Wilkerson: Suomi on viritetty herätystä varten

Kuvassa pastori Gary Wilkerson vaimonsa Kellyn kanssa. Aviopari saapuu Suomeen huhtikuussa.
Kuvassa pastori Gary Wilkerson vaimonsa Kellyn kanssa. Aviopari saapuu Suomeen huhtikuussa.

Helsingin Saalem-seurakunta pitää neljännen johtajuuskonfe­renssinsa 10.–11. huhtikuuta. Sen pääpuhujaksi tulee yhdysvaltalai­nen pastori ja kirjailija Gary Wil­kerson.

 

Gary Wilkerson johtaa The Springs Churchia Yhdysvaltain Colorado Springsissä sekä isän­sä David Wilkersonin perusta­maa kansainvälistä World Chal­lenge -järjestöä. Hänet tunnetaan ru-kouksen miehenä, joka on kir­joittanut aiheesta myös teoksen Taivaallinen esirukoilija (2006).

 

Johtajuuskonferenssissa puhu­taan uudistamisen vaikeudesta ja herätyksen toivosta, ja sen tar­koituksena on saada uskovat liik­keelle voittamaan Suomen kau­punkeja Jeesukselle.

 

– Suomi on viritetty herätystä varten, ja olen etuoikeutettu saa­dessani olla edes pieneltä osalta mukana siinä, Gary Wilkerson sa­noo.

 

Saalemin johtajuuskonferens­sissa opettavat myös pastori Tim Dilena sekä Mika ja Rommy Yrjölä. Konferenssi on pääosin maksullinen ja vaatii ennakkoil­moittautumisen. Kaikille avoimet yleisötilaisuudet pidetään 11. ja 12.4. iltakuudelta.

 

 

 

Ruut Ahonen



Uutiset
13-14/2018

UutisetMarko Selkomaa on kiertänyt Suomea päätoimisena evankelistana viisi vuotta. On aika kysyä, mitä hän on oppinut.
UutisetNoin kolmasosa luterilaisen kir­kon seurakunnista on lakkautet­tu 2000-luvulla, uutisoi Yle.

Vuosituhannen vaihteessa Suomessa oli 587 luterilaista seu­rakuntaa, viime...
UutisetYhteiskunnallisten vai­kuttajien rukoustapaa­minen on vakiintumas­sa myös Suomessa.

Kristinuskon muutosvoi­ma oli teemana Suomen kan­sallisella rukousaamiaisella ja sen...
UutisetEtelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaan rannikolla par­haillaan menossa oleva Mahdol­lisuus Muutokseen -missio on nostattanut vilkkaan julkisen de­batoinnin muun muassa paikalli­sessa I...
UutisetKirkon rakenteita on arvioitava rohkeasti suhteessa yhteiskuntamme muutoksiin, todetaan ortodoksisen kirkon tiedotteessa maaliskuulla.

Edessä on seurakuntaliitoksia. Ortodoksinen kirkko toimii...
UutisetPuheet apartheid-valtiosta ovat Israelin ystävien mukaan vahvasti liioiteltuja.
UutisetEvankeliset kristityt rahoitta­vat tätä nykyä noin kolmasosan juutalaisten paluumuutosta Isra­eliin, kertoo uutistoimisto AP.

Eri lehtien mukaan tilanne hei­jastaa kris...
UutisetPaavi Franciscus on pyytänyt anteeksiantoa kaikkien kristitty­jen puolesta, jotka ostavat seksiä naisilta. Samalla paavi rinnasti prostituution kiduttamiseen.

– Se ei ole rakas...
Uutiset24-vuotias laulajatähti Justin Bieber sai toissa viikolla huomiota sonnustauduttuaan Keskiyön au­rinko -elokuvan ensi-illassa puse­roon, jonka selässä luki isolla eng­lanniksi ”Jumalan pelko...
UutisetHelsingin Saalem-seurakunta pitää neljännen johtajuuskonfe­renssinsa 10.–11. huhtikuuta. Sen pääpuhujaksi tulee yhdysvaltalai­nen pastori ja kirjailija Gary Wil­kerson.

...
UutisetKokeneet tekijät haluavat kuvata Raamatun henkilöiden inhimillisiä tunteita.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan