Helsingin IK-opistossa Roihupellossa vietettiin 15.
joulukuuta syyslukukauden ja FolLOW-opetuslapseuskoulun päättäjäisiä.
Elokuussa IK-opiston Helsingin toimipisteessä aloitti kymmenkunta opiskelijaa,
ja kurssi päättyi joulukuussa. Päättäjäisissä oli mukana myös opiston johtohenkilöitä
Keuruulta.
Helsingin IK-opisto on verkottunut
syksyn aikana aktiivisesti pääkaupunkiseudun seurakuntien kanssa. Syksyllä
Helsingissä toteutettiin myös ensimmäinen Raamatun kirjoihin liittyvä
viikonloppukurssi.
”Rikas ja kasvattava kokemus”
Vuoden päivät Helsingissä asunut Riikka-Leena Heiskanen on yksi niistä IK-opiston Helsingin toimipisteen
opiskelijoista, jotka osallistuivat viime syksynä FolLOW-kurssille. Kulttuurituottajaksi
opiskeleva Heiskanen halusi pitää opinnoissaan välivuoden ja keskittyä omaan
hengelliseen kasvuun.
– Halusin antaa vuoden Jumalalle opiskellen syvemmin
Raamattua. Pyrin myös löytämään tarkemmin omaa kutsumustani. Sain tietoa FolLOW-kurssista
IK-opiston verkkosivuilta, ja Helsingin kampus tuntui minusta parhaimmalta
vaihtoehdolta, Heiskanen kertoo.
– Syksy oli rikas ja kasvattava kokemus. Opin
näkemään asioita uudesta näkökulmasta ja myös kyseenalaistamaan tiettyjä
asioita uskonelämässäni. Tämä mahdollisti vakaan hengellisen pohjan, jolla on
hyvä kasvaa.
Heiskasen mukaan myös loka-marraskuussa Espanjaan
tehty aktiomatka oli hänelle monin tavoin arvokas kokemus.
– Oli todella mahtavaa nähdä Jumalan johdatusta
aktiossa, tutustua paikallisiin ihmisiin ja laittaa käytäntöön kurssilla
opiskeltuja asioita. Aktio oli opettavainen kokemus evankelioinnista,
rukouksesta ja tiimityöskentelystä.
Riikka-Leena Heiskanen kertoo jatkavansa opiskelua
keväällä Helsingin IK-opiston englanninkielisellä CORE-EN-kurssilla.
– Haluan työskennellä tulevaisuudessa ulkomailla ja
olla rakentamassa Jumalan valtakuntaa omalla paikallani, hän suunnittelee.
Myös IK-opiston rehtori Tanja Laulainen on
saanut hyvää palautetta FolLOW-opetuslapseuskoulusta ja sen Espanjan
lähetysaktiosta.
– Olen kuullut innostuneita kommentteja, upeita
elämyksiä ja johdatuksia täynnä olevasta aktiomatkasta, joka on jättänyt
opiskelijoihin lähetyskipinän ja unohtumattoman jälkensä.
Koulutus seurakuntien toimintaa tukemassa
Oppilaitospastori Katri
Latokankaan mukaan opiston toiminta on
käynnistynyt Helsingissä lupaavasti.
– On ollut hienoa alkaa luoda IK Helsingin
koulutuskokonaisuutta yhdessä seurakuntien työntekijöiden kanssa. Kaikissa
yhteistapaamisissa on syntynyt mielenkiintoisia ja konkreettisia ideoita,
joita aletaan nyt pikku hiljaa jalkauttaa osaksi Helsingin toimintaa,
Latokangas taustoittaa.
Hänen mukaansa keskustelut seurakuntien edustajien
kanssa ovat antaneet signaalia myös siihen, minkä tyyppiset opiskelumuodot
ovat toimivimpia pääkaupunkiseudun näkökulmasta.
Tarve tavoitteelliseen työn ohessa opiskeluun sekä
käytännön työkalujen tarjoamiseen erityisesti vapaaehtoistyössä palveleville
seurakuntalaisille on noussut selvästi esille.
– Tästä on hyvä lähteä kehittämään ja laajentamaan
IK-opiston toimintaa alkaneena vuonna. Pääkaupunkiseudulla ja koko Etelä-Suomen
alueella on kymmeniä aktiivisia helluntaiseurakuntia, joiden toimintaa
IK-opisto voi olla vahvistamassa ja tukemassa, Helsingin toimipisteen
koordinaattorina toimiva Latokangas lupaa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...