Fida on ollut
mukana Nepalin koulujen kehittämistyössä yli kymmenen vuotta. Työtä tehdään
paikallisten kumppanien kanssa, ja tulokset syntyvät ruohonjuuritasolla.
– On kyse lasten oikeudesta hyvään koulutukseen. Olemme voimaannuttamassa
ja tukemassa vanhempia, kouluja, kyläyhteisöjä ja viranomaisia toimimaan,
jotta jokainen pääsisi laadukkaan opetuksen piiriin, Fidan Nepalin
maakoordinaattori Vesa Mättö kertoo.
Työtä tehdään Sarlahin, Dhanushan ja Mahottarin lääneissä
Intian rajan tuntumassa. Tuettavat yhteisöt ovat maithilinkielisiä
vähemmistöjä, joihin kuuluu muun muassa kastittomia daliteja ja alakastisia
janajateja.
Dhanushan läänin Bateshwarin koulun virkaa toimitti yhteistyön
alkaessa pelkkä bambumaja. Nyt pihapiirissä on päärakennuksen lisäksi kolme
muutakin koulurakennusta.
– Koulut ovat voimaantuneet hakemaan valtion rahoitusta
koulurakennuksilleen. Tehtävämme on olla tukena ja kulkea rinnalla. Sitä on
kestävä kehitys, Mättö toteaa.
Tytöt haluavat valmistua
Fidan tukema Ramgopalpurin koulu valittiin vastikään kunnan
parhaaksi kouluksi, ja sitä pidetään nykyään alueensa mallikouluna.
Huomionarvoista on tyttöjen määrän kasvu viimeisten neljän
vuoden aikana. Vuonna 2014 koulun oppilaista 130 oli poikia ja 125 tyttöjä.
Nyt, neljä vuotta myöhemmin, poikia on 143 ja tyttöjä 217.
Tyttöjen koulunkäynti ei ole Nepalissa mikään itsestäänselvyys.
Perinteisesti tyttöjen tehtävänä on ollut auttaa koti- ja peltotöissä.
Vakavimpia ongelmia ovat olleet lapsiavioliitot ja ihmiskauppa.
Yksi osa työtä on perheiden valistaminen. Asenteet ja
käytännöt muuttuvat, kun vanhemmat tulevat tietoisiksi jokaisen lapsen oikeudesta
koulunkäyntiin.
– Tytöt kyllä haluavat opiskella ja käydä koulunsa loppuun,
Vesa Mättö sanoo.
Laadukasta opetusta
Aluksi tavoitteena oli tarjota jokaiselle lapselle
mahdollisuus koulunkäyntiin. Nyt työ on mennyt eteenpäin. Keskeiseksi tavoitteeksi
on noussut se, että oppilaat saavat laadukasta opetusta ja valmistuvat
koulusta.
– Koulunkäynti on paljon muutakin kuin rakennus. Olemme
mukana opettajien kouluttamisessa ja kouluhallinnon kehittämisessä, Mättö
kertoo.
Kouluihin on saatu virallisen koulutuksen saanutta opetushenkilökuntaa.
Menetelmät ja materiaalit ovat muuttuneet lapsiystävällisiksi. Väkivaltaa ei
käytetä enää kurinpitotilanteissa.
Dhanushan ja Mahottarin koululaiset saavat opetusta nepalin
kielen sijaan omalla äidinkielellään, maithilin kielellä. Muutosten
seurauksena oppimistulokset ovat parantuneet ja koulunkäynti muuttunut
säännölliseksi.
– Aiemmin koululla oli pieni merkitys yhteisössä. Nykyään
koulut ovat tärkeitä paikkoja ja yhteisiä ylpeyden aiheita. Joillekin
kouluille lapset tulevat vapaa-ajallakin viettämään aikaa, koska koulu on niin
kiva paikka.
Maailman lapset kouluun
Helluntailainen kehitysyhteistyö parantaa lasten oikeuksia
maailman köyhimmillä alueilla. Fida kehittää Nepalissa 40:tä koulua, ja työ
vaikuttaa noin 12 000 lapsen elämään. Eri puolilla maailmaa Fidan kautta noin
50 000 lapsen mahdollisuus käydä koulua paranee.
Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea. Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä. Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus? 1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja. Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...