Venäjällä on järjestetty ensimmäinen uusiin uskontolakeihin liittyvä oikeudenkäynti. Etelävenäläisessä Cherkesskin kaupungissa uskonnollista kirjallisuutta kadulla jakanut Hare Krishna -uskova vapautettiin lopulta syytteistä, koska hänen katsottiin levittäneen kirjallisuutta yksityishenkilönä eikä pyrkineen saamaan ihmisiä liittymään uskonnollisen yhteisön jäseneksi.
Vapauttavaa tuomiota on pidetty Venäjän vähemmistöuskontojen ja -kirkkojen kannalta myönteisenä ennakkotapauksena.
Venäjällä astui 20. heinäkuuta voimaan laaja terrorismin ja ääriryhmien vastainen lakipaketti, joka sisältää myös vakiintuneiden uskonnollisten yhteisöjen toimintaa koskevia rajoitteita. Suurimpina ongelmina protestanttikirkkojen kannalta on pidetty laissa lähetystyölle annettavaa määritelmää sekä kodeissa tapahtuvan evankelioinnin rajoittamista.
Toisaalta lakitekstiä on pidetty monitulkintaisena ja voimassa olevan muun lainsäädännön kanssa ristiriidassa olevana.
”Me edelleen odotamme”
Laki herätti jo etukäteen huolta monissa maan uskonnollisissa vähemmistöyhteisöissä, ja tunnelma evankelisissa seurakunnissa on edelleen hermostunut, Ristin Voiton haastattelema Venäjän Helluntaikirkon pastori ja piispan sihteeri kertoo. Toimintaedellytykset turvatakseen hän ei halua esiintyä julkisuudessa nimellään.
– Kaikki ovat peloissaan, eikä kukaan tiedä, miten lakia tullaan soveltamaan: miten me voimme evankelioida tulevaisuudessa, miten jakaa uskostamme, miten soluryhmät voivat toimia. Viranomaiset voivat tulla ihmisten kotiin ja syyttää lähetystyön tekemisestä; he voivat tehdä, mitä haluavat, pastori sanoo.
Hänen tietojensa mukaan Venäjällä on lain voimaantulon jälkeen sattunut ainakin muutamia tapauksia, joissa poliisit ovat tunkeutuneet evankelisen seurakunnan kokoontumiseen ja kirjanneet kaikkien paikallaolevien nimet. Näitä ihmisiä ei kuitenkaan syytetty mistään.
– Me edelleen odotamme, mitä tulee tapahtumaan. Laki on aika epämääräinen, ja eri viranomaiset voivat käyttää sen eri kohtia eri tavalla.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...