Uzbekistanilaisuskovalle tuomio -kotona kristillistä kirjallisuutta

Baptistikristitty Stanislav Kim on saanut kahden vuoden tuomion uskonnollisen kirjallisuuden hallussapidosta kotonaan. Hän joutuu elämään kaksi vuotta kotonaan tiukkojen sääntöjen alaisena ja valtiolle menee viidesosa hänen palkastaan.

Uzbekistanissa viranomaisten suhtautuminen uskonnollisen kirjallisuuden omistamiseen on tiukkaa. Sen säilöminen muualla kuin uskontoon liittyvissä rakennuksissa on maassa laitonta. Kimiä on rankaistu samasta asiasta ennenkin. Hän onkin valittanut saamastaan tuomiosta.

– Tiedän, että uskontolain mukaan viranomaisilta on saatava lupa jokaiseen uskonnolliseen kirjaan, mutta kahden vuoden ajan sakkojen maksaminen valtiolle on liian kova rangaistus yksinkertaisesti siitä, että olen pitänyt kristillisiä kirjojani kotona, Kim totesi Forum 18:lle.

Stanislav Kim tuomittiin, kun poliisi ja salainen poliisi olivat tehneet keväällä ratsian hänen kotiinsa. Tuolloin Kimiltä takavarikoitiin Raamattuja ja muuta kristillistä luettavaa.

Uutiset
41/2016

UutisetHannu Lahtinen on hyvä opettaja evankelistoille: hän on nähnyt Jumalan ihmeitä muslimimaailmassa mutta myös itse tehnyt todistaessaan monia virheitä.
UutisetSyyspäivien kulttuuri tuntuu muodostuvan rennommaksi kuin aiemmilla Talvipäivillä.
UutisetJoukko kristillisen median ja järjestöjen edustajia kokoontui 29. syyskuuta Helsinkiin suunnittelemaan reformaation juhlavuotta. Reformaation katsotaan alkaneen vuonna 1517, jolloin Martti Luther julk...
UutisetOpetushallituksen tavoitteena on luoda toimijoiden yhteistyöverkosto.
UutisetHelsinkiläisessä Kauppakeskus Kaaressa järjestetyssä vihkitapahtumassa syyllistyttiin Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan mukaan syrjintään uskonnon perusteella.

Tapahtumassa ei vihitty pa...
UutisetJatkossa kaikki vapaiden kirkkokuntien tv-jumalanpalvelukset kuvataan Helsingissä ja Tampereella.
UutisetLapin helluntaiseurakunnista kokoonnuttiin syyskuun lopussa Sodankylään vastuunkantajien päiville. Päivien teemana oli ”Kristillinen johtajuus”, johon perehdyttiin Teuvo Toivasen johdolla. Mukaan oli...
UutisetTutkija, teologian maisteri Peppi Sievers huolehtii väitöstutkimuksessaan, saako potilas tuoda omaa uskonnollisuuttaan esiin psykoterapiassa.

– Kuulen kysymyksen taustalla potilaan huolen siitä...
UutisetZhang Rongliangin mukaan Kiina on nyt hengellisesti aivan eri maa kuin 50 vuotta sitten.
UutisetNoin viisikymmentä maanalaiseen kirkkoon kuuluvaa uskovaa vältti ihmeen kautta islamistien murhayrityksen lähellä Arabianmerta. Ryhmä oli juuri kastanut salaa rannalla parikymmentä entistä muslimia, k...
UutisetYhteensä 29 juutalaista otti kasteen ja 200 rukoili syntisen rukouksen hiljattain Israelissa, kerrotaan lokakuun Avainmedia-lehdessä.

Pääosin venäjää puhuville juutalaisille suunnattuun evankel...
UutisetBaptistikristitty Stanislav Kim on saanut kahden vuoden tuomion uskonnollisen kirjallisuuden hallussapidosta kotonaan. Hän joutuu elämään kaksi vuotta kotonaan tiukkojen sääntöjen alaisena ja valtioll...
UutisetMissiokirja jaettiin kaikkiin talouksiin. Se helpotti keskustelujen herättämistä.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan