillä ja 2010 Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa. Tapahtumat ovat koonneet tuhansia herätyskristillisiä johtajia, jotka vaikuttavat seurakunnissa, politiikassa, liikeelämässä tai tieteen parissa.
Liikkeen hengellinen näky on tiivistetty vuoden 1974 kokoontumisessa julkistettuun Lausannen julistukseen, jota monet lähetysjärjestöt käyttävät teologisena perusasiakirjanaan.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...