Uskoontulo nousi puheenaiheeksi kirkossa

Ihmisen tiet Jumalan luo ovat moninaisia, mutta aina ne näyttävät kytkeytyvän sekä kokemuksellisesti että tiedollisesti kristillisen teologian perusasioihin, kuten Jumalan rakkauteen, Jeesuksen merkitykseen ja anteeksiantoon.

Muun muassa tähän tapaan uskoontulon olemusta on pohdittu luterilaisessa kirkossa viime viikkoina.

Keskustelulle antoi kipinän Helsingin Sanomissa elokuussa julkaistu artikkeli, jossa toimittaja Sonja Saarikoski kirjoitti hengellisestä kääntymyksestään ja toiminnastaan Kansan Raamattuseuran rippikoulun isosena. Jutussa Saarikoski kertoi, kuinka hän käännytti rippileirille tullutta nuorta mutta myöhemmin itse erkaantui kirkon nuorisotoiminnasta ja uskosta.

Sittemmin aihetta on kommentoitu laajasti kirkollisessa lehdistössä ja eri nettifoorumeilla. Vapaakristillisen teologian näkökulmasta yllättävää on ollut se, miten myönteisesti uskoontulo-käsitteeseen on keskustelussa suhtauduttu.

Esimerkiksi luterilaisten rippikoulutyöntekijöiden näkemyksiä selvittäneessä Radio Dein tuoreessa kyselyssä peräti neljännes vastanneista piti toivottavana, että rippileireillä nuoria rohkaistaan uskonratkaisun tekemiseen.

Sopii luterilaiseen teologiaan

Yksi uskoontulo-käsitteeseen suopeasti suhtautuvista papeista on Hyvinkään seurakunnan pappi Esa Kokko, joka Kotimaa-lehden haastattelussa piti ilmaisua hyvinkin luterilaisena joskin uuspietistisesti värittyneenä.

Innokkaimmin uskoon tulemisesta lienevätkin kirkon piirissä puhuneet juuri uuspietistit eli niin sanottuun viidenteen herätysliikkeeseen kuuluvat. Kansan Raamattuseuran pitkäaikainen julistusyöntekijä Esko Luukkonen tuli uskoon 1960-luvulla rippileirillä. Hän pitää kääntymyskokemusta sekä Raamatun että luterilaisen teologian mukaisena.

– Se, mitä uskoontulossa pohjimmiltaan tapahtuu, jää kuitenkin suureksi salaisuudeksi. Jokainen meistä kulkee eri polkua, ja monet säilyvät lapsenuskossa. Kun kirjat kerran avataan, olennaista on se, onko nimi elämän kirjassa, Luukkonen muotoilee.

Ne kirkon työntekijät, jotka Radio Dein kyselyssä suhtautuivat kriittisesti ajatukseen uskonratkaisuun rohkaisemisesta rippileirillä, perustelivat kantaansa muun muassa kasteteologialla. Heidän mukaansa uskonratkaisuajattelu mitätöi kasteen merkityksen, sillä  (lapsi)kasteessa nuori on jo saanut Jeesuksen elämäänsä ja sydämeensä.

Luukkonen ei näe näiden asioiden välillä ristiriitaa.

– Lutherin mukaan kastettu voi myös luopua uskosta, ja sitten Jumala voi hänet sieltä kutsua tavalla tai toisella takaisin.

”Olemmeko jo liiankin arkoja?”

Dein kyselyssä moni uskoontulopuhetta vieroksuva kirkon työntekijä ilmaisi pitävänsä kaikenlaista uskonratkaisuun kannustamista uskonnollisena väkivaltana. Myös Kotimaa-lehden haastatteluissa moni on tuonut esille sitä, ettei kirkon julistus saa sulkea osaa kuulijoista ulkopuolelle vaan ihmisille tulee antaa tilaa liittyä sanomaan omilla ehdoillaan.

Toisaalta keskustelussa on kiinnitetty huomiota myös siihen, että uskoontulo-käsitteen sisältö ei etenkään nuoremman sukupolven mielessä ole niin negatiivisesti ladattu kuin takavuosikymmeninä. Tähän on voinut vaikuttaa se, että myös uskoon tulemista korostavissa piireissä tuodaan ehkä aiempaa vahvemmin esille sitä, että uskon syntymisessä ja uudistumisessa on pohjimmiltaan aina kyse Jumalan työstä.Myös käsitys  evankelioimisesta näyttäisi laajentuneen.

Luukkonen tunnistaa sen, mistä uskonratkaisuun pakottamisen mielikuvat nousevat.

– Kyllä alkuvaiheessa itsekin huusin ja löin nyrkkiä pöytään. Nuoruuden innokkuus johti siihen, että lihallisesti pakotimme ihmisiä valinnan paikalle. Sitä on joutunut sitten Jumalan edessä pyytämään anteeksi.

– Nykyään en halua millään tavalla painostaa ihmisiä. Viittaan usein Tuhlaajapoika-kertomukseen ja siihen, miten taivallinen Isä meitä odottaa.

Luukkonen pitää hyvänä Kansan Raamattuseuran aiempaa tunnuslausetta ”Tarjolla pitäen elämän sanaa”.

– Se tarkoittaa, että evankeliumia pidetään selvästi esillä mutta sitä ei tyrkytetä. Tosin joskus tuntuu, että olemme tulleet liiankin aroiksi tässä esillä pitämisessä. Eihän ravintolan tarjoilijakaan pyytele anteeksi omaa olemassaoloaan. Pöytään tulevan pitää tajuta, mitä on tarjolla. Saman tulee koskea myös hengellistä tilaisuutta.


Heikki Salmela