Kesän kynnyksellä Brandãon perhe sai päätökseen ison urakan, muuton Vantaalta Järvenpäähän. Tavarat ovat löytäneet paikkansa uudessa kodissa. Keski-Uudenmaan kristillinen koulu on vain kävelymatkan päässä, mikä helpottaa suuresti arkea, kun perheen koululaiset palaavat opintielle elokuussa.
Kahvipöydässä on tarjolla muun muassa brasilialaisia kana- ja juustopalloja, kerrassaan suussasulavia herkkuja. Esikoistytär Sara pistäytyy tervehtimään vierasta – halaamalla. Suomalaisbrasilialaisessa perheessä vieraat otetaan lämpimästi vastaan.
Kokkaaminen on Brandãoilla isän ja tyttären yhteinen intohimo. Harrastus vei Saran Nelosen Junior Master Chef -kilpailuun pari vuotta sitten, ja uusia reseptejä syntyy kaiken aikaa.
Toinen isän ja tyttären yhteinen juttu on musiikki. He ovat laulaneet paljon yhdessä. Sara on mukana myös isänsä levyllä, joka on juuri valmistunut julkaistavaksi Juhannuskonferenssissa Keuruulla.
Isät jääneet taka-alalle
Perhe on Roberto Brandãolle sydämenasia. Eikä vain oma perhe vaan tämä yhteiskunnan perusyksikkö ylipäätään. Suomeen kotiutunut brasilialainen on pannut surukseen merkille avioerojen suuren määrän, lastensa elämästä sivuun jääneiden isien ja yksinhuoltajaäitien vaikeat elämäntilanteet sekä lasten lisääntyvän pahoinvoinnin.
– Unelmani on nähdä enemmän parantumista perheiden keskellä. Rukoilen, että Jumalan rakkaus pääsisi vaikuttamaan erityisesti isien kautta. Minusta tuntuu, että sotien jälkeen äidit ovat kasvaneet vahvoiksi mutta isät ovat jääneet jotenkin taka-alalle.
Kun Brandão jakaa ajatuksiaan, puheesta aistii myötätunnon suomalaisia miehiä kohtaan. Saunan lauteilla ja muissa turvallisissa tilanteissa hän on päässyt kuulemaan miesten syvimpiä tuntoja.
– Nyt tarvitaan suurta muutosta ja Jumalan parantavaa voimaa. Kunpa hänen rakkautensa saisi pyyhkäistä koko Suomen yli niin, että se pääsisi perheiden kautta leviämään kaikille elämänalueille, Brandão toivoo.
Ihmeet jokapäiväistä elämää
Roberto Brandão kasvoi nuorimpana yhdentoista sisaruksen sarjassa. Vaatimattomissa oloissa eläneet Brandãot olivat ennen vanhempien uskoontuloa katolilaisia.
Vuosia ennen Roberton syntymää yksi perheen pojista sairasti epilepsiaa. Äiti etsi kuumeisesti parannuskeinoa. Radio-ohjelma, jossa kerrottiin Jumalan parantavasta voimasta, sai hänet menemään ohjelmasta vastanneeseen pieneen helluntaiseurakuntaan. Äiti ilmoitti, että hän kääntyisi samaan uskoon, jos poika paranisi. Seurakunta nousi rukoilemaan, ja ihme tapahtui. Epilepsiakohtaukset loppuivat kuin seinään.
Äiti piti sanansa ja toi koko perheensäkin mukanaan seurakuntaan. Isä vaikuttui Jumalan rakkaudesta niin, että juopottelusta tuli taakse jäänyttä elämää. Isästä tuli pastori ja uusien seurakuntien perustaja.
Roberto tuli uskoon viisivuotiaana ja varttui Brasiliaa vallanneen herätyksen keskellä ilmapiirissä, jossa Jumalan vaikuttamat yliluonnolliset ihmeet olivat normaalia, jokapäiväistä elämää. Herätys kasvoi kasvamistaan, eikä sille näy loppua vieläkään.
Rukousten nainen
Aikuistuttuaan Roberto Brandão muutti Englantiin opiskelemaan ensin kieltä ja sitten Raamattua. Kensington Templen raamattukoulussa hän tapasi rukoustensa naisen, suomalaisen Annamari Hyvärisen. Kihlaus solmittiin Englannissa ja hääjuhlaa vietettiin Suomessa.
