8.11.2023 | Ristin Voittoa julkaisevan kustannusyhtiö Aikamedia Oy:n aiempi toimitusjohtaja Vesa Halonen on kuollut.
Lukuisissa liike-elämän johtotehtävissä
toiminut Halonen syntyi Kiuruvedellä 1963 ja menehtyi
loppuvaiheessa nopeasti edenneeseen sairauteen Jyväskylässä 3. marraskuuta
2023. Hiljattain 60 vuotta täyttänyt Halonen kuoli rauhallisesti kotonaan
läheisten ympäröimänä.
Kiuruvedeltä lähtöisin oleva Vesa Halonen teki vuodesta
1982 lähtien poikkeuksellisen monipuolisen työuran liike-elämässä. Hän palveli
kahdeksan eri osakeyhtiön tehtävissä muun muassa myyntijohtajana,
tuotantopäällikkönä, myynti- ja markkinointipäällikkönä sekä kolmen eri
yrityksen toimitusjohtajana.
Pisimmän yhtäjaksoisen työjakson Halonen teki
Kiuruvedellä sähköohjauskeskuksia valmistaneen perheyrityksen Haloset Team Oy:n
myyntijohtajana vuosina 1990–2001.
Muutettuaan Jyväskylään mainostoimisto Zeniitin
asiakkuus- ja liiketoimintajohtajaksi vuonna 2012 hän siirtyi kokonaan uudelle
toimialalle erikoistuen mainontaan ja markkinointiviestintään. Työuransa
loppuvuodet Halonen toimikin median parissa. Vuosina 2015–2020 hän työskenteli
ensin Aikamedia Oy:n myynti- ja markkinointipäällikkönä sekä myöhemmin myös
toimitusjohtajana.
Aikamediassa ollessaan Halonen kehitti merkittävästi yhtiön
digitaalisia palveluja ja laajensi toimialaa perinteisestä kustannustoiminnasta
uusille aloille, kuten tilitoimistopalveluihin sekä viestintä- ja
teknologiapalveluihin. Halosen toimitusjohtajakaudella myös Aikamedian
yhteistyösuhteita laajennettiin.
Työuransa viimeiset vaiheet syksystä 2020
lähtien hän toimi AlfaTV:n hallintojohtajana
ja IRR-TV:n hallinto- ja
talouspäällikkönä.
Vesa Halosen valoisaa ja lämmintä persoonaa
jäivät puolison, kolmen pojan, kahden lapsenlapsen ja muiden läheisten lisäksi
kaipaamaan lukuisat ystävät, työtoverit ja kristillisen kentän toimijat eri
puolilla Suomea.
Ristin Voitto julkaisee myöhemmin Halosen
muistokirjoituksen, jossa hänen elämäntyötään tarkastellaan laajemmin.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...