Ajatuksissa oli lähetystyö Afrikassa, mutta Jumalapa yllättikin Roberton puhumalla työstä hyvin kylmässä maassa. Tuo maa oli Suomi. Vuonna 2006 Brandãot muuttivat Annamarin kotiseudulle Luumäelle. Karjalaiset miet, siet ja myöt jäivät mukaan Roberton oppimaan suomen kieleen.
Myös oman seurakunnan perustamisen Brandãot kokivat selkeästi Jumalalta tulleeksi asiaksi. Sadonkorjuuseurakunta syntyi vuonna 2007. Nykyisin Brandãot johtavat vuonna 2015 perustettua kansainvälistä Harvest Church Vantaa -seurakuntaa.
– Tarkoituksena ei ole eristäytyä muista. Päinvastoin, olemme jatkuvasti tehneet yhteistyötä eri seurakuntien kanssa, Brandãot sanovat.
”Kunnioitan suomalaista mielenlaatua”
Latinokulttuurissa ihmiset elävät tunteet edellä. Suomessa Roberto Brandão on tutustunut toisenlaiseen mentaliteettiin. Hän sanoo kunnioittavansa suomalaista mielenlaatua suuresti.
– Brasiliassa ihmiset heittäytyvät avoimesti ja innolla uusiin ihmissuhteisiin. Ystävyys ei kuitenkaan välttämättä kestä. Suomalaiset ovat aluksi varautuneempia, mutta kun ystävyys on kerran syntynyt, siihen voi myös luottaa.
Pahasti korruptoituneessa Brasiliassa kasvanut Brandão ihailee suomalaista rehellisyyttä, mutta uskovien keskuudessa hän on törmännyt sen kääntöpuoleen. Pienikin erhe voi synnyttää valtaisan syyllisyyden, joka saattaa kulkea mukana vuosikausia. Kuitenkin Jumala odottaa syli avoinna ja valmiina antamaan anteeksi.
– Jumalan luo voi aina mennä, ja siitä voi sitten jatkaa rehellisyyden kanssa eteenpäin.
Brandão on löytänyt suomalaisesta kristillisyydestä paljon arvokasta. Erityisesti voimakas sitoutuminen uskoon puhuttelee häntä.
– Suomalainen sitoutuminen on todella kaunista. Olen saanut täällä hyvää esimerkkiä Jeesuksen seuraamisesta. Ulosanti on kyllä hitaampaa, mutta kun suomalainen ilmaisee ajatuksiaan, hänen sanansa ovat painavia.
Brandão on pohtinut, miksi Suomessa ei ole viime vuosina nähty esimerkiksi parantumisihmeitä samassa mittakaavassa kuin Brasiliassa. Yhden syyn hän arvelee olevan siinä, että Brasiliassa ihmiset turvautuvat hädässään Jumalaan, koska kaikille ei ole tarjolla toimivaa terveydenhoitojärjestelmää ja sosiaaliturvaa. Etenkin köyhillä alueilla brasilialaiset kääntyvät asioissaan ensimmäiseksi lapsenomaisella luottamuksella Jumalan puoleen.
– Toki elävä Jumala voi koskettaa ihmisiä Suomessakin, kun vain tavoittelemme sitä, Brandão tähdentää.
Laulu muuttaa elämää
Muutama vuosi sitten Roberto Brandão lauloi lastensa kanssa karaokea laivalla Ruotsinristeilyllä. Kuulijoiden joukossa oli nainen, joka oli päättänyt tehdä itsemurhan. Brandãon laulu herätti naisessa toivon ja sai hänet jatkamaan elämää. Nainen kertoi tästä itse.
– En saarnannut, en antanut lentolehtistä enkä tehnyt muuta vastaavaa. Minä vain lauloin. Koin Jumalan puhuvan, että minun tulisi käyttää saamaani lauluääntä ja loistaa hänen valoaan sitä kautta.
Kokemus vei Brandãon mukaan The Voice of Finland -ohjelmaan sekä moniin kohtaamisiin ja esiintymistilanteisiin, jotka olisivat muuten jääneet toteutumatta.
– Suomi tarvitsee toivon sanomaa. Ihmiset ovat vailla Jumalan rakkautta, ja meidän uskovien pitää mennä heidän luokseen osoittamaan sitä heille, Brandão sanoo.
Kuka
Roberto Brandão
» Järvenpäässä asuva pastori ja laulaja
» Perhe: vaimo Annamari sekä lapset Sara, 12, Amanda, 9, ja Daniel, 5
» Osallistui Nelosen The Voice of Finland -kilpailuun vuonna 2018
» Levyt: Heavenly (omakustanne 2016), You know the Way (Aikamedia 2019)
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...